Markku Meilo kirjoitti:Vt-seuran näkemyksen mukaan shakki on pahasta mm. sen sotaisuuden takia. Toki on aina se tuttu "aika on pois kenttätyöstä" -kortti jos muu ei auta.
Näin on. Tässä Vartiotorniseuran julkaisema kirjoitus shakista:
*** g73 8/7 s. 12-13 Šakki – millainen peli se on? ***
Erittäin kilpailuhenkinen peli
Henkinen asennoituminen toista vastaan, samalla kun sattumanvaraiset tekijät on täysin poistettu, kehittää šakinpelaajissa helposti kilpailuhenkeä. Šakkia kuvaillaankin usein ’älyperäiseksi tehdyksi taisteluksi’. Esimerkiksi entinen šakin maailmanmestari Boris Spasski totesi: ”En ole luonteeltani taistelunhaluinen. . . . Mutta šakinpelaajan täytyy olla taistelija, ja niin minusta välttämättä tuli taistelija.”
Tämä selittää osaltaan sen, miksi šakin huippupelaajien joukossa ei ole naisia – kaikki yli 80 kansainvälistä suurmestaria ovat miehiä. Näyttelijätär Sylvia Miles huomautti tästä: ”Jotta voisi olla ammattimainen šakinpelaaja, täytyy olla tappaja. Jos amerikkalaisten naisten kilpailuhenki joskus tulee niin voimakkaaksi, uskon, että silloin saadaan joitakin huomattavia naispelaajia.”
Kilpailuhenkeä voidaan šakissa kiihottaa äärimmilleen, mikä heijastuu šakinpelaajien asenteista ja kielenkäytöstä. ”Missään muussa urheilulajissa ei yritetä samalla lailla tuhota vastustajan mieltä”, šakinpelaaja Stuart Marguiles selittää. ”En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, että hän voitti vastustajansa. Hän aina joko murskasi, nujersi, murhasi tai tappoi hänet.”
Tosin pelaajat, jotka ovat tuttuja keskenään, eivät ehkä käytä sellaista kieltä. Siitä huolimatta pelaajien kilpailuhenki voi johtaa epämiellyttäviin seurauksiin, kuten New York Times -lehti viime kesänä kertoi: ”Useimmat perheet pystyvät pitämään peleissä syntyvät väistämättömät ristiriidat šakkilaudalla. Mutta joissakin kodeissa ilmapiiri pysyy kireänä pitkään matin jälkeen.”
Šakki ei tässä suhteessa tietysti eroa paljoakaan muista kilpapeleistä. Niiden, jotka haluavat miellyttää Jumalaa, tarvitsee varoa, pelasivatpa he mitä peliä tahansa, että he eivät riko Raamatun periaatetta: ”Älkäämme tulko itserakkaiksi, herättäen kilpailua toinen toisemme kanssa, kadehtien toisiamme.” – Gal. 5:26, Um.
Mutta šakkiin liittyy jotain muutakin, joka ansaitsee huomiota.
Yhteys sotaan
Tarkoitamme pelin sotilaallisia lisäpiirteitä, jotka ovat ilmeiset. Vastapuolen nappuloita sanotaan ”vastustajaksi”. Niitä vastaan ”hyökätään”, ne ”lyödään”, ja tarkoituksena on saada vastapuolen kuningas ”antautumaan”. Niinpä Horowitz ja Rothenberg sanovat kirjassaan The Complete Book of Chess (Täydellinen šakkikirja) otsikon ”Šakki on sotaa” alla: ”[Šakkinappuloille] määrätyt toiminnot, näiden toimintojen kuvailemisessa käytetyt nimitykset, lopullinen päämäärä, tavoitteeseen pyrkimisessä sallittu raakuus – merkitsevät kaiken kaikkiaan sotaa eivätkä mitään vähempää.”
