Kirjoittaja Vieras » 04.04.2012 13:04
"Voit valehdella joillekin ihmisille vähän aikaa, mutta et kaikille kaiken aikaa!"
Suurimmat valheet laaditaan USA:ssa.
Jäsenistölle valehdellaan, jotta saadaan heidät oville ympäriinsä suunnitelmallisia valheita levittämään ja sinislmäisiä nalkkiin. Jäsenistön aktivoimisessa vale on keskeisessä roolissa. Jäsenet eivät saa tietää, että heille valehdellaan. Jäsenet itse valehtelevat konventtiohjelmissa ja vanhimmille olevansa hurjan teokraattisia.
Teokraattinen valehtelu on sallittu valheen muoto ja sitä käytetään esimerkiksi vastattaessa median tai yksittäisten ihmisten kysymyksiin.
Lahkon jättäneitä syytetään USA:sata ohjatuksi valehtelijoiden joukkioksi.
Miksi tällaista toimintamallia kutsutaan "totuudeksi"? Valehtelun rinnalla kulkee pimittäminen, eli toiminta on naamioitu läpinäkyväksi, mitä se ei suinkaan ole!