Kirjoittaja loikkarisusi » 29.08.2013 13:16
Pehmoluopio kirjoitti:Oli kiva olla maaseudulla ja tutustua sen asukkaisiin, se nyt oli kenttäilyn positiivinen sisältö minulle. Kaupungissa kenttäily oli perin tylsää.
Totta! Lisäksi maaseudulla tunteja tuli mukavasti vain autossa istumisesta. Ja voi harmi, jos jossain uusintakäyntipaikassa ei oltukaan kotona, vaikka sinne oli ajettu puolen tunnin lenkki
Inhosin aina kenttäilyä, lapsena siksi koska väsytti ja aurinko paistoi päähän tukalassa autossa, enkä tykännyt siitä, kun piti kertoa totuuksista joiden hataria perusteluita en itsekään tajunnut ("--ja onhan tämäkin totta KOSKA SE SANOTAAN RAAMATUSSA" oli aina mielestäni ihan paska peruste! Suosikkini on se "Raamattu on Jumalan henkeyttämä koska se itse sanoo sen."
). Kurjaa oli myös se, että näin maailmallisten lasten iloitsevan ja leikkivän kenttäpaikoissa vapaina ja huolettomina. Ajattelin usein, että tuokaan nainen ei varmaan ikinä tule "totuuteen" ja sen lapset saavat aina olla onnellisia ja tehdä hauskoja asioita, kun taas minun pitäisi teeskennellä ja kärsiä
lopun ikääni (niin silloin ajattelin).
Kyllähän sen jo lapsena näki, että useimmat uk-paikkojen ihmiset olivat vain mukavia ja ystävällisiä kaikille koska olivat luonteeltaan sellaisia - ihme, jolleivät aikuiset todistajat muka sitä tienneet ja odottivat olevinaan suurta kasvua. Oma repliikkini kentällä noissa paikoissa käydessäni alkoi vanhemmiten olla "toin taas nämä uudet lehdet", minkä jälkeen siirryimme puhumaan puutarhanhoidosta tms. Kaupunkiin muutto oli kurjaa, koska piti alkaa käydä kentällä jotenkin julkisemmin. Katutyötä vihasin eniten enkä sitä juuri tehnytkään, sanoin vain kenttäkaverille että se pelottaa minua ja että menen ihan lukkoon katutyötä tehdessä. Ilmaisin myös hartaan toiveeni siitä, että ajan mittaan Jehova auttaa minua pelossani ja että olen lähestynyt häntä rukouksen hengessä - tuolla muuten saattoi perustella vaikka minkä tekemättä jättämisen
Kerrostalojen rappukäytäviin menin aina "kenttäilemään" ainoastaan niihin aikoihin, kun tiesin ihmisten olevan poissa kotoa, eli keskellä päivää. Sanoin, että iltatyöni vuoksi se oli ainoa sopiva aika ja että haluan joka tapauksessa tehdä Herran työtä, ja esitin toivovani kovasti että kuitenkin tapaisimme lampaan kaltaisia ihmisiä ^^ En muuten oikeastaan koskaan ole oma-aloitteisesti pyytänyt ketään kenttäkaveriksi ja sekin on varmasti auttanut siinä, ettei minuakaan kovin paljon ole pyydelty.
Oli kyllä helpotus, kun tajusin, että tunnit voi tehdä kynälläkin! Pikkulapsesta asti olen niitä pyöristänyt reilusti ylöspäin, joten oli vapauttavaa vain vetäistä joku sopivalta tuntuva tuntimäärä suoraan hihasta.
[quote="Pehmoluopio"]Oli kiva olla maaseudulla ja tutustua sen asukkaisiin, se nyt oli kenttäilyn positiivinen sisältö minulle. Kaupungissa kenttäily oli perin tylsää.[/quote]
Totta! Lisäksi maaseudulla tunteja tuli mukavasti vain autossa istumisesta. Ja voi harmi, jos jossain uusintakäyntipaikassa ei oltukaan kotona, vaikka sinne oli ajettu puolen tunnin lenkki :wink:
Inhosin aina kenttäilyä, lapsena siksi koska väsytti ja aurinko paistoi päähän tukalassa autossa, enkä tykännyt siitä, kun piti kertoa totuuksista joiden hataria perusteluita en itsekään tajunnut ("--ja onhan tämäkin totta KOSKA SE SANOTAAN RAAMATUSSA" oli aina mielestäni ihan paska peruste! Suosikkini on se "Raamattu on Jumalan henkeyttämä koska se itse sanoo sen." :lol: ). Kurjaa oli myös se, että näin maailmallisten lasten iloitsevan ja leikkivän kenttäpaikoissa vapaina ja huolettomina. Ajattelin usein, että tuokaan nainen ei varmaan ikinä tule "totuuteen" ja sen lapset saavat aina olla onnellisia ja tehdä hauskoja asioita, kun taas minun pitäisi teeskennellä ja kärsiä [i]lopun ikääni[/i] (niin silloin ajattelin).
Kyllähän sen jo lapsena näki, että useimmat uk-paikkojen ihmiset olivat vain mukavia ja ystävällisiä kaikille koska olivat luonteeltaan sellaisia - ihme, jolleivät aikuiset todistajat muka sitä tienneet ja odottivat olevinaan suurta kasvua. Oma repliikkini kentällä noissa paikoissa käydessäni alkoi vanhemmiten olla "toin taas nämä uudet lehdet", minkä jälkeen siirryimme puhumaan puutarhanhoidosta tms. Kaupunkiin muutto oli kurjaa, koska piti alkaa käydä kentällä jotenkin julkisemmin. Katutyötä vihasin eniten enkä sitä juuri tehnytkään, sanoin vain kenttäkaverille että se pelottaa minua ja että menen ihan lukkoon katutyötä tehdessä. Ilmaisin myös hartaan toiveeni siitä, että ajan mittaan Jehova auttaa minua pelossani ja että olen lähestynyt häntä rukouksen hengessä - tuolla muuten saattoi perustella vaikka minkä tekemättä jättämisen :D
Kerrostalojen rappukäytäviin menin aina "kenttäilemään" ainoastaan niihin aikoihin, kun tiesin ihmisten olevan poissa kotoa, eli keskellä päivää. Sanoin, että iltatyöni vuoksi se oli ainoa sopiva aika ja että haluan joka tapauksessa tehdä Herran työtä, ja esitin toivovani kovasti että kuitenkin tapaisimme lampaan kaltaisia ihmisiä ^^ En muuten oikeastaan koskaan ole oma-aloitteisesti pyytänyt ketään kenttäkaveriksi ja sekin on varmasti auttanut siinä, ettei minuakaan kovin paljon ole pyydelty.
Oli kyllä helpotus, kun tajusin, että tunnit voi tehdä kynälläkin! Pikkulapsesta asti olen niitä pyöristänyt reilusti ylöspäin, joten oli vapauttavaa vain vetäistä joku sopivalta tuntuva tuntimäärä suoraan hihasta.