Veljesseura.org

Veli-Hopea kirjoitti:

Kaarmis kirjoitti:Ettekö te tiiä mistä pompsahtaa nää yllättävät kaveruusyritykset avustavien ja tienraivaajien osalta? No vanhimmat nakittaa näitä epäsäännöllisiä ja toimettomia joillekin, ja täkynä on että SIITÄ SAA RAPOROIDA sitten tunteja.

Sitäpä juuri. Ikävä tosiasia

Pakko kertoa aknenootti vai mikäseon. Jt oli irtautumassa ja halusi opetuksiin liittyvää apua päätöksentekoonsa ja kävimme asioita läpi viikkotolkulla. No sitten asia havaittiin seurakunnassa ja lähetettiin kaksi ravarisiskoa käymään ja laitoin irtautuvalle kyseltävää ravarisiskoilta. 607/1914-aihe osoittautuikin liian hankalaksi ja siihen loppui siskojen yhteydenpito. Noin se yleensä menee, kyse tuollaisessa ei ole rehellisestä ystävyydestä, vaan ruotuunpaimennuksesta.

Kaarmis kirjoitti:Ettekö te tiiä mistä pompsahtaa nää yllättävät kaveruusyritykset avustavien ja tienraivaajien osalta? No vanhimmat nakittaa näitä epäsäännöllisiä ja toimettomia joillekin, ja täkynä on että SIITÄ SAA RAPOROIDA sitten tunteja.

Sitäpä juuri. Ikävä tosiasia

Elikkä vapaa-ajan vietto on siis tervenkistä jos se on seurakunnan nuortenilta jossa leikitään lapsellisia leikkejä, tai jos se on muuten paikalla olevan hyvämaineisen seurakunnan valvojan tarkastamaa, valvomaa ja hyväksymää toimintaa.

Elikkä valvojasta sitten riippuu paljolti miten lapsellista se on. Mitä hyvämaineisempi valvoja niin sitä lapsellisempaa.

Tietysti sitten se että onko se tervehenkistä, on toinen asia. Kasvavat jt-lapset tarvitsisivat kunnollista esimerkkiä, joka auttaisi heitä selviytymään maailmassa. Esimerkkiä miehekkäistä, reippaista ja vastuunkantokykyisistä veljistä. Siellä sitten nuo veljet taantuvat lapsen asteelle.

Tuollainen ylilapsellisuus jota nuortenilloissa viljellään on paremminkin taantumista vauvaksi jälleen.

Ettekö te tiiä mistä pompsahtaa nää yllättävät kaveruusyritykset avustavien ja tienraivaajien osalta? No vanhimmat nakittaa näitä epäsäännöllisiä ja toimettomia joillekin, ja täkynä on että SIITÄ SAA RAPOROIDA sitten tunteja.

ModestMuse kirjoitti:Muistatteko te muut näitä näytteitä konventeista, joissa tätä tervehenkistä vapaa-aikaa demonstroitiin?
Vuosi tai pari sitten oli lavalla jotain vajaa 10 nuorta poikaa, jotka ensin antoivat näytteen "miten EI viettää" tervehenkistä vapaa-aikaa.
He juttelivat jotain uusista kännyköistä ja mitä vois mennä katsomaan elokuviin, tietokonepeleistä, jääkiekosta yms.
Sitten puhuja sanoi siihen väliin jotain kommenttia ja nää pojat antoivat uuden näytteen, jossa he keskustelivat että mitä he haluavat tehdä paratiisissa, ja mitä kaikkea jännittävää he odottavat paratiisilta.
Tää oli jotenkin niin epäuskottavaa, koska kaikki tiesi tasan tarkkaan että nää pojat ei kyllä mistään leijonanrapsutuksista porukalla oikeesti keskenään juttele

Edit.
Ja toinen! Tää on kyllä varmaan jostain 7+ vuoden takaa.
Poika oli kutsuttu johonkin päivällä tapahtuvaan, jonkun kotona, grillaukseen.
Ja siis kutsuja oli vielä ihan hyvämaineinen nuoriso.
No tää poika sit kysyi vanhemmiltaan saako hän mennä.
Isä sit kysyi että onko siellä virallista valvojaa? Poika ei tiennyt onko, ja jotenkin tää näyte päättyi niin että parempi varmuuden vuoksi olla menemättä ettei satu mitään.
Mutta muistan kyllä että tälle näytteelle vähän naureskeltiin nuorison keskuudessa konventin jälkeen, kun toi nyt meno vähän överiksi.

Joo näitä en ymmärrä. Varsinkaan tuota ylempää Kyllä tasan varmasti lapset puhuu elokuvista, puhelimista, peleistä jne. Ei siihen mikään näyte vaikuta millään lailla. Ja sehän on normaalia, koska niin tekee myös vanhemmat. Kokoukset toki asia erikseen, mutta vapaa-ajalla jutellaan kaikenlaista muutakin keskenään

Alempi kokemus oli aika perinteistä yliammuttua soopaa. Ilmeisesti pitäis olla joku veli-vanhin joka paikassa valvomassa? Tuon näytteen perusteella siis

Muistatteko te muut näitä näytteitä konventeista, joissa tätä tervehenkistä vapaa-aikaa demonstroitiin?
Vuosi tai pari sitten oli lavalla jotain vajaa 10 nuorta poikaa, jotka ensin antoivat näytteen "miten EI viettää" tervehenkistä vapaa-aikaa.
He juttelivat jotain uusista kännyköistä ja mitä vois mennä katsomaan elokuviin, tietokonepeleistä, jääkiekosta yms.
Sitten puhuja sanoi siihen väliin jotain kommenttia ja nää pojat antoivat uuden näytteen, jossa he keskustelivat että mitä he haluavat tehdä paratiisissa, ja mitä kaikkea jännittävää he odottavat paratiisilta.
Tää oli jotenkin niin epäuskottavaa, koska kaikki tiesi tasan tarkkaan että nää pojat ei kyllä mistään leijonanrapsutuksista porukalla oikeesti keskenään juttele

Edit.
Ja toinen! Tää on kyllä varmaan jostain 7+ vuoden takaa.
Poika oli kutsuttu johonkin päivällä tapahtuvaan, jonkun kotona, grillaukseen.
Ja siis kutsuja oli vielä ihan hyvämaineinen nuoriso.
No tää poika sit kysyi vanhemmiltaan saako hän mennä.
Isä sit kysyi että onko siellä virallista valvojaa? Poika ei tiennyt onko, ja jotenkin tää näyte päättyi niin että parempi varmuuden vuoksi olla menemättä ettei satu mitään.
Mutta muistan kyllä että tälle näytteelle vähän naureskeltiin nuorison keskuudessa konventin jälkeen, kun toi nyt meno vähän överiksi.

Olihan noita kahvinkittaus-reissuja ja muita lautapelien pelailuja aina. Muistan ihan lapsuudesta, kun oman pienen seurakunnan esivalvoja (mikä lie tän hetken titteli?) järjesti silloin tällöin kotonaan illanistujaisia muille seurakuntalaisille. Ja välillä kutsui myös Sunnuntaisin syömään kokouksen jälkeen.
Ihan mukavia ne oli lapsen silmin katsottuna ja seurakunnassa oli muutenkin hyvä ilmapiiri aina.
Näin jälkikäteen pohdittuna olihan niissä myös sellaista perinteistä jt-touhua yhteislauluineen ja raamatun kertomusten esityksineen.

Kun muutin isoon kaupunkiin aikuisena, niin toki paikallisen seurakunnan parissa oli nuorisolla aina välillä noita lautapelin pelailu-iltoja ja muita vartsikan viivailuja. Niihin en tosin monesti osallistunut, kun olin siinä vaiheessa jo lipumassa pois aika hyvää vauhtia

Meilläpäin muuten isäukko aikoinaan yritti järjestää nuorten illan ja meinasi ihan vuokrata tilatkin sitä varten missä oli tarkoitus vetää kaikkia leikkiä pantomiimistä timbuktuun asti.

No, nuorteniltaa ei tullut. Vanhimmisto kielsi.
En yksinkertaisesti osaa kertoa miksi kielsivät mutta todennäköisesti syy oli se että isäukko oli "liian huono" järjestäjäksi, ehkä joku toinen olisi kelvannut.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Kemissä järjestettiin harvakseltaan nuorten iltoja, joissa vanhemmat ja nuoremmat jehovantodistajat pelasivat esim laiva on lastattu tai muuta sellaista, joka ihmetytti minua, koska olin maailmasta tullut mukaan, enkä ollut tottunut moiseen ylilapsellisuuteen.

Mitä lapsellisempaa sitä tervehenkisempää.Olisko tuossa tosi uskovaisuuden ydin?

Yläaste ikäisenä kotonamme järjestettiin tallainen tervehenkinen illanvietto.En muista seuraleikin nimeä mutta sen muistan kuinka häpesin kun äitini joutui konttaamaan lattialla ja matkimaan eläinten ääniä.Tuli possu imitaatiota ja koira imitaatiota etc.Varmaan todella tervehenkistä mikäli sattuu olemaan esikoulu ikäinen.

Mietinkin onko tuollainen ihan systemaattinen juttu seurakunnissa, eli tuleeko noihin "ystävyyden" rakentamisiin käskyt ylempää.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ilmestyikö kuvioihin uusia "ystäviä" ihan puun takaa, kun teokratia alkoi rakoilla?

Kyllä mä väittäisin että mulla on ollut tuollainen tilanne.
Kun toimettomuus valtasi ja muutenkin aktiivisuus kokouksissa käymiseen alkoi pahasti tökkimään niin että viimeiset intressit oli osallistua muistonviettoon (kun sehän oli kaikista tärkeintä), ensin muistonvietossa lähestyi vanhin joka pyyteli kylään ja tämän jälkeen se vaihtui vähän "nuorempaan" pariskuntaan joka alkoi pyytämään kylään jotenkin esittäen aitoa ystävyyttä.

No kyläänhän sitä tuli mentyä ja ensin oltiin niin kaveria ,pyydettiin kaikennäköisiin makkarangrillaushetkiin luonnonhelmaan jne mukaan.

No eihän siinä toki kauaa mennyt kun ilmeni että olisi kiva yhdessä vähän "tutkia" sitä ja tätä kirjaa/kirjallisuutta, millä oli tieten tarkoitus herätellä minun hengellisyyttä uuteen kukoistukseen.

No eipä siinä ystävyys synkannut kun muutenkin täysin erilaisia ihmisiä ja motiivikin näytti olevan enemmän se hengellisyyden herättely kuin ystävyys.

Vähän latisti siinä eikäpä sitä minkäälainen yhteinen ajanvietto enään kintsannut.

Sen jälkeen vielä puskista tuli yksi pariskunta lisää joilta sateli kahvittelukutsuja ynnä muuta. Tästä itselläni oli jo villi veikkaus mistä on kyse niin kohteliaasti ilmoitin ettei nyt tunnu sellaiselta että olisi tarvetta mihinkään ystävyyteen.


Kyllä se vaan tuntui että sieltäpäin oli ihan selvä suunnitelma, mutta kyse ei ollut mistään aidosta ystävyydestä vaikka sellaista niin "rakkauden kera" yritettiin esittää. Mitä enemmän sitä tuli, sitä enemmän mielipahaa tunsin.

Ystävä kun olisin voinut olla ilman että vtmatsku vedetään mukaan

Sitten lähdin lopullisesti ja hyvä niin.

Sen jälkeen nämä molemmat ystäväpariskunnat ovat katselleet vaan kaupoissa "minun läpi" vastaantullessa, eivätkä ole koskaan tervehtineet.

Lottopallo kirjoitti:Mietinkin onko tuollainen ihan systemaattinen juttu seurakunnissa, eli tuleeko noihin "ystävyyden" rakentamisiin käskyt ylempää.

No ainakin minulle oli osoitettu ystävä ja minut vastaavasti osoitettiin ystäväksi, kumpikaan ei toiminut vaikka teokratian rakoilusta ei ollutkaan kyse.

Samankaltainen kokemus minullakin. Seurakunnassa minulla oli tasan yksi todella hyvä ystävä, joka muutti olosuhteiden pakosta parinsadan kilsan päähän. Tuo jätti todella ison tyhjyyden tunteen ja samaan aikaan vielä pukkasi kovaa uskonkriisiä. Lammas alkoi erkanemaan laumasta.

Yksi hiljattain avustavan natsat saanut nuori veli alkoi kaveeraamaan minulle. Tuli kutsua erinäisiin kissanristiäisiin ja koiranhautajaisiin. Suostuin kerran tai kaksi lähinnä kohteliaisuudesta. Asiasta teki absurdin se, ettei oltu aiemmin juurikaan tekemisissä mitä nyt salin eteisessä tervehdittiin. Kanssakäyminen oli aika väkinäistä, kun meillä ei ollut kovinkaan paljoa yhteisiä intressejä eikä muutenkaan ne tunnetut kemiat pelanneet. Toisekseen minulla alkoi olla toinen jalka jo tukevasti maailmassa. Yökerhoissakin tuli aktiivisesti käytyä noihin aikoihin vallan muu(t) asia(t) mielessä. Innostu siinä sitten herkkupalleroiden syömisestä ja lautapelien pelaamisesta.

Mietinkin onko tuollainen ihan systemaattinen juttu seurakunnissa, eli tuleeko noihin "ystävyyden" rakentamisiin käskyt ylempää.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ilmestyikö kuvioihin uusia "ystäviä" ihan puun takaa, kun teokratia alkoi rakoilla?

Meidän seurakunnassa oli silloin aikoinaan n. 20 jäsentä, nuoria olimme minä ja yksi ikäiseni poika. Ja ei, me emme olleet kiinnostuneita toisistamme millään ei-tervehenkisellä tavalla Olin 12-vuotias, kun seurakuntaamme muutti jostain kaksi perhettä, joilla oli suunnilleen ikäisiäni lapsia, joista yhden kanssa ystävystyinkin. He taisivat asua siellä vain vuoden, mutta tuona aikana niin virallinen jehovuus kuin vapaa-aika muuttuivat äkkiä mukavemmiksi. Olin porukan mukana pelaamassa sählyä ja lentopalloa, ja se oli mielestäni rentoa ja mukavaa, paikalla oli monen ikäisiä ja kuntoisia amatöörejä. Ainoa pikku varjopuoli oli, etten saanut ottaa maailmallisia kavereitani mukaan. Tuolloin yleistyivät myös illanistujaiset, joihin tuotiin nyyttärimeiningillä ruokaa ja sitten oli kaikenlaisia (lapsellisia ja tylsiä, mutta kuitenkin) seuraleikkejä ja vapaamuotoista musisointia. "Vapaamuotoista" sikäli, että kaikki saivat osallistua, laulamalla tai jos osasi soittaa jotakin, mutta tokihan ainoastaan valtakunnanlauluja. Kävin tuolloin viulutunneilla, ja hiljaisuus oli aika jäätävä kun esitin siellä erään oppilaskonserttia varten harjoittelussa olleen kappaleen. Kas, kun ei ollut valtakunnanlaulu. Mutta pääsääntöisesti se oli kuitenkin ihan mukavaa, en muista että siellä olisi mitään isompaa alkoholinkäyttöä ollut. Sitten nuo perheet muuttivat pois ja kaikki vapaa-ajan toiminta hiipui. Sählyvuorot hiipuivat varmasti jo ihan yksinkertaisesti siksi, ettei porukkaa löytynyt tarpeeksi seurakunnasta, jonka koko oli laskenut takaisin siihen kahteenkymmeneen, ja keski-ikä oli noin 60. Ja muu kiva loppui, kun se toisen perheen isä ei enää ollut soittamassa kitaraa. Vapaa-ajan toiminta oli jälleen sitä, mitä se "normaaleillakin" tuttavaperheillä on; käydään silloin tällöin kylässä.

Minulla oli onnekseni maailmallisia kavereita; jos kasvatukseni olisi ollut niin tiukkaa, ettei olisi saanut olla, olisi lapsuuteni ollut varmasti todella ankea, koska seurakunnassa ei ollut muita nuoria, lukuunottamatta sitä yhtä poikaa. Ne seurakuntalaiset, joiden kanssa vietin eniten aikaa, olivat yleensä minua paljon vanhempia, äitini ystäviä. Tällä palstalla mainituista jt-teinien ryyppäjäisistä sun muusta menosta en tiennyt mitään, konventeissakaan en tutustunut isompien paikkakuntien jt-nuoriin. Kun aiemmin mainittu ystäväni muutti pois, seurakunnassa ilmeisesti huomattiin intoni lopahtaminen, ja eräs nuorempi sisar määrättiin ottamaan minut "siipiensä suojaan". 12-13-vuotiaan näkökulmasta parikymppinen on hyvinkin liian vanha kaveriksi. Tämä tienraivaajasisar yritti keksiä minulle kaikenlaista puuhaa, kuten kutsui minut kotiinsa syömään ja tapaamaan lemmikkieläimiään. Kerran sain jopa tulla sisaren kanssa konventtiin (eri matkassa kuin vanhemmat siis), ja sisar antoi minun kokeilla meikkejään yms. Tämä oli minusta kuitenkin vaivaannuttavaa ja olin kovasti hämilläni, koska tiesin, että sisar oli määrätty "olemaan kiinnostunut" minusta. Parhaimmillaan ihailin häntä, mutta kaveriksi hänestä ei ollut. Ja hänen järjestämäänsä vapaa-ajan ohjelmaan kuului yleensä tietenkin myös Vartiotornin viivausta, kenttäpalvelukseen valmistautumista ja vuosikirjan lukemista.

Kysyisin, miten seurakunnassa, jossa on korkeintaan kourallinen lapsia ja nuoria (osa näistäkin juuri kävelemään oppineita tai vaippaikäisiä) voidaan viettää tervehenkistä vapaa-aikaa?

Meilläpäin illanviettoihin kuului aina hengellistä ohjelmaa. Oli näytelmiä mm. Mooseksesta ja palavasta pensaasta. Tenavat joutu näitä sitte esittämään, halus tai ei. Muaki yritettiin pakottaa esittämään lammasta, ois pitäny vetää lakana päälle ja korvat päähän. Ajatus tuntu typerältä jo kersana ja tyydyin sitte vaan katselemaan Moosesta ja muitten lasten määkimistä. Paheksuntaahan tästäkin tuli, onneksi vanhemmat ei tämmösiiin yrittäny pakottaa. Pakottajat oli aina muita seurakuntalaisia. Yhessä illanvietossa oli sentään yks ohjelmanumero joka ei liittyny uskontoon mitenkään. Siinä kaks vanhinta söi kilipaa kauravelliä. Sille sitte naurettiin sitte sitä teennäistä jehovantodistajanaurua. Justiin sitä naurua kun puhuja kertoo lavalta jonkun muka hauskan kokemuksen tai muun sutkauksen, ja sille sitte naureskellaan pälyillen muita todistajia, katsotaan taakse ja sivuille eli ikäänkuin katsotaan että naurattaako nyt muitakin ja onko tälle sopivaa nauraa. Tää oli mun ja veljeni mielestä todella ärsyttävää (meidän huumori kun on jotain aivan muuta, absurdia ja älyvapaata)