Kirjoittaja Markku Meilo » 29.04.2007 11:48
Tony Syrjänen kirjoitti:Voithan myös keskustella äitisi kanssa siitä missä kohtaa raamatussa kerrotaan avioliiton solmimisen olevan ehdoton ehto yhdessä asumiselle ja hui kauhistus tosiaan - yhdessä nukkumiselle.
No kun ei missään ja syykin on selvä, nainen oli tuolloin ainoastaan osa miehen omaisuutta. Koko kirkollinen vihkiminen on paljon Raamattua myöhempää perua.
Valitettavasti harvalla jehovantodistajalla on valmiuksia muistella Vt-seuran oppimenneisyyttä. Vuonna 1929 Rutherford päätti, että Room. 13: esivallat ovat iso J ja se hieman pienempi J ja tuolloin edes maistraatti ei ollut mitään. Silloisen Vt-seuran näkemyksen mukaan maistraatin suorittamalla vihkimisellä ei ollut mitään arvoa, joten porukkaa asui avoliitossa. Hehän olivat lisäksi kaikki vielä silloin voideltuja, eli varsinaisen puhtaan palvonnan edustajia.
Tuosta lähtökohdasta voisi sitten kehitellä erilaisia kysymyksiä. Miten Raamatulla osoitetaan, että maistraatissa vihityttäminen olikin sitten 1953 erottamisperuste, vaikka Room 13: oppinäkemys oli englanninkielellä voimassa aina vuoteen 1962. Muistan hyvin kun toi muuttui suomenkielellä vuoden 1963 keväällä, sitä toki ei kerrottu, että kyse oli Russelin alkuperäiseen näkemykseen palaamisesta.
Valitettavasti Vt-seuran epäloogisuuksien esilletuonti ei helpota tilannetta. Vt-seuraan uskovalle Raamattu ei myöskään ole auktoriteetti, toki hän itse ajattelee sillä tavalla.
[quote="Tony Syrjänen"]Voithan myös keskustella äitisi kanssa siitä missä kohtaa raamatussa kerrotaan avioliiton solmimisen olevan ehdoton ehto yhdessä asumiselle ja hui kauhistus tosiaan - yhdessä nukkumiselle.[/quote]