Yleisesti hyväksytään, että šakki on kehittynyt Intiassa vuoden 600 tienoilla pelatusta pelistä, jonka nimi oli chaturanga eli armeijapeli. Intialaisen sotaväen neljää aselajia – sotavaunuja, elefantteja, ratsuväkeä ja jalkaväkeä – kuvattiin nappuloilla, jotka vuosisatojen kuluessa kehittyivät torneiksi, läheteiksi, ratsuiksi ja sotilaiksi. Niinpä New York Times -lehti mainitsi 31.8.1972:
”Šakki on ollut sotapeli siitä lähtien, kun se sai alkunsa 1400 vuotta sitten. Šakkilauta on ollut kuninkaallisten hovien, armeijoiden ja kaikenlaisten vastakkaisten aaterakennelmien taistelukenttänä. Tutuin on keskiajalla luotu vastakkainasettelu, jossa kummallakin puolella on kuninkaan, kuningattaren, ratsujen, lähettien, tornien ja sotilaitten muodostama ryhmä.
”Muita taisteluita on kuvattu käytävän kristittyjen ja barbaarien, amerikkalaisten ja englantilaisten, karjapaimenten ja intiaanien sekä kapitalistien ja kommunistien välillä. . . . Kerrotaan, että eräs amerikkalainen muotoilija laatii parhaillaan Vietnamin sotaa kuvaavia nappuloita.”
Luultavasti useimmat nykyajan šakinpelaajat eivät ajattele ohjailevansa armeijan liikkeitä taistelussa. Eivätkö pelin yhtymäkohdat sotaan ole kuitenkin ilmeiset? Sotilashan taistelee sodassa. Ratsuilla ratsastivat ritareiksi kutsutut sotilaat Euroopan feodaaliaikana. (Ratsun englanninkielinen vastine šakkipelissä on knight ’ritari’.) Lähettejä käytettiin sodassa sanansaattajina. (Lähetin englanninkielinen vastine on šakkipelissä bishop ’piispa’, mikä muistuttaa siitä, miten piispat kannattivat aktiivisesti oman puolensa sotaponnistuksia.) Tornit ja linnat taas olivat tärkeitä turvapaikkoja keskiaikaisessa sodankäynnissä.
Niinpä kansainvälisesti mittava šakinpelaaja Reuben Fine kirjoitti kirjassaan The Psychology of the Chess Player (Šakinpelaajan psykologia): ”Šakki on aivan ilmeisesti sotataidon korvike pelin muodossa.” Ja Time-lehti kertoi: ”Šakki oli alkujaan sotapeli. Se on aikuisten älyperäiseksi tehty vastine taisteluharjoituksille, joihin pikkupoikien tinasotilaat osallistuvat.”
Vaikka jotkut šakinpelaajat ehkä vastustavat tällaista rinnastusta, toiset myöntävät auliisti yhtäläisyyden. Erästä taitavaa šakinpelaajaa käsittelevässä kirjoituksessaan New York Times -lehti totesikin: ”Kun herra Lyman katselee šakkilautaa, sen ruudukko hajoaa toisinaan metsäisen riistamaan kukkuloiksi, laaksoiksi ja salaisiksi poluiksi tai raastetuksi englantilaiseksi taistelukentäksi.”
Kun ottaa huomioon toisiaan vastustavien šakkilauta-armeijoiden monimutkaiset liikkeet niiden kilpaillessa keskenään asemasta, mielessä saattaa herätä kysymys, onko šakki osaltaan edistänyt sodanjohtotaitoa. V. R. Ramachandra Dikshitarin mukaan se on. Kirjassaan War in Ancient India (Sota muinaisessa Intiassa) hän pohti tätä kysymystä pitkään ja teki seuraavan johtopäätöksen: ”Šakin periaatteet antoivat ideoita armeijan menettelytapojen ja osastojen kehittämiseksi edelleen.”
