Vieraas kirjoitti:Itselleni on jäänyt suhteellisen epämääräiseksi millainen fiilis taivaspaikasta pitää tulla.
Älä välitä, jt-ilmavoimiin tuppautuneilla ei ole koskaan ollut mitään erityistä yhtenäistä fiilistä, eikä luonnollisesti tule olemaankaan. Jos tällainen olisi ollut, niin tottahan se olisi esitetty noiden kaikkien, lähinnä surkuhupaisien, selittelyjen asemesta. Itse en keksi pohjaa yhtenäiselle ja todelliselle fiilikselle systeemissä, jossa ei muutenkaan ole päätä eikä häntää.
Suomesta tiesin vain pari jäännökseen kuuluvaa, näiden kohdalla kuulin välikäsien kautta "sen vaan tietää" -selityksen.
Viimeksi asiaa on Vt-lehdessä käsitelty perinpohjaisemmin 1950-luvulla, jolloin Vt-lyyrikotkin uskoivat lyriikkaansa. Viimeistään 1960-luvun alussa oli havaittavissa, että uutta jengiä lappaa ilmavoimiin, eli vuonna 1935 täyttynyt 144000 osoittautui jo tuolloin huuhaaksi, vaikka sitä ei julkisesti vielä tuolloin myönnetty.
Mun nuoruudessa noita rasvattuja oli aivan kiitettävästi omassakin seurakunnassa. Erottuivat kyllä, mutta eivät varsinaisesti jättäneet positiivista mielikuvaa, ennenmminkin on syntynyt kuva hyväntahtoisista ja siksi höynäytetyistä.
Näissä muutamassa kokemuksessa herättää kiinnostusta se, että tieto toivollisesta suuntautumisesta tuntuu tulevan monella eri tavalla. Pyhän hengen toiminta ei ilmeisesti ole kovin standardoitua:
Hyvin ymmärrettävää, ulkopuolisen ei kannata ihmetellä Joulupukin tonttuvalintojen yhtenäistä linjaa. Kyseessä on samansuuntainen rajanveto kuin taiteessa, eli taidetta on kaikki mitä taiteilija taiteeksi väittää.
[quote="Vieraas"]Itselleni on jäänyt suhteellisen epämääräiseksi millainen fiilis taivaspaikasta pitää tulla.[/quote]
Älä välitä, jt-ilmavoimiin tuppautuneilla ei ole koskaan ollut mitään erityistä yhtenäistä fiilistä, eikä luonnollisesti tule olemaankaan. Jos tällainen olisi ollut, niin tottahan se olisi esitetty noiden kaikkien, lähinnä surkuhupaisien, selittelyjen asemesta. Itse en keksi pohjaa yhtenäiselle ja todelliselle fiilikselle systeemissä, jossa ei muutenkaan ole päätä eikä häntää.
[quote]Suomesta tiesin vain pari jäännökseen kuuluvaa, näiden kohdalla kuulin välikäsien kautta "sen vaan tietää" -selityksen.[/quote]
Viimeksi asiaa on Vt-lehdessä käsitelty perinpohjaisemmin 1950-luvulla, jolloin Vt-lyyrikotkin uskoivat lyriikkaansa. Viimeistään 1960-luvun alussa oli havaittavissa, että uutta jengiä lappaa ilmavoimiin, eli vuonna 1935 täyttynyt 144000 osoittautui jo tuolloin huuhaaksi, vaikka sitä ei julkisesti vielä tuolloin myönnetty.
Mun nuoruudessa noita rasvattuja oli aivan kiitettävästi omassakin seurakunnassa. Erottuivat kyllä, mutta eivät varsinaisesti jättäneet positiivista mielikuvaa, ennenmminkin on syntynyt kuva hyväntahtoisista ja siksi höynäytetyistä.
[quote]Näissä muutamassa kokemuksessa herättää kiinnostusta se, että tieto toivollisesta suuntautumisesta tuntuu tulevan monella eri tavalla. Pyhän hengen toiminta ei ilmeisesti ole kovin standardoitua:[/quote]