Kirjoittaja Masterpiece » 16.10.2012 21:47
Lähetän privana, Nabander, AMK:n nimen. Julkisesti en voi sitä tällä hetkellä sanoa, koska se paljastaisi tietyille henkilöille oman henkilöllisyyteni. Osallistujille tullaan tietenkin kertomaan AMK:n nimi, mutta en vielä täällä julkisesti sitä paljasta. Tosin toki se tulee paljastumaan sitten, kun päättötyö on valmis ja se toivottavasti julkaistaisiin myös internetissä (eli täällä). Toivottavasti tämä salaperäisyys ei nyt pelota ketään, eikä rajoita luottamusta. Mikäli näin on, niin olen kyllä valmis kertomaan myös oppilaitoksen nimen. Tätä foorumia seuraavat kuitenkin varmasti myös sellaiset henkilöt, joiden kanssa käyn jonkinlaista väittelyä JT asioista, enkä ihan vielä haluaisi, että paljastuu, että hankin tietoani luopio-sivustolta

. Saattaisi vaikeuttaa keskustelun jatkumista.
Ulkoista tilaajaa ei ole. Muihin uskontokuntiin haastateltavia olen myös miettinyt, koska kiinnostaisi tutkia aihetta laajemminkin, kuin pelkästään Jehovan todistajia. Olen vain kohdannut vaikeuksia löytää jotain kanavaa saadakseni yhteyttä näihin "muihin". Neuvoja otetaan siis vastaan. Päättötyön siis teen aiheesta, jonka sai valita periaatteessa itse, kuitenkin niin, että se liittyy edes jollakin tapaa koulutukseeni.
Olen ateisti, mutta en näe sen vaikuttavan aiheeseen juurikaan. Fundamentalistitaustaa ei ole.
Lähetän privana, Nabander, AMK:n nimen. Julkisesti en voi sitä tällä hetkellä sanoa, koska se paljastaisi tietyille henkilöille oman henkilöllisyyteni. Osallistujille tullaan tietenkin kertomaan AMK:n nimi, mutta en vielä täällä julkisesti sitä paljasta. Tosin toki se tulee paljastumaan sitten, kun päättötyö on valmis ja se toivottavasti julkaistaisiin myös internetissä (eli täällä). Toivottavasti tämä salaperäisyys ei nyt pelota ketään, eikä rajoita luottamusta. Mikäli näin on, niin olen kyllä valmis kertomaan myös oppilaitoksen nimen. Tätä foorumia seuraavat kuitenkin varmasti myös sellaiset henkilöt, joiden kanssa käyn jonkinlaista väittelyä JT asioista, enkä ihan vielä haluaisi, että paljastuu, että hankin tietoani luopio-sivustolta :D. Saattaisi vaikeuttaa keskustelun jatkumista.