Heti kun hallintoelimeltä jää aikaa Saatanalla pelottelusta ja vastaavasta on hyvä keskittyä pakanallisuuteen vaikka tällä tavalla:
"Muinaiset slaavit uhrasivat blinejä ruokauhreina pakanallisissa rituaaleissaan ja pitivät bliniä sopivana symbolina lämpimästä, kultaisesta auringon kehrästä." (Herätkää! 22. joulukuuta 2005 sivu 18)
Kehitys kehittyy pakanallisuudessakin, äkkinäinen jehovantodistaja kun voisi ylläolevan lainauksen pohjalta odottaa, että tekstin jatkossa on vähintään yksi raamatunjae, jonka avulla kehotetaan olemaan ryhtymättä pakanalliseen murkinaan. Vaan ei, pakanallisesta safkasta kehotetaan nauttimaan: "Muista, että blinit maistuvat parhailta vastapaistettuina!" Alaviitteessä on sitten resepti ja vielä lopuksi kehotus: "Tarjoile ne lämpiminä."
On se hienoa, että maailmassa on edes yksi ryhmä, joka kykenee erottelemaan pakanalliset tavat vältettäviksi pakanallisiksi tavoiksi sekä sallituiksi pakanallisiksi tavoiksi. Sen ohessa tuo valiojoukko kykenee taivaallisessa viisaudessaan vaihtamaan pakanallisen tavan luokituksen kielletystä sallituksi ja varmaankin myös päin vastoin. Minkä voikin päätellä vaikka siitä, että ko. valiojoukko kykenee sanelemaan jumalallekin ajateltavaa.
Odottelen mielenkiinnolla tietoa onko tämä valiojoukko viimeisen puolen vuosisadan aikana ehtinyt käsitellä toistamiseen nuoruuteni lakritsipiipun syöntikieltoa, tupakoinnin kieltoahan se on perustellut myös spiritismiyhteydellä.
Heti kun hallintoelimeltä jää aikaa Saatanalla pelottelusta ja vastaavasta on hyvä keskittyä pakanallisuuteen vaikka tällä tavalla:
[quote]"Muinaiset slaavit uhrasivat blinejä ruokauhreina pakanallisissa rituaaleissaan ja pitivät bliniä sopivana symbolina lämpimästä, kultaisesta auringon kehrästä." (Herätkää! 22. joulukuuta 2005 sivu 18)[/quote]