Bunica kirjoitti:Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat joutuneet itse tai läheistensä kautta tekemisiin ahdistavan ja kontrolloivan uskonnon kanssa. Siis ei vain entisille (ja toivon mukaan myös nykyisille) jehovantodistajille.
Minä myös suosittelen kirjaa, en pelkästään entisille tai nykyisille jehovantodistajille vaan kaikille suomalaisille. Kirjassahan on jehovantodistajien lisäksi esillä monta pientä yhteisöä, jotka kohtelevat omia entisiä tai nykyisiä jäseniään törkeästi. Pienet yhteisöt rikkovat ihmisoikeuksia suhteessa enemmän kuin isot. Pienissä yhteisöissä moni asia tapahtuu "kulissien takana" eikä siitä ole yleisesti tietoa ns. enemmistön keskuudessa. Siksi kaikkien olisi tiedettävä, minkä tyyppisiä ongelmapesäkkeitä Suomessakin on. Ongelmat täytyy tiedostaa, jotta niille voisi tehdä jotain. Tämähän oli entisen presidentti Paasikiven ajatus.
Bunica kirjoitti:Ostin sen, olen lukenut sen ja käyttänyt sitä monissa yhteyksissä yliopistolla erityispedagogiikan ja kasvatustieteen seminaareissa. Teen miinuskenttää - pitäisköhän laitta seurakuntaan miinusraportti?
Ostin myös kyseisen kirjan heti kun se oli ilmestynyt. Taisi olla Helsingin viime syksyn kirjamessuilta, missä sen hinta oli muistaakseni vain 14 euroa.
Miinustunnit minäkin otin käyttöön ollessani vielä viimeisiä aikoja JT-seurakunnan sisäpuolella. Seurakunnan sihteeri ei kyllä oikein ymmärtänyt sitä.

[quote="Bunica"]Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat joutuneet itse tai läheistensä kautta tekemisiin ahdistavan ja kontrolloivan uskonnon kanssa. Siis ei vain entisille (ja toivon mukaan myös nykyisille) jehovantodistajille.[/quote]
Minä myös suosittelen kirjaa, en pelkästään entisille tai nykyisille jehovantodistajille vaan kaikille suomalaisille. Kirjassahan on jehovantodistajien lisäksi esillä monta pientä yhteisöä, jotka kohtelevat omia entisiä tai nykyisiä jäseniään törkeästi. Pienet yhteisöt rikkovat ihmisoikeuksia suhteessa enemmän kuin isot. Pienissä yhteisöissä moni asia tapahtuu "kulissien takana" eikä siitä ole yleisesti tietoa ns. enemmistön keskuudessa. Siksi kaikkien olisi tiedettävä, minkä tyyppisiä ongelmapesäkkeitä Suomessakin on. Ongelmat täytyy tiedostaa, jotta niille voisi tehdä jotain. Tämähän oli entisen presidentti Paasikiven ajatus.
[quote="Bunica"]Ostin sen, olen lukenut sen ja käyttänyt sitä monissa yhteyksissä yliopistolla erityispedagogiikan ja kasvatustieteen seminaareissa. Teen miinuskenttää - pitäisköhän laitta seurakuntaan miinusraportti?[/quote]
Ostin myös kyseisen kirjan heti kun se oli ilmestynyt. Taisi olla Helsingin viime syksyn kirjamessuilta, missä sen hinta oli muistaakseni vain 14 euroa.
Miinustunnit minäkin otin käyttöön ollessani vielä viimeisiä aikoja JT-seurakunnan sisäpuolella. Seurakunnan sihteeri ei kyllä oikein ymmärtänyt sitä. :D