Varovaisuuden tarve
Jotkut šakinpelaajat ovat tajunneet vahingon, joka voi koitua pelin pelaamisesta. Encyclopædia Britannica -tietosanakirjan mukaan uskonpuhdistaja ”Jan Hus . . . vankilassa ollessaan pahoitteli sitä, että hän oli pelannut šakkia ja siten menettänyt aikaa ja antautunut vaaraan joutua alttiiksi väkivaltaisille himoille”.
Jos ihminen sallii šakin tavattoman vetovoiman tarttua itseensä, se voi johtaa siihen, että peli vie suuren osan hänen ajastaan ja huomiostaan tärkeämpien asioiden kustannuksella, minkä tähden ilmeisesti Huskin katui pelanneensa šakkia. Sen pelaamisessa on myös vaara ’herättää kilpailua toinen toisensa kanssa’, jopa kehittää vihamielisyyttä toinen toistaan kohtaan, mistä Raamattu varoittaa kristittyjä.
Lisäksi aikuiset eivät ehkä pidä sopivana, että lapset leikkivät sotaleluilla tai luonteeltaan sotilaallisia pelejä. Onko sitten johdonmukaista, että he itse pelaavat peliä, joka joidenkuiden mielestä on ”älyperäiseksi tehty vastine taisteluharjoituksille, joihin pikkupoikien tinasotilaat osallistuvat”? Mikä vaikutus šakinpeluulla todellisuudessa on ihmiseen? Onko sen vaikutus terve?
Šakki on varmasti puoleensavetävä peli. Siihen liittyy kuitenkin kysymyksiä, joita jokaisen sitä pelaavan on hyvä harkita.
* * * * *
Tuli mieleen tuosta shakin sotaisuudesta: Jos shakkia verrataan vanhan testamentin tapahtumiin, niin kyllä vanhan testamentin kertomuksissakin veri lensi ja siviilejäkin tapettiin ihan surutta. Kumpi on sotaisempi: Shakki vai Raamatun vanha testamentti?
[quote="Markku Meilo"]Vt-seuran näkemyksen mukaan shakki on pahasta mm. sen sotaisuuden takia. Toki on aina se tuttu "aika on pois kenttätyöstä" -kortti jos muu ei auta.[/quote]
Näin on. Tässä Vartiotorniseuran julkaisema kirjoitus shakista:
*** g73 8/7 s. 12-13 Šakki – millainen peli se on? ***
[b]Erittäin kilpailuhenkinen peli[/b]
Henkinen asennoituminen toista vastaan, samalla kun sattumanvaraiset tekijät on täysin poistettu, kehittää šakinpelaajissa helposti kilpailuhenkeä. Šakkia kuvaillaankin usein ’älyperäiseksi tehdyksi taisteluksi’. Esimerkiksi entinen šakin maailmanmestari Boris Spasski totesi: ”En ole luonteeltani taistelunhaluinen. . . . Mutta šakinpelaajan täytyy olla taistelija, ja niin minusta välttämättä tuli taistelija.”
Tämä selittää osaltaan sen, miksi šakin huippupelaajien joukossa ei ole naisia – kaikki yli 80 kansainvälistä suurmestaria ovat miehiä. Näyttelijätär Sylvia Miles huomautti tästä: ”Jotta voisi olla ammattimainen šakinpelaaja, täytyy olla tappaja. Jos amerikkalaisten naisten kilpailuhenki joskus tulee niin voimakkaaksi, uskon, että silloin saadaan joitakin huomattavia naispelaajia.”
Kilpailuhenkeä voidaan šakissa kiihottaa äärimmilleen, mikä heijastuu šakinpelaajien asenteista ja kielenkäytöstä. ”Missään muussa urheilulajissa ei yritetä samalla lailla tuhota vastustajan mieltä”, šakinpelaaja Stuart Marguiles selittää. ”En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, että hän voitti vastustajansa. Hän aina joko murskasi, nujersi, murhasi tai tappoi hänet.”
