Kirjoittaja Kletos » 08.02.2010 11:37
Kirjoittelin viime viikolla lisää muistiinpanoja graduani varten. Otan joitain ajatuksia tästäkin materiaalista tutkielmaani. Ajattelin laittaa tännekin näistä kirjoista muutamia lainauksia. Jos joku kokee lainattujen kohtien koskevan jollain tavalla omaa kokemustaan tai sitä läheltä viistäen, niin voi tutustaua kyseiseen kirjaan lisää itse.
Olisi myös mielenkiintoista saada kommentteja siitä, liittyvätkö nämä teidän mielestänne mitenkään hengelliseen hyväksikäyttöön tai hengelliseen väkivaltaan - tai omiin tuntemuksiinne?
"Myönteiset ja kielteiset normit: Mitä enemmän yritämme ohjata jotakuta, sitä vähemmän hän alistuu ohjattavaksi. Silloin on helppo langeta yhä ankarampaan ehkäisevään ohjaukseen, jossa uhkaukset ja rangaistukset alituiseen kovenevat, samalla kun lupauksin tottelijan palkitsemisesta yritetään saada käskyt näyttämään houkuttelevammilta.
Vasta viime aikoina on alettu ymmärtää, että myönteisten ja kielteisten normien välillä on ratkaiseva ero. Kielteisiä normeja, siis sellaisia normeja, jotka sanovat, mitä ei pidä tehdä, rasittaa se ongelma, että käsitteistä ”ei” ja ”älä” ei ole olemassa kuvaa. Yrittäkää esimerkiksi noudattaa kehotusta: Älä ajattele punaista, ja ajatelkaa sitten intensiivisesti, mitä teidän ei pidä tehdä! (58)
Arvot ja viisaus: ”Viisas ja järkevä ihminen”, sanomme joskus jostakusta. Mitä me silloin tarkoitamme? Silloin tuskin viittaamme henkilön yleiseen koulutustasoon tai edes siihen, minkä arvelemme hänen älykkyysosamääränsä olevan. Pikemminkin tarkoitamme varmaan usein itse asiassa: ”Hän on samaa mieltä kuin minä.”
Meillä on taipumus korottaa omat arvoarvostelmamme yleiseksi normiksi. (116–117)
Mikä on oikein? Etiikan käsikirja: Lennart Koskinen. Lasten Keskus Oy, 1994: Helsinki."
"Lohduttavan profeetan vakuuttavuudesta: Vakuuttavin profeetta on karisman toimivuuden kannalta se, joka uskoo asiaansa. Jotta voisi uskoa asiaansa, on suljettava silmänsä kokonaisuudelta ja keskityttävä vain siihen elämisen siivuun, joka antaa etuoikeutettujen ryhmille toivoa heidän asemansa säilyttämisestä ja silittää heitä joka suhteessa myötäkarvaan. Loogisesti tästä seuraa, että vakuuttavan lohtuprofeetan on oltava joko silmälapullinen tai kerrassaan tyhmä. Kolmas vaihtoehto on, että hän jaksaa ja uskaltaa katsoa kokonaisuutta kaikkine kauheuksineen, mutta silti näkee toivoa ahdingon tuolla puolen. Näitä profeettoja on vähän jos ollenkaan. Heitä odotellessa varallisuutta valuu tomppeliprofeetoille tai taitaville huijareille. (79)
Karismasta: Karisman ytimessä on poikkeuksellisen tehokas viestintäkyky. Joutavinkin jokellus muuttuu karismaatikon suussa ajattelun helmiksi. Tämä ei tarkoita, että karismaattinen ihminen on välttämättä huijari. Hän voi olla mitä vakavamielisin huippuasiantuntija. Kiusaus huijarin uralle kuitenkin kasvaa, kun huomaa saavansa perille yhtä lailla ”bullshitiä” kuin uusimmat fysiikan tuloksetkin. (90,91)
Valta koristelee karismalla vallanhaltijaa, koska häntä katsotaan uudessa valossa, kultahippusateen läpi. Lauman halu saada karismaattinen johtaja vaikuttaa katsomisen tapaan, ja uusi katse luo karisman vaikutelman. Lauman ulkopuolinen voi seurata tilannetta ällistyneenä: hän ei näe, mitä muut näkevät. (98)
Kaiken alussa seuraajat lumoutuvat sanomasta, joka kumottaa persoonallisuuden läpi. Johtajan ympärille kertyvät ihmiset yhdistävät mielessään sanoman ja sen kantajan. He saattavat alun perin seurata johtajaa tämän mission vuoksi, mutta matkan varrella voi tapahtua muutos. Jos johtaja korruptoituu valtansa huumassa, kuten vaarallisen usein on tapahtunut, seuraajat eivät riittävän ajoissa pane merkille muutosta. Kun Minä muuttuu johtohahmon ainoaksi missioksi, hänen valtansa vääristyy. Seuraamisen motiiviksi muuttuu pelko. Ihmiset tekevät yhä, mitä heidän käsketään tehdä, vaikka sanoma on kuollut ja johtaja muuttunut tyranniksi. Liukuma aatteen palvelijasta ihmisten alistajaksi on ollut huomaamaton ja vähittäinen.
