Veljesseura.org

[quote="HannaJo"]Sillä pääsee tulokseen, ettei ole kyse saatanan maailmasta", eli kun saa tiputettua sen sanan saatana pois sieltä ja alkaa ihan vaan elää, niin siinäpä se.[/quote]
"Me emme ole osa tätä maailmaa", sanoivat. Nimenomaan.

[quote="Kivikko"]Minua on auttanut tiedon hankinta ja ymmärryksen kasvattaminen. Olen halunnut ymmärtää mitä on tapahtunut ja miksi. [/quote]

Nimenomaan tää!
Sillä pääsee tulokseen, ettei ole kyse saatanan maailmasta", eli kun saa tiputettua sen sanan saatana pois sieltä ja alkaa ihan vaan elää, niin siinäpä se.
Toki läheisriippuvuus vyyhtenä on monisyinen ja usein johtaa riippuvuuden kohteen siirtymiseen uskonnosta johonkin muuhun, mutta periaate on yksinkertainen; katso totuutta silmiin ja mieti omaa osuuttasi, älä etsi syyllisiä, vaan etsi ratkaisuja.

Jäin miettimään tota toista kysymystä "Miksi toiset sopeutuvat hyvin tähän pahaan ja turmeltuneeseen maailmaan, kun taas toiset eivät?" Moni asia varmasti vaikuttaa siihen. Miten kauan on ollut mukana, lapsesta vai aikuisena liittynyt, onko ei jt-kavereita, onko oikeesti uskonut asiaan vai "pakotettu" kasteelle, onko jt-tyhjiölle tekemistä, vai turvautuuko pulloon..., varmasti luonnekin vaikuttaa, itse olen työnkin puolesta joutunut nopeasti mukautumaan moniin eri tehtäviin, vaihtamaan paikkaa ja työskentelemään monien eri ihmisten kanssa, ehkä sopeudun siksi nopeammin=)

[quote="Kivikko"]Samalla olen yrittänyt kaverustua, jopa ehkä ystävystyä ulkopuolisten ihmisten kanssa, jotta olen saanut tutustua heidän sielunelämäänsä ja näin ymmärtämään erilaisia näkökulmia minulle aiemmin mustavalkoisista asioista.[/quote]
Sama juttu. Ei ole ollut JT-kasvatuksen saaneelle aikuiselle todellakaan helppoa, turpiin on tullut henkisesti monta kertaa. Vuosia on mennyt ystävien ja tuttavien erottamisessa toisistaan, mutta kyllä niitä läheisiäkin ystävyyssuhteita on sitten yllättäen muodostunut. Nyt tuntuu, että hankaluuksien ja erimielisyyksien kautta ne läheisimmät kaverisuhteet on tulleet, ne näennäiskaverit kun tuppaavat häipymään huonoina aikoina. Aikaahan se yleensä vaatii, ei taida valitettavasti olla oikopolkua.

Minä sopeuduin oikeastaan heti, koska en ollut koskaan kokenut kuuluvani Järjestöön vaan nimenomaan "maailmaan"...joten eroaminen tuntui kuin kotiinpaluulta, ja lähimmät ystävätkin olivat olleet seurakunnan ulkopuolelta jo vuosia. Ehkä tämän voisi soveltaa siten, että sen [i]myöntäminen[/i], että kuuluu juuri tuohon paheksuttuun maailmaan ja ettei siinä ole mitään vikaa, auttaa joitakuita.

Muutenkin näen sen, että yksinkertaisesti alkaa [i]elää[/i] - nyt kun se vihdoinkin on mahdollista - valtavana apuna. Kokousiltojen tilalle voi keksiä jonkun harrastuksen tai ihan vain nauttia vapaailloista. Yhtäkkiä lisääntynyt vapaa-aika on varmaankin syy sille, että jotkut kokevat hetken ajan tyhjyyttä eron jälkeen, mutta kyllä sille ajalle löytyy paljon parempaakin käyttöä kuin muinaiset hengelliset toimet :)

Olen kyllä nauttinut juuri niistä [i]täysin normaaleista asioista[/i], joihin käytettyä aikaa ei tarvitse salailla tai jt-tuttaville kerrottaessa hämmästellä heidän jäykkää suhtautumistaan: sitä, että aikaa voi vain kuluttaa loputtomasti lukemiseen, elokuviin ja sarjoihin, voi pelailla ja viettää aikaa oikeiden ystävien kanssa, kiroilla sen verran kuin miltä tuntuu, olla homokavereiden kanssa, viettää mitä juhlia huvittaa ja ylipäätäänkin elää kuten haluaa. (Näitä kaikkia tein toki myös jt-aikoina, mutta nyt tuntuu niin paljon paremmalta kun ei edes tarvitse erikseen jäädä pois kokouksista yms. tehdäkseen jotain hauskempaa, kynäillä tunteja ja keksiä tekosyitä kieltäytyä kenttätoveruudesta ja muutenkin elää valheessa.)