Tosin pelaajat, jotka ovat tuttuja keskenään, eivät ehkä käytä sellaista kieltä. Siitä huolimatta pelaajien kilpailuhenki voi johtaa epämiellyttäviin seurauksiin, kuten New York Times -lehti viime kesänä kertoi: ”Useimmat perheet pystyvät pitämään peleissä syntyvät väistämättömät ristiriidat šakkilaudalla. Mutta joissakin kodeissa ilmapiiri pysyy kireänä pitkään matin jälkeen.”
Šakki ei tässä suhteessa tietysti eroa paljoakaan muista kilpapeleistä. Niiden, jotka haluavat miellyttää Jumalaa, tarvitsee varoa, pelasivatpa he mitä peliä tahansa, että he eivät riko Raamatun periaatetta: ”Älkäämme tulko itserakkaiksi, herättäen kilpailua toinen toisemme kanssa, kadehtien toisiamme.” – Gal. 5:26, Um.
Mutta šakkiin liittyy jotain muutakin, joka ansaitsee huomiota.
Yhteys sotaan
Tarkoitamme pelin sotilaallisia lisäpiirteitä, jotka ovat ilmeiset. Vastapuolen nappuloita sanotaan ”vastustajaksi”. Niitä vastaan ”hyökätään”, ne ”lyödään”, ja tarkoituksena on saada vastapuolen kuningas ”antautumaan”. Niinpä Horowitz ja Rothenberg sanovat kirjassaan The Complete Book of Chess (Täydellinen šakkikirja) otsikon ”Šakki on sotaa” alla: ”[Šakkinappuloille] määrätyt toiminnot, näiden toimintojen kuvailemisessa käytetyt nimitykset, lopullinen päämäärä, tavoitteeseen pyrkimisessä sallittu raakuus – merkitsevät kaiken kaikkiaan sotaa eivätkä mitään vähempää.”
Yleisesti hyväksytään, että šakki on kehittynyt Intiassa vuoden 600 tienoilla pelatusta pelistä, jonka nimi oli chaturanga eli armeijapeli. Intialaisen sotaväen neljää aselajia – sotavaunuja, elefantteja, ratsuväkeä ja jalkaväkeä – kuvattiin nappuloilla, jotka vuosisatojen kuluessa kehittyivät torneiksi, läheteiksi, ratsuiksi ja sotilaiksi. Niinpä New York Times -lehti mainitsi 31.8.1972:
”Šakki on ollut sotapeli siitä lähtien, kun se sai alkunsa 1400 vuotta sitten. Šakkilauta on ollut kuninkaallisten hovien, armeijoiden ja kaikenlaisten vastakkaisten aaterakennelmien taistelukenttänä. Tutuin on keskiajalla luotu vastakkainasettelu, jossa kummallakin puolella on kuninkaan, kuningattaren, ratsujen, lähettien, tornien ja sotilaitten muodostama ryhmä.
”Muita taisteluita on kuvattu käytävän kristittyjen ja barbaarien, amerikkalaisten ja englantilaisten, karjapaimenten ja intiaanien sekä kapitalistien ja kommunistien välillä. . . . Kerrotaan, että eräs amerikkalainen muotoilija laatii parhaillaan Vietnamin sotaa kuvaavia nappuloita.”
Luultavasti useimmat nykyajan šakinpelaajat eivät ajattele ohjailevansa armeijan liikkeitä taistelussa. Eivätkö pelin yhtymäkohdat sotaan ole kuitenkin ilmeiset? Sotilashan taistelee sodassa. Ratsuilla ratsastivat ritareiksi kutsutut sotilaat Euroopan feodaaliaikana. (Ratsun englanninkielinen vastine šakkipelissä on knight ’ritari’.) Lähettejä käytettiin sodassa sanansaattajina. (Lähetin englanninkielinen vastine on šakkipelissä bishop ’piispa’, mikä muistuttaa siitä, miten piispat kannattivat aktiivisesti oman puolensa sotaponnistuksia.) Tornit ja linnat taas olivat tärkeitä turvapaikkoja keskiaikaisessa sodankäynnissä.
