Veljesseura.org

SuurinBabylon kirjoitti:Henkilökohtaisen maailmankuvan rakentamisessa on se huono puoli, että jos muodostaa kovin erikoisen näkemyksen maailmasta, voi olla vaikea löytää samanhenkistä seuraa. Vaikka oman maailmankatsomuksen rakentaminen on työlästä ja aikaa vievää puuhaa, lopputulos on usein kestävämpi kuin valmiiksi painettuihin vastauksiin turvautuminen.

Itse asiassa olen huomannut asian olevan pikemminkin päinvastoin, joutuu muuttamaan omia käsityksiään koko ajan, valo vilkkuu ja joutuu nöyrtymään. Pysyvintä onkin ehkä se, että joutuu myöntelemään olleensa koko ajan väärässä ja eksyksissä.
Samanhenkisen seuran löytäminen on suorastaan mahdottomuus, sillä he käyvät läpi samaa prosessia, koska ovat vapaita sieluja. Tänään olette uskon tovereita, huomenna ette enää, koska olette kasvaneet erillenne.
Olen oppinut olemaan myös nöyrä Jehovan todistajia kohtaan, mutten alistuvainen. Myönnän, että he olivat oikeassa joissain asioissa, mutta en silti ole anomassa sinne takaisin.

Hieman toiselta kantilta ajatellen muukalaisuuden tunne on minulle tuttuakin tutumpi. Lapsena en halunnut ystävystyä luokkatovereideni kanssa liikaa, etten musertuisi suruun kun kaikki heistä kuolisivat Harmagedonissa, jonka piti tulla "pian". Lapsena tämä merkitsi suurta yksinäisyyttä. Leikkiessäni muiden kanssa pidin henkisen etäisyyden kaikkiin, ja vietin paljon aikaa yksin juuri tästä syystä. En tullut kiusatuksi, mutta olin ulkopuolinen jättäytyessäni kaikesta erilleni.

Seurakunnassa kaikki muut lapsiperheet olivat niin pahoja, ettei heidän kanssaan saanut leikkiä kuin muutaman kerran vuodessa. Ironista kyllä, näiden perheiden lapset ovat lähes kaikki edelleen JT:ia, meidän sisarusparvimme ei.

Mitään ei tarvinnut maailman menosta tietää, kun se oli kuitenkin kohtaamassa loppunsa "aiemmin kuin voisi kuvitellakaan". Monen kuvittelun jälkeenkään sitä ei ole näkynyt. Tietoa ja taitoa ei tarvittu, koska Jumala ratkaisisi pian kaiken, ja kaikki olisivat sen jälkeen täydellisiä. Toisaalta koulussa piti onnistua kaikessa, ettei vaan anna Jumalalle (lue: uskonnolle) huonoa mainetta kehnolla koulumenestyksellä!

Onneksi nykyään saan olla "osa maailmasta"!

HannaJo kirjoitti:Toisinsanoen osittainen yllätys oli se, että maailmassa on paljon ihmisillä joilla on arvot ja moraali eikä siihen tarvita uskontoa ensinkään (kaikki ei nai kaikkea mikä liikkuu eikä käytä päihteitä).

Juuri tätä hain, kun kirjoitin todistajan olevan "muukalainen". Valtakunnansalin ulkopuolinen maailma on kirjaimellisesti demonisoitu, ja monelle tulee ihan aitona yllätyksenä, että Jt-yhteisön ulkopuolella kaikki eivät olekaan narkomaaneja tai prostituoituja. Yllätyksenä saattaa tulla myös se, että ilman Raamattua ja Vartiotornia voi ylläpitää ihan kunnioitettavaa moraalia.

Mievaan kirjoitti:Lukeudunko SuurinBabylonin tarkoittamaan jehofiliaan, who knows

Tuskinpa, ellet edelleen elä Harmagedonin pelko takaraivossasi, mitä suuresti epäilen.

Vieraas kirjoitti:Nykyään en todellakaan paheksu rivijäseniä, joista useimmat ovat suuren kusetuksen uhreja.

En minäkään, miksi paheksuisin? Olenhan itsekin ollut yksi mainitsemistasi kusetuksen uhreista.

Mievaan kirjoitti:Kaikki saavat vaikutteita menneisyydestä...

