Kirjoittaja Tony » 07.02.2013 11:38
Lainataan kirjoitus tähän kokonaisuudessaan, jos sattuu poistumaan jossain vaiheessa.
HS kirjoitti:
"Vanhempani kielsivät minua ottamasta yhteyttä"
Minna, 17:
"Vanhempani ja iso osa suvustani ovat Jehovan todistajia. Elin 12-vuotiaaksi saakka kyseenalaistamatta lahkon opetuksia.
Sitten tutustuin tyttöön, joka oli Jehovan todistaja, mutta seurusteli salaa toisen tytön kanssa. Silloin tajusin, että elämässä on muitakin vaihtoehtoja kuin seurakunta ja sen säännöt.
Kun ystäväni salasuhde paljastui, se oli skandaali. En saanut olla enää yhteydessä häneen.
Esitin olevani kauhistunut hänen käytöksestään, mutta samalla aloin itse tehdä syntiä. Kirjoitin ja luin homotarinoita netissä, aloin kuunnella yhä raskaampaa musiikkia ja tapasin salaa pakanoita.
Se oli ahdistavaa aikaa. En voinut kertoa vanhemmilleni, kuka oikeasti olen. Teeskentelin kilttiä tyttöä, tutkin Raamattua ja esitin rukoilevani. Päätin elää kaksoiselämää, sillä en halunnut tuottaa häpeää vanhemmilleni. Jos alaikäinen Jehovan todistaja tekee syntiä, koko perhe saa rangaistuksen.
15-vuotiaana tapasin tytön, johon rakastuin. Aloimme seurustella.
Puolen vuoden kuluttua vanhempani saivat tietää suhteestamme. He raivostuivat ja vaativat, etten pidä tyttöystävääni yhteyttä. He jopa löivät minua.
Puoleen vuoteen en nähnyt tyttöystävääni. Lopulta en enää jaksanut ikävää ja karkasin hänen luokseen.
Vanhempani hakivat minut takaisin. He pakottivat minut lahkon vanhimpien kuulusteltavaksi. Nämä kysyivät, olinko ollut tyttöystäväni kanssa alasti ja mistä olimme kosketelleet toisiamme.
Kotona oli jatkuvasti ahdistavaa, ja lopulta ilmoittauduin itse sosiaalitoimistoon. Lastensuojeluviranomaiset auttoivat minua muuttamaan pois vanhempieni luota.
Sen jälkeen olin vanhempieni kanssa yhteydessä lähinnä puhelimitse. He vaihtoivat mielipidettään minusta jatkuvasti. Yhtenä päivänä he kertoivat välittävänsä minusta, seuraavana päivänä olin saastainen huora. Se oli rankkaa aikaa, enkä jaksanut käydä edes koulussa.
Niihin aikoihin tapasin myös isäni veljen, joka on erotettu Jehovan todistajista yli 20 vuotta sitten. Syynä oli tietääkseni hänen avoliittonsa.
Koska Jehovan todistajat eivät saa seurustella luopioiden kanssa, isänikään ei ole sen jälkeen nähnyt veljeään kertaakaan. Ei, vaikka he olivat aikoinaan kuin kaksoset.
Kun kerroin nähneeni sedän, faija alkoi kysellä onko veljellä vielä se sama vanha kaulahuivi ja miten tällä menee. Sanoin, että sinulla taitaa olla häntä ikävä. Isäni jyrähti, ettei aiheesta enää puhuta.
Kesällä muutin tyttöystäväni kanssa yhteen. Vähän sitä ennen vanhempani kielsivät minua pitämästä yhteyttä. He sanoivat päässeensä vihdoin minusta yli.
Ajattelin, että näinkö paljon minua rakastettiin. Olen todella loukkaantunut ja pettynyt. On käsittämätöntä, että vanhempani pystyvät hylkäämään lapsensa.
Toisaalta myös ymmärrän heitä, sillä lahkon sääntöjä ei saa rikkoa.
Toivon että välit vanhempiini paranisivat. Mutta kun olen yrittänyt pitää heihin yhteyttä, heidän haukkunsa ovat vain satuttaneet.
Uskon kuitenkin vanhempieni alitajuisesti tajuavan, että he tekevät väärin. Olen lähettänyt heille sähköpostia ja kertonut, mitä ajattelen välirikosta ja kaikesta siitä, mitä on tapahtunut.
Helpointa on kuitenkin olla ajattelematta. Vaikka olenkin menettänyt sukuni ja Jehovan todistaja -ystäväni, en ole jäänyt tyhjän päälle.
Olen löytänyt ympärilleni saman kokeneiden yhteisön, josta saan tukea. On ollut huojentavaa tajuta, etten ole ainoa."