Niinpä kansainvälisesti mittava šakinpelaaja Reuben Fine kirjoitti kirjassaan The Psychology of the Chess Player (Šakinpelaajan psykologia): ”Šakki on aivan ilmeisesti sotataidon korvike pelin muodossa.” Ja Time-lehti kertoi: ”Šakki oli alkujaan sotapeli. Se on aikuisten älyperäiseksi tehty vastine taisteluharjoituksille, joihin pikkupoikien tinasotilaat osallistuvat.”
Vaikka jotkut šakinpelaajat ehkä vastustavat tällaista rinnastusta, toiset myöntävät auliisti yhtäläisyyden. Erästä taitavaa šakinpelaajaa käsittelevässä kirjoituksessaan New York Times -lehti totesikin: ”Kun herra Lyman katselee šakkilautaa, sen ruudukko hajoaa toisinaan metsäisen riistamaan kukkuloiksi, laaksoiksi ja salaisiksi poluiksi tai raastetuksi englantilaiseksi taistelukentäksi.”
Kun ottaa huomioon toisiaan vastustavien šakkilauta-armeijoiden monimutkaiset liikkeet niiden kilpaillessa keskenään asemasta, mielessä saattaa herätä kysymys, onko šakki osaltaan edistänyt sodanjohtotaitoa. V. R. Ramachandra Dikshitarin mukaan se on. Kirjassaan War in Ancient India (Sota muinaisessa Intiassa) hän pohti tätä kysymystä pitkään ja teki seuraavan johtopäätöksen: ”Šakin periaatteet antoivat ideoita armeijan menettelytapojen ja osastojen kehittämiseksi edelleen.”
Varovaisuuden tarve
Jotkut šakinpelaajat ovat tajunneet vahingon, joka voi koitua pelin pelaamisesta. Encyclopædia Britannica -tietosanakirjan mukaan uskonpuhdistaja ”Jan Hus . . . vankilassa ollessaan pahoitteli sitä, että hän oli pelannut šakkia ja siten menettänyt aikaa ja antautunut vaaraan joutua alttiiksi väkivaltaisille himoille”.
Jos ihminen sallii šakin tavattoman vetovoiman tarttua itseensä, se voi johtaa siihen, että peli vie suuren osan hänen ajastaan ja huomiostaan tärkeämpien asioiden kustannuksella, minkä tähden ilmeisesti Huskin katui pelanneensa šakkia. Sen pelaamisessa on myös vaara ’herättää kilpailua toinen toisensa kanssa’, jopa kehittää vihamielisyyttä toinen toistaan kohtaan, mistä Raamattu varoittaa kristittyjä.
Lisäksi aikuiset eivät ehkä pidä sopivana, että lapset leikkivät sotaleluilla tai luonteeltaan sotilaallisia pelejä. Onko sitten johdonmukaista, että he itse pelaavat peliä, joka joidenkuiden mielestä on ”älyperäiseksi tehty vastine taisteluharjoituksille, joihin pikkupoikien tinasotilaat osallistuvat”? Mikä vaikutus šakinpeluulla todellisuudessa on ihmiseen? Onko sen vaikutus terve?
Šakki on varmasti puoleensavetävä peli. Siihen liittyy kuitenkin kysymyksiä, joita jokaisen sitä pelaavan on hyvä harkita.
* * * * *
Tuli mieleen tuosta shakin sotaisuudesta: Jos shakkia verrataan vanhan testamentin tapahtumiin, niin kyllä vanhan testamentin kertomuksissakin veri lensi ja siviilejäkin tapettiin ihan surutta. Kumpi on sotaisempi: Shakki vai Raamatun vanha testamentti? :?