Millaista oli elää ns. jakautuneessa perhekunnassa? Termi tarkoittaa jehovantodistajilla tilannetta, jossa toinen vanhemmista - yleensä isä - ei kuulu seurakuntaan. Miten lapset voivat elää tällaisessa ristiriitaisessa tilanteessa? Äiti raahaa lapsia kokouksiin ja isä jää kotiin. Seurakuntalaiset suhtautuvat tällaisiin lapsiin hieman säälien tai jopa halveksuen.
Toisaalta ei-uskovainen isä voi antaa lapsille sellaisia vapauksia, joita malliperheiden lapsilla ei ole. Seurakunnasta lähtökin voi olla kivuttomampaa, kun ainakin toinen vanhemmista jää yhä "jäljelle" tukemaan omaa lastaan.
Kerro kokemuksistasi! Puntaroi jakautuneessa perhekunnassa elämisen hyviä ja huonoja puolia. Tai oletko itse tilanteessa, jossa puolisosi kuuluu seurakuntaan, mutta itse et?
Tässä erään entisen jehovantodistajan kertomus, jossa hän sivuaa asiaa:
Lapsen kasvaminen "jakautuneessa huonekunnassa"
Kasvoin "jakautuneessa huonekunnassa". Äitini oli hyvin tiukka JT ja isäni oli sotilas. Varhaisimmat muistoni todistajana olemisesta ovat Saksasta. Isäni oli sijoitettuna sinne. Menin tukikohdan kouluun. Äitini ei antanut minun tervehtiä lippua.
Muistan kuinka toiset lapset pilailivat kustannuksellani ja kiusasivat minua. Laskin alleni kotimatkalla bussissa. Äitini mielestä oli hyvä asia tulla vainotuksia Jehova Jumalan vuoksi. Mutta viisivuotias pikkutyttö ei ymmärrä sellaista. Muistan olleeni peloissani. Muutimme usein ja vaihdoin koulua. Olin aina ulkopuolinen, jehovantodistaja, kommunisti, uusi lapsi. Olin aina peloissani.
Isäni ei ollut paljon tekemisissä kanssani. Äitini ei antanut. Hän antoi isäni olla vain vähän kanssani. Luulen että hän pelkäsi, että isäni vaikuttaisi minuun maailmallisella tavalla. Äiti kertoi minulle raamatuntutkisteluissa, että jos en olisi kiltti ja seuraisi Jehovaa, minut tuhottaisiin Harmagedonissa yhdessä isäni kanssa. Muistan hyvin Paratiisi-kirjan kuvat, joissa maa aukeni ja nieli ihmisiä. Näin siitä painajaisia. Katsoin isääni ja halusin rakastaa häntä, mutta pelkäsin että hän on Saatanan vallassa. Kunpa olisin tiennyt sen mitä nyt tiedän...
Vuodet vierivät ja tein kaiken mitä äitini halusi, juuri kuin jokin täydellinen pikku todistajalapsi. Pelkäsin olla miellyttämättä äitiä ja ennen kaikkea Jehova Jumalaa!
En oppinut koskaan tuntemaan isääni. Rakastin häntä silti kovasti. Sitten isäni meni kouluun jatkamaan opintojaan. Olin salaa ylpeä hänestä. Toivoin voivani olla kuin hän. Äitini sanoi jehovantodistajaystävilleen mm: "Hän on hölmö yrittäessään edetä tässä maailmassa." Kuilu oli tässä vaiheessa jo niin syvä, että tiesin etten oppisi tuntemaan isääni.
Vuodet kuluivat ja menin naimisiin. Sain kaksi poikaa. Kun mieheni ja minä näimme tuskan jota lapsemme kokivat koulussa, tiesimme että meidän oli aika lähteä. Hiivuimme pois. Äitini yritti aina muuttaa mieleni.
Vähitellen minun täytyi jättää myös äitini. Minun oli vain päästävä pois kaikesta siitä. En halunnut elää paratiisimaassa ja palvella Jumalaa, joka oli niin julma.
Istahdin joskus miettimään, kuinka paljon aikaa minulla oli jäljellä ennenkuin Harmagedon tulisi ja nielaisisi minut. Rukoilin Jehovaa ja pyysin, että jos hän aikoo tappaa minut, niin tekisi sen nopeasti. En halunnut kärsiä ja tuntea kipua. Siinä kohdassa ajattelin, että kokisin saman kohtalon kuin isäni...
Lopulta vanhempani erosivat. Uskonnolla oli siinä suuri merkitys. He tappelivat koko ajan. Äitini ei antanut isän pitää ystäviä. Äitiä ei kiinnostanut isän valmistuminen. Hänen mielestään isä oli vain säälittävä maailmallinen ihminen. Isällä ei ollut ystäviä...
Olen lopulta kolmen viime vuoden aikana oppinut tuntemaan isäni. Mikä mahtava tunne, kun lopulta pääsen puhumaan hänen kanssaan joutumatta pelkäämään äitiäni! Olemme viettäneet joulua yhdessä ja puhuneet ja puhuneet! Miten paljon rakastankaan häntä!
Tiedän nyt, että tämä uskonto tuhoaa perheitä. Se on surullista. Toivon että useammat jehovantodistajat oppisivat tuntemaan totuuden "totuudesta". Se voisi pelastaa monia suuresta tuskasta. Jatkakaa hyvää työtä! Minunlaiseni ihmiset tarvitsevat teitä. Älkää lopettako.