Joskus sokea usko estää näkemästä todellisuutta, vaikka se painettaisiin kiinni ihmislihaan. (159)
Persoonan valta: Maija-Riitta Ollila 2005. WSOY: Helsinki."
"Autoritaarisen uskonnollisten perheiden lapset saattavat kokea erilaisuutta suhteessa muitten perheiden lapsiin. Heiltä on vanhempien uskon takia kielletty asioita, jotka muille lapsille ovat luonnollisia. Lapsiin saatetaan kohdistaa tiukkoja ulkoisia käyttäytymissääntöjä. He kokevat olonsa epämukavaksi sekä kotona että kodin ulkopuolella. Kummassakaan he eivät ole hyväksyttyjä; kotona normien rikkomisen vuoksi ja toveripiirissä erilaisuutensa vuoksi.
Ulkopuolisuuden tunne saattaa seurata lapsia kauan. Joitakin tämä tunne on ajamassa irti vanhempien uskosta. – Jotkut päätyvät protestissaan ateismiin.
Jotkut autoritaaristen perheitten lapset omaksuvat vanhempien vakaumuksen, mutta eivät koskaan tunne uskossaan iloa ja vapautta. Pikemminkin heidän elämäänsä varjostaa syyllisyys. Lapsena he saivat kokea tekevänsä usein väärin. Vanhemmat toivoivat heidän olevan nuhteettomia ja hyväkäytöksisiä, mutta sitä mittaa lapset eivät täyttäneet. Omassa uskossaan he myöhemmin kokevat jatkuvasti olevansa vajaamittaisia. Vaikka he ovat kokeneet lapsuudenkotinsa ilmapiirin ahdistavana, heissä ei ole uskallusta ja voimaa irtaantua vanhempien uskosta. (42)
Luottamustehtävä: Saara Kinnunen 1996. Karas-Sana, Helsinki."
"Traumoista selviytyminen: Traumoista selviytyminen osoittaa, että hyvin vaikeista asioista voi selviytyä. Oma kestävyys ja kyky selviytyä voivat olla parempia kuin on osannut odottaa. Omat voimavarat ovat itsellekin yllätys. Ehkä tärkeintä on kokemus, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät ja joiden kanssa voi jakaa vaikeuksiaan.
Vaikka jotkut ystävinä pidetyt kaikkoavat, jäljelle jäävät ne, joiden kanssa side vahvistuu. (306)
Usein traumojen vaikutukset näkyvät eniten juuri elämäntarinoissa. (308)
Suhtautuminen ongelmiin: Ihmiset suhtautuvat ongelmiin hyvin eri tavalla. Joku on aktiivinen ja yrittää heti tehdä ongelmalle jotakin. Toinen yrittää suhtautua ongelmaan uudella tavalla esimerkiksi sen merkitystä vähentäen. Kolmas haluaa vältellä ongelmia. Hän yrittää olla ajattelematta koko asiaa. (308)
Kun ihmisellä on turvallinen perusta, hän kestää paljon enemmän kuin sellainen, joka jo lapsena on joutunut kärsimään mielivaltaa ja uhkauksia. Jatkuvan, ennustamattoman uhan kohteena oleva joutuu koko ajan olemaan valppaana, mikä sävyttää koko hänen elämäänsä. Hän ei koskaan opi luottamaan, koska kokemukset ovat opettaneet muuta. Hän uskoo mahdollisuuteen, että ikävä yllätys tulee vielä pitkän turvallisen vaiheen jälkeen. (309)
Positiivinen psykologia: Markku Ojanen 2007. Edita Publishing Oy, Helsinki."