Hyvä huomio Ahvenainen. Nämä eivät myöskään takaa onnistumista, ainoastaan haluamista ja yrittämistä. Onneksi onnistumisiakin tulee siinä sivussa.

Myöskään alkuperäiseen kysymykseen "[i]Miksi toiset sopeutuvat hyvin tähän pahaan ja turmeltuneeseen maailmaan, kun taas toiset eivät?[/i]" ei ole koskaan kukaan löytänyt kaiken kattavaa vastausta. Tämä asia on maailmanlaajuinen kysymys psykologiaa tutkiville ammattilaisillekin, eikä kellään ole toimivaa teoriaa. Ihminen on hieman monimutkaisempi olento kuin äkkiseltään arvaisi.

Pomisin kirjoittamastasi neljä sanaa, Kivikko, mitä pidän tärkeinä: "Olen halunnut" ja "Olen yrittänyt". Haluta tehdä tilanteelleen jotain, sisältää avaimen. Mitä tämä sisältää, riippuu itse kustakin. Olemme yksilöinä, taustoistamme riippumatta, kovin erilaisia. Tuskin mitään patenttivastausta edes löytyy.

Minua on auttanut tiedon hankinta ja ymmärryksen kasvattaminen. Olen halunnut ymmärtää mitä on tapahtunut ja miksi. Samalla olen yrittänyt kaverustua, jopa ehkä ystävystyä ulkopuolisten ihmisten kanssa, jotta olen saanut tutustua heidän sielunelämäänsä ja näin ymmärtämään erilaisia näkökulmia minulle aiemmin mustavalkoisista asioista. Pikkuhiljaa uskonnon tuomat rajat ovat hämärtyneet ja olen saanut niiden tilalle omat rajani, mitkä osittain ovat jopa samoja, kaikki ei siis ole muutunut.

Keskusteluterapia auttoi ajattelemaan itseäni ja omaa elämääni, ja sitä miten voin vaikuttaa omaan ympäristööni, ja jos en aina ympäristöön niin sitten itseeni.

Nämä vievät aikaa, viikkoja, kuukausia ja vuosia toisten perään, eikä muutosta tunnu heti näkyvän, mutta joka vuosi kun pohdin tilannetta vuotta takaperin huomaan asioiden muuttuneen paljonkin, ja vieläpä hyvään suuntaan. Jos alkuun koki menettäneensä jotain, nyt näen saaneeni paljon enemmän, joten tunnetilat ovat muuttuneet todella paljon, vaikkeivät ulkoiset puitteet niin näkyvästi.

Aika tekee tehtävänsä, saa etäisyyttä. Myös uudet kaverit ja niiden sukulaiset/ uusi puoliso ja hänen perheensä, saa uuden "perheen" itelleen, kun kaikki entiset hylkäs. Antaa lupa itelleen kokeilla asioita, mitkä oli tosi kiellettyjä, ajankohtanen on hyvän joulun toivottaminen, joulukoristeiden ostaminen, joulukorttien lähettäminen yms. Itsellä suurin taistelu oli oman pään sisällä nk. jt omatunto, joka esti elämästä kunnolla. Ehkä suurin juttu oli ja on vieläkin "maistella" elämää ja asioita ja miettiä tykkäänkö tästä itse vai en, siis ei jt oppien mukanen, vaan ihan mä itte ;-)

[quote="SuurinBabylon"]Mikä edesauttaa sopeutumista yhteiskuntaan, kun tuon eristäytyneen lahkon on jättänyt? Miksi toiset sopeutuvat hyvin tähän pahaan ja turmeltuneeseen maailmaan, kun taas toiset eivät?[/quote]
Syrjäytymisestähän on tullut puheenaihe laajemmaltikin viime aikoina. Nuorten syrjäytymisen estämisen pääasiallisiksi lääkkeeksi on miltei poikkeuksetta tarjottu mielekästä tekemistä, eli joku harrastus. Ja nimenomaan sellainen harrastus, jossa pääsee/joutuu sosiaalisiin (live)kontekteihin muiden ihmisten kanssa. Sitä kautta avautuu moni aihetta vaivaava lukko vähän kuin omalla painollaan. Tämä kliseinen vinkki toimii myös lahkomaailmasta todellisuuteen astuessa.

Kuten tiedämme, jehovantodistajista eroaminen on yleensä rankka prosessi. Kuitenkin suuresta osasta eronneista ja erotetuista tulee lopulta ihan kunnollisia kansalaisia, tavallisia suomalaisia. Kaikki eivät kuitenkaan toivu samalla tavalla. Jotkut sortuvat päihteisiin, ja kehittävät päihdeongelman, kun taas toiset taas jäävät uhrin roolin vangiksi.

Mikä edesauttaa sopeutumista yhteiskuntaan, kun tuon eristäytyneen lahkon on jättänyt? Miksi toiset sopeutuvat hyvin tähän pahaan ja turmeltuneeseen maailmaan, kun taas toiset eivät?