Kirjoittaja Mag Mell » 19.04.2012 00:33
Lisätään vielä se, että joillekin, ja ehkä jopa yllättävän monelle, vertaistuki voi käytännössä olla sen rehellistä tunnustamista, että osasipa muuten ollakin harvinaisen paska uskonto.
Toki meitä todistajataustan omaavia on moneen junaan, mutta ainakaan itse en ole tullut tänne halauksen ja päänsilityksen tarpeessa. Joku toki voi olla, ja tarvitsee vain jonkun toisen sanomaan, että 'kyllä se siitä'. Itse taas olen enempi näitä 'ei se siitä' -liiton ihmisiä, joka kokee vertaistuen olevan keino käsitellä paskojakin juttuja (ja ehkä nimenomaisesti juuri niitä). On jopa jokseenkin vapauttavaa, että nykyisin voi ja uskaltaa nimetä huonon asian huonoksi, ilman että sitä tarvitsee todistajille tyypilliseen tapaan sokerikuorruttaa 'arvokkaana etuna' tai muuna mukapositiivisena schaibana. Miksei voi sanoa, että paska nakki, jos ja kun oikeasti kanssa oli paska nakki? Onko tämänkaltainen (brutaaliin) rehellisyyteen pyrkiminen oikeasti joillekin (aloittajalle, kenties?) syy loukkaantua?
Ihmismieli on siitä jännä, että n-määrä vellomista missä tahansa asiassa tuo yleensä väistämättä ennemmin tai myöhemmin eteen tilanteen, jossa todetaan, että 'riittää tätä lajia, kiitos' ja sitten jatketaan virkeämpänä kohti uusia seikkailuita.
Se, että aloittaja mieltää vertaistuen olevan jotain ihan muuta kuin tällaista vellomista, ei nähdäkseni mitenkään himmennä vellomisen tarpeellisuutta muiden kohdalla.
Lisätään vielä se, että joillekin, ja ehkä jopa yllättävän monelle, vertaistuki voi käytännössä olla sen rehellistä tunnustamista, että osasipa muuten ollakin harvinaisen paska uskonto.
Toki meitä todistajataustan omaavia on moneen junaan, mutta ainakaan itse en ole tullut tänne halauksen ja päänsilityksen tarpeessa. Joku toki voi olla, ja tarvitsee vain jonkun toisen sanomaan, että 'kyllä se siitä'. Itse taas olen enempi näitä 'ei se siitä' -liiton ihmisiä, joka kokee vertaistuen olevan keino käsitellä paskojakin juttuja (ja ehkä nimenomaisesti juuri niitä). On jopa jokseenkin vapauttavaa, että nykyisin voi ja uskaltaa nimetä huonon asian huonoksi, ilman että sitä tarvitsee todistajille tyypilliseen tapaan sokerikuorruttaa 'arvokkaana etuna' tai muuna mukapositiivisena schaibana. Miksei voi sanoa, että paska nakki, jos ja kun oikeasti kanssa oli paska nakki? Onko tämänkaltainen (brutaaliin) rehellisyyteen pyrkiminen oikeasti joillekin (aloittajalle, kenties?) syy loukkaantua?
Ihmismieli on siitä jännä, että n-määrä vellomista missä tahansa asiassa tuo yleensä väistämättä ennemmin tai myöhemmin eteen tilanteen, jossa todetaan, että 'riittää tätä lajia, kiitos' ja sitten jatketaan virkeämpänä kohti uusia seikkailuita.
Se, että aloittaja mieltää vertaistuen olevan jotain ihan muuta kuin tällaista vellomista, ei nähdäkseni mitenkään himmennä vellomisen tarpeellisuutta muiden kohdalla.