"Rohkaisu / aliarvioiminen: Antaako uskonto ihmisestä, maailmasta ja elämästä todellisuutta vastaavan kuvan, jossa valot ja varjot vaihtelevat? Rohkaiseeko uskonto ihmistä näkemään kykynsä ja mahdollisuutensa ja käyttämään niitä? Vai ruokkiiko se itsensä vähättelyä ja aliarvioimista? Edustaako uskonto aitoa nöyryyttä vai nöyristelyä?
Rohkaiseeko uskonto elämään täysillä kaikissa elämänsuoransa vaiheissa? Vai pitääkö se tätä elämää vain vähempiarvoisena valmistautumisvaiheena johonkin tulevaan? Vai synnyttääkö ja ylläpitääkö se ihmisen vierauden tunnetta ja kosmista vilua?(128,129)
Uskontoon suhtautuminen: Uskontoon onkin suhtauduttava yhtä kriittisesti kuin poliittiseen ideologiaan (aatejärjestelmä) tai mihinkä muuhun elämänkatsomukselliseen orientoitumisjärjestelmään tahansa. Hedelmistään puu tunnetaan. Tämä koskee uskontoa ja uskontoja myös ihmisen mielenterveyden kannalta.(129)
Tuhkaa ja linnunrata: henkisyys mielenterveystyössä. Suomen mielenterveysseura, SMS-Julkaisut, Helsinki."
"Itsepetoksesta: Aito itsepetos on paradoksaalinen ilmiö (järjenvastainen) ilmiö. Sen ymmärtämiseksi tarvitaan jotakin enemmän kuin uskomusjärjestelmän sisäinen ristiriitaisuus. Paradoksaalisuus on siinä, että joku alkaa tarkoituksellisesti sitoutua kahteen keskenään ristiriidassa olevaan asiaan. (20)
(Esimerkiksi henkilö alkaa tarkoituksellisesti sitoutua asenteeseen ”olen rohkea” ja että hän on tosiasiallisesti käyttäytynyt pelkurimaisella tavalla.) (20,21)
Toisaalta, mitä vahvemmin hän onnistuu uskottelemaan itselleen ”olen rohkea”, sitä suurempi on hänen taipumuksensa olla uskomatta ”olen pelkuri”. Itsensä pettäjä on eräänlaisessa hämärätilanteessa tiedon ja tietämättömyyden välissä. Hän ei tiedä, muttei ole täysin tietämätönkään. Hän on psykologisesti suunnilleen samassa tilanteessa kuin henkilö, joka uskoo ja ei usko, että ulkona sataa. Miten ja miksi ”viisas ihminen” onnistuu ohjelmoimaan itsensä tällaiseen tilaan? (21)
Toisaalta tietoisuudessamme saattaa lymyillä uskomuksia, joista olemme niin heikosti tietoisia, että suoraan kysyttäessä kiellämme asian. Kun henkilö on ”onnistunut” ohjelmoimaan itsensä itsepetoksen paradoksaaliseen tilaan, hänen uskomusjärjestelmänsä tasapainotilaa luonnehtii vahvan ja heikon tietoisuuden samanaikaisuus suhteessa kahteen eri asiaan. Itsepetoksen tasapaino on kuitenkin epävakaa ja herkästi rakoileva. Se vaatii niin sanottujen peitetarinoiden jatkuvaa muokkaamista ja uudismuodostusta. Peitetarina on sitä uskottavampi, mitä läheisemmin se kutoutuu tosiseikkoihin. Suojakerroksen rakoilu tulee esiin teennäisyytenä, järkeistämisenä, asenteiden liioittelevina ylilyönteinä ja ulospäin suuntautuvina projektioina tyyliin ”enhän minä, mutta kun nuo muut”. Jos huolellisesti työstetty itsepetoksen rakennelma romahtaa, seuraa usein kauhu. (21,22)
Peittelyoperaatio voi onnistua niin hyvin, ettei itsepetoksen tosiasiallisuus lainkaan läpäise tietoista tajuntaa. (22)
Syyllisyys: Jorma Laitinen, 2007 Kotimaa-Yhtiöt Oy / Kirjapaja, Helsinki."
