Kirjoittaja YksinäinenSusi » 18.03.2012 20:35
Vieras kirjoitti:
Tuo työskentely on toisaalta täkeä elementti lahkossa, joka luo merkitystä todistajalle itselleen, olemassaololleen.
Jep, muistan aikoinaan, kun vanhimmat ja muutkin hokivat että eihän tällaista työtä pystyisi mitenkään tekemään, muuten kuin Jehovan voimalla ja ohjauksella.
Ja se tuntui kannustavalta, ajatella , ettei se olisi edes mahdollista, muille kuin jt:lle (ja televisio-lupa tarkastajille ja pölynimurikauppiaille) kulkea pimpottelemassa ihmisten ovia.
Ja eihän se ollutkaan muille mahdollista, vai oliko? En ainakaan itse muista.
Niin ja antoihan se tarkoitusta elämälle silloin kun vielä uskoi siihen potaskaan, että osallistuisi elämän antavaan tärkeään työhön.
Eihän mikään olisikaan sen tärkeämpää työtä, jos Harmagedon olisi oikeasti 2 vuoden päässä, ja ihmiset voitaisiin moisen työn avulla pelastaa.
[quote="Vieras"]
Tuo työskentely on toisaalta täkeä elementti lahkossa, joka luo merkitystä todistajalle itselleen, olemassaololleen.[/quote]