SuurinBabylon kirjoitti:Vartiotorni-seura ei auta näitä entisiä pioneerejään millään tavalla.
Tulee mieleen vanha "kissa elää kiitoksella ja päänsilityksellä" -sanonta. Väritetyt konventti- ja muut kokemukset ruokkivat myös entisten tienraivaajien itsetuntoa, mitä muuta he enää tarvitsevat jos eivät palvo Vt-seuraa kaikella ajallaan? Takaisin vaan remmiin ja jos nälkä tulee, niin Jehova pudottelee viluiselle taas lounas- ja muita seteleitä kadulle just ennen ruokapaikkaa, jotta pääseen käännyttämään sisälle lämpimään.
Sen sijaan se vaatii heitä käyttämään edelleen yhä enemmän aikaa omaksi edukseen.
Sen havaitsemisella, että on mielenhallinnassa, on tuhoisat seuraukset. Kokoaikaisessa käännytystyössä asian havaitsemisesta lienee kaikkein vähiten pelkoa.
Jehovan palvelus on etusijalla vain jos työskentelee tienraivaajana. Ansiotyöstä sentään pääsee eläkkeelle.
Tuo on hyvin loogista Vt-lyriikan pohjalta. Jos henkilö on tarpeettomasti kouluttautunut, niin hän on itsekäs ja tavallaan nyysinyt Vt-seuralle kuuluvaa aikaa. Kun henkilö on ollut normaalilla tavalla päivätyössä, hän on edelleen itsekäs nyysimällä lisää Vt-seuralle kuuluvaa aikaa. Eläkkeelle siirtyessä tulee eteen viimeinen takaisinmaksun hetki ja henkilön on suoritettava korkojen kanssa se aika, jonka hän on pystyssä Vt-seuralle. Muussa tapauksessa Vt-seura ilmoittaa velan Jehovalle.
VT-seuran orjuudesta sen sijaan ei voi vapautua muulla tavalla kuin joutumalla läheistensä karttamaksi.
Kyseinen kaksinaamainen ja uklkokultainen lafka ei salli samaa uskonnonvapautta lähtijöille, jota se vaatii tilanteessa, jossa lafkaan halutaan tulija. Arkikielessä tuollainen lafka on nimeltään ansa.
[quote="SuurinBabylon"]Vartiotorni-seura ei auta näitä entisiä pioneerejään millään tavalla.[/quote]
Tulee mieleen vanha "kissa elää kiitoksella ja päänsilityksellä" -sanonta. Väritetyt konventti- ja muut kokemukset ruokkivat myös entisten tienraivaajien itsetuntoa, mitä muuta he enää tarvitsevat jos eivät palvo Vt-seuraa kaikella ajallaan? Takaisin vaan remmiin ja jos nälkä tulee, niin Jehova pudottelee viluiselle taas lounas- ja muita seteleitä kadulle just ennen ruokapaikkaa, jotta pääseen käännyttämään sisälle lämpimään.
[quote]Sen sijaan se vaatii heitä käyttämään edelleen yhä enemmän aikaa omaksi edukseen.[/quote]
Sen havaitsemisella, että on mielenhallinnassa, on tuhoisat seuraukset. Kokoaikaisessa käännytystyössä asian havaitsemisesta lienee kaikkein vähiten pelkoa.
[quote]Jehovan palvelus on etusijalla vain jos työskentelee tienraivaajana. Ansiotyöstä sentään pääsee eläkkeelle.[/quote]
Tuo on hyvin loogista Vt-lyriikan pohjalta. Jos henkilö on tarpeettomasti kouluttautunut, niin hän on itsekäs ja tavallaan nyysinyt Vt-seuralle kuuluvaa aikaa. Kun henkilö on ollut normaalilla tavalla päivätyössä, hän on edelleen itsekäs nyysimällä lisää Vt-seuralle kuuluvaa aikaa. Eläkkeelle siirtyessä tulee eteen viimeinen takaisinmaksun hetki ja henkilön on suoritettava korkojen kanssa se aika, jonka hän on pystyssä Vt-seuralle. Muussa tapauksessa Vt-seura ilmoittaa velan Jehovalle.
[quote]VT-seuran orjuudesta sen sijaan ei voi vapautua muulla tavalla kuin joutumalla läheistensä karttamaksi.[/quote]