"Epäterve seurakunta: Epäterveessä seurakunnassa on paljon teeskentelyä ja mielistelyä, koska ihmiset kokevat, etteivät kelpaa sellaisina kuin ovat. Tällaisessa seurakunnassa ei ole todellista yhteyttä, ja siksi seurakunnassa koetaan yksinäisyyttä. (26)
Mikäli epäterve seurakunta on aktiivinen, se toimii kuin pelastuspartio uskonnollisuuden kaapuun puettuna. Se määrittelee itsestään käsin ihmisten tarpeet ja hoidon sen sijaan, että se toimisi ihmisten omilla ehdoilla. Se keskittyy enemmän touhuamiseen kuin Jumalan löytämiseen ja sen ymmärtämiseen, että seurakunnan tulisi ensin oppia olemaan Jumalan yhteydessä ja vasta sitten tekemään.
Epäterveessä seurakunnassa on hurskauden sijasta hurskastelua. Hurskastelu taas on Martin Buberin mukaan kuin vaate, jossa päällinen koostuu itsekehuista ja vuori kaunasta. Ompelulankana on synkkämielisyyden säikeitä.
Musta, valkoinen häpeä: Salme Blomster. Karas-Sana, Helsinki."
Tässäpä oli siis muutamia lainauksia. Pahoittelen, jos tekstistä tuli pitkä ja raskas. Otteet ovat suoria lainauksia, ainoastaan otsikot kappaleiden alussa ennen kaksoispistettä ovat minun laittamiani. Syystä, että löydän (jo aika paksusta) muistiinpanonipusta aiheisiin kuuluvat osat. Perässä olevat numerot ovat lainatun kohdan sivunumeroita.
Muistiinpanoissa voi olla myös kirjoitusvirheitä. Toivottavasti ei kuitenkaan sellaisia, jotka muuttaisivat asiasisältöä toiseksi.
Kommentteja?
Kirjoittelin viime viikolla lisää muistiinpanoja graduani varten. Otan joitain ajatuksia tästäkin materiaalista tutkielmaani. Ajattelin laittaa tännekin näistä kirjoista muutamia lainauksia. Jos joku kokee lainattujen kohtien koskevan jollain tavalla omaa kokemustaan tai sitä läheltä viistäen, niin voi tutustaua kyseiseen kirjaan lisää itse.
Olisi myös mielenkiintoista saada kommentteja siitä, liittyvätkö nämä teidän mielestänne mitenkään hengelliseen hyväksikäyttöön tai hengelliseen väkivaltaan - tai omiin tuntemuksiinne?
[color=#008000]"[i]Myönteiset ja kielteiset normit: Mitä enemmän yritämme ohjata jotakuta, sitä vähemmän hän alistuu ohjattavaksi. Silloin on helppo langeta yhä ankarampaan ehkäisevään ohjaukseen, jossa uhkaukset ja rangaistukset alituiseen kovenevat, samalla kun lupauksin tottelijan palkitsemisesta yritetään saada käskyt näyttämään houkuttelevammilta.
Vasta viime aikoina on alettu ymmärtää, että myönteisten ja kielteisten normien välillä on ratkaiseva ero. Kielteisiä normeja, siis sellaisia normeja, jotka sanovat, mitä ei pidä tehdä, rasittaa se ongelma, että käsitteistä ”ei” ja ”älä” ei ole olemassa kuvaa. Yrittäkää esimerkiksi noudattaa kehotusta: Älä ajattele punaista, ja ajatelkaa sitten intensiivisesti, mitä teidän ei pidä tehdä! (58)
Arvot ja viisaus: ”Viisas ja järkevä ihminen”, sanomme joskus jostakusta. Mitä me silloin tarkoitamme? Silloin tuskin viittaamme henkilön yleiseen koulutustasoon tai edes siihen, minkä arvelemme hänen älykkyysosamääränsä olevan. Pikemminkin tarkoitamme varmaan usein itse asiassa: ”Hän on samaa mieltä kuin minä.”
