Kirjoittaja Emmi » 16.02.2012 16:41
Olen itse syntynyt 70-luvun lopulla, meidän perheessä äiti oli/on jt. Synttäreitä ei vietetty ja oli tosi paha, jos meitä lapsia kutsuttiin joskus kavereiden synttäreille. Äiti ei tykännyt siitä yhtään, nurisi ja narisi niistä mutta monesti mentiin silti kun oli tietysti kiva päästä kavereille kylään. Nyt kun äidillä on lapsenlapsia, hän ei osallistu heidän synttäreilleen. Ei häntä kyllä kukaan kutsukaan.
Joulu, pääsiäinen ja oikeastaan kaikki muutkin juhlat oli ihan ehdoton nono, vaikka meidän perheessä isä jotain joulua olisi halunnut laittaakin. Jouluruoat ja -leivonnaiset äiti laittoi, niitä ei sitten ehkä ole kielletty. Mummolta saatiin joululahjoja, mutta äiti ei tietysti tykännyt siitäkään.
Meidän kotona syötiin oikeastaan aika hyvin, sillä äiti laittoi mielellään ruokaa ja leipoi. Veri ei tietenkään kuulunut meidän ruokapöytään, mitä nyt isä joskus paistoi itse itselleen verilettuja. Olisin halunnut maistaa niitä, mutta en uskaltanut pyytää lupaa.
Äiti ei osallistunut ovelta ovelle -kiertämiseen. En tiedä, millä perusteella hän siitä on saanut vapautuksen. Kokouksissa ja konventeissa hän kävi ja otti meidät lapset niihin mukaan. Minulle on jäänyt sellainen muistikuva, että äiti tykkäsi kun sai pukea meidät nätisti ja sitten lähdettiin yhdessä kokoukseen kuuntelemaan Tärkeää Asiaa. Lapsen kannalta kokoukset ja konventit olivat äärettömän tylsiä ja monesti tuijotin vain kelloa ja odotin tilaisuuden loppumista.
Harrastuksia meillä ei ollut, mutta en osaa sanoa, että johtuiko se uskonnosta vai muuten vanhempien asenteista.
Kaiken kaikkiaan lapsuudestani jt:na voin sanoa, että oli tosi inhottavaa jäädä aina kaiken kivan ulkopuolelle. Jokin nurja asenne äidillä oli muihin lapsiin, vaikka hän ei nyt kenestäkään mitään suoraan sanonut. Muita jt-perheitä meidän kylällä ei ollut, joten ne vähän kaverit sitten olivat niitä "vääräuskoisia". Joskus 12-vuotiaana olin itse hyvin innostunut uskonnosta, mutta sitten tuli vähän ikää lisää ja oma ajattelu kehittyi sen verran, että tajusin homman olevan aika ohuella pohjalla. 20-vuotiaana erosin sitten lopullisesti todistajista. En ollut käynyt enää vuosiin kokouksissa enkä lukenut kirjallisuutta. Nykyään saan Herätkää-lehdestä näppylöitä jos satun sen jossakin näkemään.
Olen itse syntynyt 70-luvun lopulla, meidän perheessä äiti oli/on jt. Synttäreitä ei vietetty ja oli tosi paha, jos meitä lapsia kutsuttiin joskus kavereiden synttäreille. Äiti ei tykännyt siitä yhtään, nurisi ja narisi niistä mutta monesti mentiin silti kun oli tietysti kiva päästä kavereille kylään. Nyt kun äidillä on lapsenlapsia, hän ei osallistu heidän synttäreilleen. Ei häntä kyllä kukaan kutsukaan.
Joulu, pääsiäinen ja oikeastaan kaikki muutkin juhlat oli ihan ehdoton nono, vaikka meidän perheessä isä jotain joulua olisi halunnut laittaakin. Jouluruoat ja -leivonnaiset äiti laittoi, niitä ei sitten ehkä ole kielletty. Mummolta saatiin joululahjoja, mutta äiti ei tietysti tykännyt siitäkään.
Meidän kotona syötiin oikeastaan aika hyvin, sillä äiti laittoi mielellään ruokaa ja leipoi. Veri ei tietenkään kuulunut meidän ruokapöytään, mitä nyt isä joskus paistoi itse itselleen verilettuja. Olisin halunnut maistaa niitä, mutta en uskaltanut pyytää lupaa.
Äiti ei osallistunut ovelta ovelle -kiertämiseen. En tiedä, millä perusteella hän siitä on saanut vapautuksen. Kokouksissa ja konventeissa hän kävi ja otti meidät lapset niihin mukaan. Minulle on jäänyt sellainen muistikuva, että äiti tykkäsi kun sai pukea meidät nätisti ja sitten lähdettiin yhdessä kokoukseen kuuntelemaan Tärkeää Asiaa. Lapsen kannalta kokoukset ja konventit olivat äärettömän tylsiä ja monesti tuijotin vain kelloa ja odotin tilaisuuden loppumista.
Harrastuksia meillä ei ollut, mutta en osaa sanoa, että johtuiko se uskonnosta vai muuten vanhempien asenteista.
Kaiken kaikkiaan lapsuudestani jt:na voin sanoa, että oli tosi inhottavaa jäädä aina kaiken kivan ulkopuolelle. Jokin nurja asenne äidillä oli muihin lapsiin, vaikka hän ei nyt kenestäkään mitään suoraan sanonut. Muita jt-perheitä meidän kylällä ei ollut, joten ne vähän kaverit sitten olivat niitä "vääräuskoisia". Joskus 12-vuotiaana olin itse hyvin innostunut uskonnosta, mutta sitten tuli vähän ikää lisää ja oma ajattelu kehittyi sen verran, että tajusin homman olevan aika ohuella pohjalla. 20-vuotiaana erosin sitten lopullisesti todistajista. En ollut käynyt enää vuosiin kokouksissa enkä lukenut kirjallisuutta. Nykyään saan Herätkää-lehdestä näppylöitä jos satun sen jossakin näkemään.