Kirjoittaja Vieras » 10.06.2012 12:18
“Weasel” merkitsee pientä jyrsijää, joka meilläpäin esiintyy nimellä “lumikko”,
-Lumikko kai on peto, näätäeläimiä ? Jos taas rotta on jyrsijä (jonka hampaat kasvavat jatkuvasti jyrisimiskulutuksen korvaamiseksi).
Noista lahkon metkuista tullee ensinnä mieleen se asekieltäytymiskeskustelu jossa jt kysyy, että entäs jos kaikki kieltäytyisivät asepalveluksesta ?
Mutta kun maan puolustus on rakennettava todellisuutta vastaamaan, rajanaapureissakaan ei armeijat ole sillä kannalla että kaikki ovat kieltäytyneet aseista.
Tarkoitus tietysti olisi että kysymykseen asetetulla ehdolla joutuisi vastaamaan myönteisesti, jolloin jt olisi oikeassa, eikä korjattaisi todellisuudenvastaista ehtoa.
(Laitettakoon offtropiikiksi että diplomatian piiriin kuuluu se työ jossa pyritään supistamaan aseistautumista, sopimaan menettelyistä kiistojen rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi jne)