Meillä on taipumus korottaa omat arvoarvostelmamme yleiseksi normiksi. (116–117)[/i][/color]
[b]Mikä on oikein? Etiikan käsikirja: Lennart Koskinen. Lasten Keskus Oy, 1994: Helsinki.[/b]"
[color=#008080][i]"Lohduttavan profeetan vakuuttavuudesta: Vakuuttavin profeetta on karisman toimivuuden kannalta se, joka uskoo asiaansa. Jotta voisi uskoa asiaansa, on suljettava silmänsä kokonaisuudelta ja keskityttävä vain siihen elämisen siivuun, joka antaa etuoikeutettujen ryhmille toivoa heidän asemansa säilyttämisestä ja silittää heitä joka suhteessa myötäkarvaan. Loogisesti tästä seuraa, että vakuuttavan lohtuprofeetan on oltava joko silmälapullinen tai kerrassaan tyhmä. Kolmas vaihtoehto on, että hän jaksaa ja uskaltaa katsoa kokonaisuutta kaikkine kauheuksineen, mutta silti näkee toivoa ahdingon tuolla puolen. Näitä profeettoja on vähän jos ollenkaan. Heitä odotellessa varallisuutta valuu tomppeliprofeetoille tai taitaville huijareille. (79)
Karismasta: Karisman ytimessä on poikkeuksellisen tehokas viestintäkyky. Joutavinkin jokellus muuttuu karismaatikon suussa ajattelun helmiksi. Tämä ei tarkoita, että karismaattinen ihminen on välttämättä huijari. Hän voi olla mitä vakavamielisin huippuasiantuntija. Kiusaus huijarin uralle kuitenkin kasvaa, kun huomaa saavansa perille yhtä lailla ”bullshitiä” kuin uusimmat fysiikan tuloksetkin. (90,91)[/i]
[i]Valta koristelee karismalla vallanhaltijaa, koska häntä katsotaan uudessa valossa, kultahippusateen läpi. Lauman halu saada karismaattinen johtaja vaikuttaa katsomisen tapaan, ja uusi katse luo karisman vaikutelman. Lauman ulkopuolinen voi seurata tilannetta ällistyneenä: hän ei näe, mitä muut näkevät. (98)[/i][/color]
[color=#008080][i]Kaiken alussa seuraajat lumoutuvat sanomasta, joka kumottaa persoonallisuuden läpi. Johtajan ympärille kertyvät ihmiset yhdistävät mielessään sanoman ja sen kantajan. He saattavat alun perin seurata johtajaa tämän mission vuoksi, mutta matkan varrella voi tapahtua muutos. Jos johtaja korruptoituu valtansa huumassa, kuten vaarallisen usein on tapahtunut, seuraajat eivät riittävän ajoissa pane merkille muutosta. Kun Minä muuttuu johtohahmon ainoaksi missioksi, hänen valtansa vääristyy. Seuraamisen motiiviksi muuttuu pelko. Ihmiset tekevät yhä, mitä heidän käsketään tehdä, vaikka sanoma on kuollut ja johtaja muuttunut tyranniksi. Liukuma aatteen palvelijasta ihmisten alistajaksi on ollut huomaamaton ja vähittäinen.
Joskus sokea usko estää näkemästä todellisuutta, vaikka se painettaisiin kiinni ihmislihaan. (159)[/i][/color]
[b]Persoonan valta: Maija-Riitta Ollila 2005. WSOY: Helsinki[/b]."
[color=#008000]"[i]Autoritaarisen uskonnollisten perheiden lapset saattavat kokea erilaisuutta suhteessa muitten perheiden lapsiin. Heiltä on vanhempien uskon takia kielletty asioita, jotka muille lapsille ovat luonnollisia. Lapsiin saatetaan kohdistaa tiukkoja ulkoisia käyttäytymissääntöjä. He kokevat olonsa epämukavaksi sekä kotona että kodin ulkopuolella. Kummassakaan he eivät ole hyväksyttyjä; kotona normien rikkomisen vuoksi ja toveripiirissä erilaisuutensa vuoksi.
Ulkopuolisuuden tunne saattaa seurata lapsia kauan. Joitakin tämä tunne on ajamassa irti vanhempien uskosta. – Jotkut päätyvät protestissaan ateismiin.