Lainataan kirjoitus tähän kokonaisuudessaan, jos sattuu poistumaan jossain vaiheessa.
[quote="HS"]
[size=135][b] "Vanhempani kielsivät minua ottamasta yhteyttä"[/b][/size]
[b]Minna, 17:[/b]
"Vanhempani ja iso osa suvustani ovat Jehovan todistajia. Elin 12-vuotiaaksi saakka kyseenalaistamatta lahkon opetuksia.
Sitten tutustuin tyttöön, joka oli Jehovan todistaja, mutta seurusteli salaa toisen tytön kanssa. Silloin tajusin, että elämässä on muitakin vaihtoehtoja kuin seurakunta ja sen säännöt.
Kun ystäväni salasuhde paljastui, se oli skandaali. En saanut olla enää yhteydessä häneen.
Esitin olevani kauhistunut hänen käytöksestään, mutta samalla aloin itse tehdä syntiä. Kirjoitin ja luin homotarinoita netissä, aloin kuunnella yhä raskaampaa musiikkia ja tapasin salaa pakanoita.
Se oli ahdistavaa aikaa. En voinut kertoa vanhemmilleni, kuka oikeasti olen. Teeskentelin kilttiä tyttöä, tutkin Raamattua ja esitin rukoilevani. Päätin elää kaksoiselämää, sillä en halunnut tuottaa häpeää vanhemmilleni. Jos alaikäinen Jehovan todistaja tekee syntiä, koko perhe saa rangaistuksen.
15-vuotiaana tapasin tytön, johon rakastuin. Aloimme seurustella.
Puolen vuoden kuluttua vanhempani saivat tietää suhteestamme. He raivostuivat ja vaativat, etten pidä tyttöystävääni yhteyttä. He jopa löivät minua.
Puoleen vuoteen en nähnyt tyttöystävääni. Lopulta en enää jaksanut ikävää ja karkasin hänen luokseen.
Vanhempani hakivat minut takaisin. He pakottivat minut lahkon vanhimpien kuulusteltavaksi. Nämä kysyivät, olinko ollut tyttöystäväni kanssa alasti ja mistä olimme kosketelleet toisiamme.
Kotona oli jatkuvasti ahdistavaa, ja lopulta ilmoittauduin itse sosiaalitoimistoon. Lastensuojeluviranomaiset auttoivat minua muuttamaan pois vanhempieni luota.
Sen jälkeen olin vanhempieni kanssa yhteydessä lähinnä puhelimitse. He vaihtoivat mielipidettään minusta jatkuvasti. Yhtenä päivänä he kertoivat välittävänsä minusta, seuraavana päivänä olin saastainen huora. Se oli rankkaa aikaa, enkä jaksanut käydä edes koulussa.
Niihin aikoihin tapasin myös isäni veljen, joka on erotettu Jehovan todistajista yli 20 vuotta sitten. Syynä oli tietääkseni hänen avoliittonsa.
Koska Jehovan todistajat eivät saa seurustella luopioiden kanssa, isänikään ei ole sen jälkeen nähnyt veljeään kertaakaan. Ei, vaikka he olivat aikoinaan kuin kaksoset.
Kun kerroin nähneeni sedän, faija alkoi kysellä onko veljellä vielä se sama vanha kaulahuivi ja miten tällä menee. Sanoin, että sinulla taitaa olla häntä ikävä. Isäni jyrähti, ettei aiheesta enää puhuta.
Kesällä muutin tyttöystäväni kanssa yhteen. Vähän sitä ennen vanhempani kielsivät minua pitämästä yhteyttä. He sanoivat päässeensä vihdoin minusta yli.
Ajattelin, että näinkö paljon minua rakastettiin. Olen todella loukkaantunut ja pettynyt. On käsittämätöntä, että vanhempani pystyvät hylkäämään lapsensa.
Toisaalta myös ymmärrän heitä, sillä lahkon sääntöjä ei saa rikkoa.
Toivon että välit vanhempiini paranisivat. Mutta kun olen yrittänyt pitää heihin yhteyttä, heidän haukkunsa ovat vain satuttaneet.
Uskon kuitenkin vanhempieni alitajuisesti tajuavan, että he tekevät väärin. Olen lähettänyt heille sähköpostia ja kertonut, mitä ajattelen välirikosta ja kaikesta siitä, mitä on tapahtunut.
Helpointa on kuitenkin olla ajattelematta. Vaikka olenkin menettänyt sukuni ja Jehovan todistaja -ystäväni, en ole jäänyt tyhjän päälle.
Olen löytänyt ympärilleni saman kokeneiden yhteisön, josta saan tukea. On ollut huojentavaa tajuta, etten ole ainoa."
[/quote]