Hyvässä ja pahassa, miten vain kukin asiaa zoomailee.

esmes tiedän henkilön jonka isä on muslimi ja äiti ei, kotona ei koskaan syöty sianlihaa. Vaikkakin poika päätti ettei käänny muslimiksi, hän ei vieläkään syö sianlihaa.

Pannaan päittäin, olen ryypäänyt viinaa muslimin kanssa urakalla ja laskuun, syönyt hotelliaamiaisella pekonia muslimin kanssa ja työmaakanttiinissa jouiukinkkua. Kyse siis toiminnasta, jota toinen muslimi ei ole ollut tuolloin katselemassa, eli henkilöiden perskohtainen käsitys vapaudestaan.

Tai eräs romaani tyttö, joka hylkäsi oman kulttuurinsa ja perheensä ja muutti suomalaisen kanssa yhteen kertoi, että vaikka käyttää ei mustalaisvaatteita voisi ikinä pukeutua paljastavasti, vaan aina käyttää pitkiä housuja ei koskaa shortseja.

Joo, mulle kerrotun mukaan ilmeisesti mun romani-isoisällä ei hermo kestänyt kun oli rehellisessä päivätyössä.

En usko että kaikki se, mitä lapsena opin oo täysin huonoa.

Et ole lainkaan yksin. Missään tapauksessa en nykyään hylkäisi lapsuuteni opetuksia, kuten sitä mitä opin ennen kouluikää ensimmäisissä j-todistajien ja ht-ihmisten kombinaatiokokouksissa kun ajatus ja katse harhaili. Opin, ettei (sitten kun osaa itse päättää) kannata mennä poukkoilemaan tilaisuuteen, josta ei yhtään mitään ymmärrä, saattaa tulla välitöntä palautetta, eikä muutenkaan ole kivaa.

Opin myös, että toista ihmistä ei tule millään tavalla vahingoittaa fyysisesti (jos sitten minkäkinlaista tuhdosta revittyä raamattufuulaa tulikin syöttää), vaan tulee odottaa Jehovaa joka sitten listii - faijanikin, perheemme ainoan täyspäisen. Etenkin tämä jälkimmäinen kokemus kannustaa minua eläkeiässäkin, toki ilman jehovafuulaa ja kuviteltua väliintuloaan, etenkin kun faija delas jo 1985 kun olin vielä jehofiili.

Kun itse päättää, niin itse vastaa, kun Vt-seura päättää, siitä se jt-riemu aukeaakin.

Kaikki saavat vaikutteita menneisyydestä...esmes tiedän henkilön jonka isä on muslimi ja äiti ei, kotona ei koskaan syöty sianlihaa. Vaikkakin poika päätti ettei käänny muslimiksi, hän ei vieläkään syö sianlihaa. Tai eräs romaani tyttö, joka hylkäsi oman kulttuurinsa ja perheensä ja muutti suomalaisen kanssa yhteen kertoi, että vaikka käyttää ei mustalaisvaatteita voisi ikinä pukeutua paljastavasti, vaan aina käyttää pitkiä housuja ei koskaa shortseja. En usko että kaikki se, mitä lapsena opin oo täysin huonoa. Lukeudunko SuurinBabylonin tarkoittamaan jehofiliaan, who knows

Vieraas kirjoitti:"Jehofiili"-termi ei varmaan ole ihan yksiselitteinen

S24:llä oli mode (ei jt), joka ei sietänyt ko. termiä kun se otettiin käyttöön ja ränkätti meille sitä käyttäneille. Toin esille mm. sen, että Venäjän kirkon käänne konservatiivisempaan suuntaan tapahtui vuoden 1830 tienoilla ja tuolloin modernin ajattelun vastustajia eli konservatiiviortodokseja nimitettiin slavofiileiksi. Samoin käytössä on bibliofiili-termi, joten kukin voi paheksua haluamiaan termejä ihan makunsa mukaan. Siedätyshoitomme tepsi modeen ja termi jäi eloon.

paitsi ehkä niille jotka tuntevat Jehovan todistajat kollektiivisella junttinimellä "jehovat".

Junttiusaste onkin kovin riippuvainen siitä kuinka hyvin jehova-termin käyttäjä tuntee kultin terminologian.