Jotkut autoritaaristen perheitten lapset omaksuvat vanhempien vakaumuksen, mutta eivät koskaan tunne uskossaan iloa ja vapautta. Pikemminkin heidän elämäänsä varjostaa syyllisyys. Lapsena he saivat kokea tekevänsä usein väärin. Vanhemmat toivoivat heidän olevan nuhteettomia ja hyväkäytöksisiä, mutta sitä mittaa lapset eivät täyttäneet. Omassa uskossaan he myöhemmin kokevat jatkuvasti olevansa vajaamittaisia. Vaikka he ovat kokeneet lapsuudenkotinsa ilmapiirin ahdistavana, heissä ei ole uskallusta ja voimaa irtaantua vanhempien uskosta. (42)[/i][/color]
[b]Luottamustehtävä: Saara Kinnunen 1996. Karas-Sana, Helsinki.[/b]"
[color=#008080]"[i]Traumoista selviytyminen: Traumoista selviytyminen osoittaa, että hyvin vaikeista asioista voi selviytyä. Oma kestävyys ja kyky selviytyä voivat olla parempia kuin on osannut odottaa. Omat voimavarat ovat itsellekin yllätys. Ehkä tärkeintä on kokemus, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät ja joiden kanssa voi jakaa vaikeuksiaan.
Vaikka jotkut ystävinä pidetyt kaikkoavat, jäljelle jäävät ne, joiden kanssa side vahvistuu. (306)
Usein traumojen vaikutukset näkyvät eniten juuri elämäntarinoissa. (308)
Suhtautuminen ongelmiin: Ihmiset suhtautuvat ongelmiin hyvin eri tavalla. Joku on aktiivinen ja yrittää heti tehdä ongelmalle jotakin. Toinen yrittää suhtautua ongelmaan uudella tavalla esimerkiksi sen merkitystä vähentäen. Kolmas haluaa vältellä ongelmia. Hän yrittää olla ajattelematta koko asiaa. (308)
Kun ihmisellä on turvallinen perusta, hän kestää paljon enemmän kuin sellainen, joka jo lapsena on joutunut kärsimään mielivaltaa ja uhkauksia. Jatkuvan, ennustamattoman uhan kohteena oleva joutuu koko ajan olemaan valppaana, mikä sävyttää koko hänen elämäänsä. Hän ei koskaan opi luottamaan, koska kokemukset ovat opettaneet muuta. Hän uskoo mahdollisuuteen, että ikävä yllätys tulee vielä pitkän turvallisen vaiheen jälkeen. (309)[/i][/color]
[b]Positiivinen psykologia: Markku Ojanen 2007. Edita Publishing Oy, Helsinki.[/b]"
[color=#008000]"[i]Rohkaisu / aliarvioiminen: Antaako uskonto ihmisestä, maailmasta ja elämästä todellisuutta vastaavan kuvan, jossa valot ja varjot vaihtelevat? Rohkaiseeko uskonto ihmistä näkemään kykynsä ja mahdollisuutensa ja käyttämään niitä? Vai ruokkiiko se itsensä vähättelyä ja aliarvioimista? Edustaako uskonto aitoa nöyryyttä vai nöyristelyä?
Rohkaiseeko uskonto elämään täysillä kaikissa elämänsuoransa vaiheissa? Vai pitääkö se tätä elämää vain vähempiarvoisena valmistautumisvaiheena johonkin tulevaan? Vai synnyttääkö ja ylläpitääkö se ihmisen vierauden tunnetta ja kosmista vilua?(128,129)
Uskontoon suhtautuminen: Uskontoon onkin suhtauduttava yhtä kriittisesti kuin poliittiseen ideologiaan (aatejärjestelmä) tai mihinkä muuhun elämänkatsomukselliseen orientoitumisjärjestelmään tahansa. Hedelmistään puu tunnetaan. Tämä koskee uskontoa ja uskontoja myös ihmisen mielenterveyden kannalta.(129)[/i][/color]
[b]Tuhkaa ja linnunrata: henkisyys mielenterveystyössä. Suomen mielenterveysseura, SMS-Julkaisut, Helsinki.[/b]"
[color=#008080]"[i]Itsepetoksesta: Aito itsepetos on paradoksaalinen ilmiö (järjenvastainen) ilmiö. Sen ymmärtämiseksi tarvitaan jotakin enemmän kuin uskomusjärjestelmän sisäinen ristiriitaisuus. Paradoksaalisuus on siinä, että joku alkaa tarkoituksellisesti sitoutua kahteen keskenään ristiriidassa olevaan asiaan. (20)