Strawberryfieldsforever
http://web.archive.org/web/200412221455 ... tunut.html
Alkuperäinen kirjoitus englanniksi:
http://www.jehovahs-witness.net/jw/frie ... -householdMillaista oli elää ns. jakautuneessa perhekunnassa? Termi tarkoittaa jehovantodistajilla tilannetta, jossa toinen vanhemmista - yleensä isä - ei kuulu seurakuntaan. Miten lapset voivat elää tällaisessa ristiriitaisessa tilanteessa? Äiti raahaa lapsia kokouksiin ja isä jää kotiin. Seurakuntalaiset suhtautuvat tällaisiin lapsiin hieman säälien tai jopa halveksuen.
Toisaalta ei-uskovainen isä voi antaa lapsille sellaisia vapauksia, joita malliperheiden lapsilla ei ole. Seurakunnasta lähtökin voi olla kivuttomampaa, kun ainakin toinen vanhemmista jää yhä "jäljelle" tukemaan omaa lastaan.
[i]Kerro kokemuksistasi! Puntaroi jakautuneessa perhekunnassa elämisen hyviä ja huonoja puolia. Tai oletko itse tilanteessa, jossa puolisosi kuuluu seurakuntaan, mutta itse et?[/i]
Tässä erään entisen jehovantodistajan kertomus, jossa hän sivuaa asiaa:
[size=150][b]Lapsen kasvaminen "jakautuneessa huonekunnassa"[/b][/size]
Kasvoin "jakautuneessa huonekunnassa". Äitini oli hyvin tiukka JT ja isäni oli sotilas. Varhaisimmat muistoni todistajana olemisesta ovat Saksasta. Isäni oli sijoitettuna sinne. Menin tukikohdan kouluun. Äitini ei antanut minun tervehtiä lippua.
Muistan kuinka toiset lapset pilailivat kustannuksellani ja kiusasivat minua. Laskin alleni kotimatkalla bussissa. Äitini mielestä oli hyvä asia tulla vainotuksia Jehova Jumalan vuoksi. Mutta viisivuotias pikkutyttö ei ymmärrä sellaista. Muistan olleeni peloissani. Muutimme usein ja vaihdoin koulua. Olin aina ulkopuolinen, jehovantodistaja, kommunisti, uusi lapsi. Olin aina peloissani.
Isäni ei ollut paljon tekemisissä kanssani. Äitini ei antanut. Hän antoi isäni olla vain vähän kanssani. Luulen että hän pelkäsi, että isäni vaikuttaisi minuun maailmallisella tavalla. Äiti kertoi minulle raamatuntutkisteluissa, että jos en olisi kiltti ja seuraisi Jehovaa, minut tuhottaisiin Harmagedonissa yhdessä isäni kanssa. Muistan hyvin Paratiisi-kirjan kuvat, joissa maa aukeni ja nieli ihmisiä. Näin siitä painajaisia. Katsoin isääni ja halusin rakastaa häntä, mutta pelkäsin että hän on Saatanan vallassa. Kunpa olisin tiennyt sen mitä nyt tiedän...
Vuodet vierivät ja tein kaiken mitä äitini halusi, juuri kuin jokin täydellinen pikku todistajalapsi. Pelkäsin olla miellyttämättä äitiä ja ennen kaikkea Jehova Jumalaa!
En oppinut koskaan tuntemaan isääni. Rakastin häntä silti kovasti. Sitten isäni meni kouluun jatkamaan opintojaan. Olin salaa ylpeä hänestä. Toivoin voivani olla kuin hän. Äitini sanoi jehovantodistajaystävilleen mm: "Hän on hölmö yrittäessään edetä tässä maailmassa." Kuilu oli tässä vaiheessa jo niin syvä, että tiesin etten oppisi tuntemaan isääni.
Vuodet kuluivat ja menin naimisiin. Sain kaksi poikaa. Kun mieheni ja minä näimme tuskan jota lapsemme kokivat koulussa, tiesimme että meidän oli aika lähteä. Hiivuimme pois. Äitini yritti aina muuttaa mieleni.
Vähitellen minun täytyi jättää myös äitini. Minun oli vain päästävä pois kaikesta siitä. En halunnut elää paratiisimaassa ja palvella Jumalaa, joka oli niin julma.
Istahdin joskus miettimään, kuinka paljon aikaa minulla oli jäljellä ennenkuin Harmagedon tulisi ja nielaisisi minut. Rukoilin Jehovaa ja pyysin, että jos hän aikoo tappaa minut, niin tekisi sen nopeasti. En halunnut kärsiä ja tuntea kipua. Siinä kohdassa ajattelin, että kokisin saman kohtalon kuin isäni...
Lopulta vanhempani erosivat. Uskonnolla oli siinä suuri merkitys. He tappelivat koko ajan. Äitini ei antanut isän pitää ystäviä. Äitiä ei kiinnostanut isän valmistuminen. Hänen mielestään isä oli vain säälittävä maailmallinen ihminen. Isällä ei ollut ystäviä...
Olen lopulta kolmen viime vuoden aikana oppinut tuntemaan isäni. Mikä mahtava tunne, kun lopulta pääsen puhumaan hänen kanssaan joutumatta pelkäämään äitiäni! Olemme viettäneet joulua yhdessä ja puhuneet ja puhuneet! Miten paljon rakastankaan häntä!
Tiedän nyt, että tämä uskonto tuhoaa perheitä. Se on surullista. Toivon että useammat jehovantodistajat oppisivat tuntemaan totuuden "totuudesta". Se voisi pelastaa monia suuresta tuskasta. Jatkakaa hyvää työtä! Minunlaiseni ihmiset tarvitsevat teitä. Älkää lopettako.
[i]Strawberryfieldsforever[/i]
[url]http://web.archive.org/web/20041222145515/http://medlem.spray.se/aaac/2/jakautunut.html[/url]
Alkuperäinen kirjoitus englanniksi: [url]http://www.jehovahs-witness.net/jw/friends/64781/1/Growing-up-in-a-divided-household[/url]