SuurinBabylon kirjoitti:Omien aivojen käyttö on minimoitu, ja järjestön kirjallisuudesta voi tarkistaa ohjeet kaikille elämänalueille.

Mun mielestä tää tuo todistajuuden piiriin tietyn tyyppisiä ihmisiä: läheisriippuvaisia ihmisiä, joilta puuttuu perusturvallisuus ja tän takia mun on helppo olla esim. armollinen vanhemmilleni eikä ole syntyny kaunaa ja katkeruutta; mä tajuan, että niiden on ollu pakko päästä alkoholistikodeistaan johonkin turvaan ja saada raamit elämälle. Kun ei ole lapsena koskaan saanut kohdata omia tunteitaan vaan on tarvinnu keskittyä perheen ytleisen ilmapiirin puntarointiin ja sen miettimiseen, miten kannattaa olla, ettei mitään pahaa tapahdu just tänään, on ollu helpottavaa löytää valmiit ratkaisut siihen miltä itsestä tuntuu.


Yhä syvemmin musta alkaa tuntua, että lukeminen on pelastanut mut. Mä olen aina lukenu paljon ja mulle tuo koko juttu, että erottamisen jälkeen olis ollu vieraalla planeetalla on outo. Siis ok, toki oli asioita, joiden suhteen ei tienny mikä on "normaalia", lähinnä niin päin, että piti "normaalina" asioita, jotka eivät sitä lopulta olletkaan. Toisinsanoen osittainen yllätys oli se, että maailmassa on paljon ihmisillä joilla on arvot ja moraali eikä siihen tarvita uskontoa ensinkään (kaikki ei nai kaikkea mikä liikkuu eikä käytä päihteitä).
Kokonaisuutena kuitenkin mä koen vahvasti, että se että mä luin kaikkea mahdollista, mikä vaan mitä käsiini sain kelpas, vaikka puhelinluettelo jos ei muuta ollu -no ok, oli mulla uusin Vartsikka usein lukematta- oli antanu mulle jonkinlaisen todellisuudentajun kuitenkin. Maailma ei ollu ihan yhtä mustavalkoinen kuin niillä, jotka oli eläny täysin tynnyrissä. Mä en ollu täysin muukalaisena vieraassa maassa, mä olin lukenu matkaoppaita, vielläpä monenlaisia matkaoppaita, joten mä olin saanu tajunnan, että maailmaa voi katsella monesta eri perspektiivistä ja aina se näyttää erilaiselta. Vaiokka no, toki jonkinlainen nuoruuden mustavalkoisuus silti vaivas, että en nyt koita jeesustella et olisin ollu mitenkään kypsä tai tasapainoinen nuori
Ja toki se tunteiden tunnistamisen vaikeus on omaksi osaksi koitunut, eihän niitä kirjoista lukemalla opi! Mutta tietyllä tavalla mä olen lapsuuden ystävien kanssa jutellessa tajunnu ton tosi vahvasti, että lukeminen oli se mikä pelasti mut.
Lapsuuden seurakunnassa oli sisar, joka oli paikallisen kirjastonhoitaja ja mä vietin paljon aikaa hänen kanssaan kirjastossa päällystäen kirjoja, hyllyttäen niitä ja jarjestelemällä, kirjat oli mulle tosi rakkaita! Ja sain sieltä myös aina luettavaksi parhaat palat päältä ja kun vietin aikaa paljon kirjastossa, sain luettua myös kirjoja, joita ei olis kotiin kehdannu viedä.

SonOfJesus kirjoitti:Jehofiilin kohdalla termin tarkoituksena on kait olla paheksuva. Ainakin mitä minulle on asiasta kirjoitettu. Jos jehofiili on filantrooppiin verrattava ihminen, niin ei kait siinä mitään vikaa ole? Eiväthän yksittäiset Jehovan todistajat ole paheksunnan ja arvostelun kohteena vaan Seura eli Organisaatio ja sen opetukset ja valtaa pitävien vääryyden harjoittamisen mahdollistava ohjeistus ja käytäntö.

"Jehofiili"-termi ei varmaan ole ihan yksiselitteinen, paitsi ehkä niille jotka tuntevat Jehovan todistajat kollektiivisella junttinimellä "jehovat".

Olisiko vähän niin, että alkuvaiheessa eroamisen jälkeen on vaikea erottaa ihmisiä ja järjestöä? Ajan myötä ero hahmottuu, ainakin näin itselleni kävi. Nykyään en todellakaan paheksu rivijäseniä, joista useimmat ovat suuren kusetuksen uhreja.

SuurinBabylon kirjoitti:En ollut alussa aivan rehellinen, kun sanoin erotetulla olevan vain kaksi vaihtoehtoa. On nimittäin kolmas vaihtoehto, eli niin sanottu jehofilia. Erotettu voi jäädä eräänlaiseen välitilaan, jossa ei olla varsinaisesti jehovantodistajia, mutta noudatetaan kuitenkin joitain jehovantodistajuuden oppeja ja tapoja. Jehofiili saattaisi esimerkiksi harrastaa esiaviollista seksiä, mutta silti välttää verilettujen syömistä. Jehofilia on kaikista vaihtoehdoista huonoin. Siinä yhdistyvät vain aikaisemmin mainittujen kahden vaihtoehdon huonot puolet.

Tätä en kyllä allekirjoittaisi sellaisenaan. Välitilassa elämistä ei välttämättä osoita jokin yksittäinen elämäntapa. Uskoisin että juutalaisilla on yhtä suuri esto syödä verilettuja kuin Jehovan todistajaksi kasvatetulla. Estoja, jotka ovat yleisiä tai jopa pakollisia Jehovan todistajien keskuudessa, on paljon muillakin ihmisillä.

Ehkä tarkoitat jehofiilillä ihmistä, joka uskoo Jehovan todistajien omaavan Totuuden?

Wikipedia: Filantrooppi kirjoitti:Filantropia (kreik. φίλος, phílos = ystävä, άνθρωπος, ánthropos = ihminen) tarkoittaa ihmisystävällisyyttä tai ihmisrakkautta. Vastaavasti filantrooppi tarkoittaa ihmisystävää ja ihmisiä universaalisti rakastavaa henkilöä. Termillä filantropia on perinteensä mm. teosofisena ja filosofisena käsitteenä. Filantropian vastakohta on misantropia, ihmisviha.http://fi.wikipedia.org/wiki/Filantrooppi

Jehofiilin kohdalla termin tarkoituksena on kait olla paheksuva. Ainakin mitä minulle on asiasta kirjoitettu. Jos jehofiili on filantrooppiin verrattava ihminen, niin ei kait siinä mitään vikaa ole? Eiväthän yksittäiset Jehovan todistajat ole paheksunnan ja arvostelun kohteena vaan Seura eli Organisaatio ja sen opetukset ja valtaa pitävien vääryyden harjoittamisen mahdollistava ohjeistus ja käytäntö. Lyhyesti sanoen Jehovan todistajien keskuudessa vallalla oleva vallan väärinkäyttö.

On tietysti muistettava, ettei valtaa ole kellään, jos kukaan ei suostu vallan alaiseksi. Sukupolvia jatkunut vallan anto mutkistaa tilannetta. Demokratiastakin aina sanotaan, että nämä ovat yhteisesti sovittuja sääntöjä, mutta kuka meistä on todellisuudessa allekirjoittanut sitäkään lupakirjaa kellekään.

SuurinBabylon kirjoitti:Uskontomarkkinoilla jehovantodistajat järjestöineen on harvinaisen täyteläinen paketti. Omien aivojen käyttö on minimoitu, ja järjestön kirjallisuudesta voi tarkistaa ohjeet kaikille elämänalueille. Lääketieteeseenkään ei tarvitse perehtyä, sillä yhtä lailla lääketieteeseen perehtymättömät tahot ovat antaneet ohjeet siihen, mitä veren fraktiota voi tai ei voi käyttää, ja miten Jumala tuomitsee ne jotka tästä poikkeavat. Järjestöllä on kirjaimellisesti vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Vastausten laatu vain on kyseenalainen.

Kuluttajansuoja on tosiaan heikko kun asiantuntijaveljet ovat vaatimattomuuttaan jättäneet nimensä pois aineistosta. Aikoinaan sitä kuvitteli, että ainakin Uuden Maailman Käännökseen olisi seuran anonyymeillä osaajilla ollut eväitä, mutta heikoltahan tuo näyttää. Evoluutiokysymyksissä lahko asettaa kyseenalaiseksi koko tiedeyhteisön, mutta ei itse pysty kertomaan kuka sen mainitsemaa "tosi tiedettä" reaalimaailmassa tekee.

Uskontomarkkinoilla jehovantodistajat järjestöineen on harvinaisen täyteläinen paketti. Omien aivojen käyttö on minimoitu, ja järjestön kirjallisuudesta voi tarkistaa ohjeet kaikille elämänalueille. Lääketieteeseenkään ei tarvitse perehtyä, sillä yhtä lailla lääketieteeseen perehtymättömät tahot ovat antaneet ohjeet siihen, mitä veren fraktiota voi tai ei voi käyttää, ja miten Jumala tuomitsee ne jotka tästä poikkeavat. Järjestöllä on kirjaimellisesti vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Vastausten laatu vain on kyseenalainen.

Kun joku erotetaan jehovantodistajista, joutuu hän kohtaamaan valtavan määrän kysymyksiä. Erotettu on usein ns. tynnyrissä kasvatettu, ja selvitäkseen haasteista, on aina kääntynyt järjestön puoleen. Rakkauden järjestöstä pihalle jouduttuaan erotettu on kuin maahanmuuttaja vieraassa maassa. Kulttuuri on erilainen ja joka puolella on uusia asioita, eikä todistaja tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. Maailmankuva on erityisen pirstaloitunut niillä, jotka on kasvatettu jehovantodistajiksi. Ulkopuolisen voi olla tätä vaikea ymmärtää, mutta ensi kertaa jehovantodistaja-yhteisöstä "maailmaan" joutuneelle ajattelutavan muutos on samaa luokkaa, kuin jos saisit tietää että aurinko sittenkin kiertää maata, ja että maa on litteä ja sen reunoilta voi pudota alas tyhjyyteen.

Erotetulla on "maailmaan" joutuessaan kaksi vaihtoehtoa. Erotettu voi hankkia jonkin muun uskonnollisen pakettiratkaisun, tai hän voi alkaa rakentamaan omaa maailmankuvaansa. Jehovantodistajien organisaatio tietenkin haluaisi, että erotettu ei löytäisi vastauksia kysymyksiinsä, vaan palaisi nöyränä ja anteeksiantoa anelevana takaisin "hengelliseen kotiin". Uskonnollisissa pakettiratkaisuissa on se hyvä puoli, että ne tarjoavat samanmielisten ihmisten yhteisön, lojaalin uskovaisten armeijan, jossa ollaan aina valmiina auttamaan uskontovereita. Jotkut erotetut päätyvät toisten uskontojen piiriin, mutta tämä lienee vähemmistö.

Poiketen uskonnoista, jotka tarjoavat valmiit vastaukset lähes mihin tahansa kysymykseen, oman maailmankuvan rakentaminen vaatii paljon vaivaa. Pitää tutustua erilaisiin näkemyksiin, ja niiden puolesta ja vastaan esitettyihin argumentteihin. Henkilökohtaisen maailmankuvan rakentamisessa on se huono puoli, että jos muodostaa kovin erikoisen näkemyksen maailmasta, voi olla vaikea löytää samanhenkistä seuraa. Vaikka oman maailmankatsomuksen rakentaminen on työlästä ja aikaa vievää puuhaa, lopputulos on usein kestävämpi kuin valmiiksi painettuihin vastauksiin turvautuminen.

En ollut alussa aivan rehellinen, kun sanoin erotetulla olevan vain kaksi vaihtoehtoa. On nimittäin kolmas vaihtoehto, eli niin sanottu jehofilia. Erotettu voi jäädä eräänlaiseen välitilaan, jossa ei olla varsinaisesti jehovantodistajia, mutta noudatetaan kuitenkin joitain jehovantodistajuuden oppeja ja tapoja. Jehofiili saattaisi esimerkiksi harrastaa esiaviollista seksiä, mutta silti välttää verilettujen syömistä. Jehofilia on kaikista vaihtoehdoista huonoin. Siinä yhdistyvät vain aikaisemmin mainittujen kahden vaihtoehdon huonot puolet.