(Esimerkiksi henkilö alkaa tarkoituksellisesti sitoutua asenteeseen ”olen rohkea” ja että hän on tosiasiallisesti käyttäytynyt pelkurimaisella tavalla.) (20,21)
Toisaalta, mitä vahvemmin hän onnistuu uskottelemaan itselleen ”olen rohkea”, sitä suurempi on hänen taipumuksensa olla uskomatta ”olen pelkuri”. Itsensä pettäjä on eräänlaisessa hämärätilanteessa tiedon ja tietämättömyyden välissä. Hän ei tiedä, muttei ole täysin tietämätönkään. Hän on psykologisesti suunnilleen samassa tilanteessa kuin henkilö, joka uskoo ja ei usko, että ulkona sataa. Miten ja miksi ”viisas ihminen” onnistuu ohjelmoimaan itsensä tällaiseen tilaan? (21)[/color]
[color=#008080]Toisaalta tietoisuudessamme saattaa lymyillä uskomuksia, joista olemme niin heikosti tietoisia, että suoraan kysyttäessä kiellämme asian. Kun henkilö on ”onnistunut” ohjelmoimaan itsensä itsepetoksen paradoksaaliseen tilaan, hänen uskomusjärjestelmänsä tasapainotilaa luonnehtii vahvan ja heikon tietoisuuden samanaikaisuus suhteessa kahteen eri asiaan. Itsepetoksen tasapaino on kuitenkin epävakaa ja herkästi rakoileva. Se vaatii niin sanottujen peitetarinoiden jatkuvaa muokkaamista ja uudismuodostusta. Peitetarina on sitä uskottavampi, mitä läheisemmin se kutoutuu tosiseikkoihin. Suojakerroksen rakoilu tulee esiin teennäisyytenä, järkeistämisenä, asenteiden liioittelevina ylilyönteinä ja ulospäin suuntautuvina projektioina tyyliin ”enhän minä, mutta kun nuo muut”. Jos huolellisesti työstetty itsepetoksen rakennelma romahtaa, seuraa usein kauhu. (21,22)
Peittelyoperaatio voi onnistua niin hyvin, ettei itsepetoksen tosiasiallisuus lainkaan läpäise tietoista tajuntaa. (22)[/i][/color]
[b]Syyllisyys: Jorma Laitinen, 2007 Kotimaa-Yhtiöt Oy / Kirjapaja, Helsinki.[/b]"
[color=#008000]"[i]Epäterve seurakunta: Epäterveessä seurakunnassa on paljon teeskentelyä ja mielistelyä, koska ihmiset kokevat, etteivät kelpaa sellaisina kuin ovat. Tällaisessa seurakunnassa ei ole todellista yhteyttä, ja siksi seurakunnassa koetaan yksinäisyyttä. (26)
Mikäli epäterve seurakunta on aktiivinen, se toimii kuin pelastuspartio uskonnollisuuden kaapuun puettuna. Se määrittelee itsestään käsin ihmisten tarpeet ja hoidon sen sijaan, että se toimisi ihmisten omilla ehdoilla. Se keskittyy enemmän touhuamiseen kuin Jumalan löytämiseen ja sen ymmärtämiseen, että seurakunnan tulisi ensin oppia olemaan Jumalan yhteydessä ja vasta sitten tekemään.
Epäterveessä seurakunnassa on hurskauden sijasta hurskastelua. Hurskastelu taas on Martin Buberin mukaan kuin vaate, jossa päällinen koostuu itsekehuista ja vuori kaunasta. Ompelulankana on synkkämielisyyden säikeitä.[/i][/color]
[b]Musta, valkoinen häpeä: Salme Blomster. Karas-Sana, Helsinki[/b]."
Tässäpä oli siis muutamia lainauksia. Pahoittelen, jos tekstistä tuli pitkä ja raskas. Otteet ovat suoria lainauksia, ainoastaan otsikot kappaleiden alussa ennen kaksoispistettä ovat minun laittamiani. Syystä, että löydän (jo aika paksusta) muistiinpanonipusta aiheisiin kuuluvat osat. Perässä olevat numerot ovat lainatun kohdan sivunumeroita.
Muistiinpanoissa voi olla myös kirjoitusvirheitä. Toivottavasti ei kuitenkaan sellaisia, jotka muuttaisivat asiasisältöä toiseksi.
Kommentteja? :idea: