Mievaan kirjoitti:Siitä pitää huolen vanhempien siskojen armeija jotka heti tulee marisemaan jos moikkaa erotettua ja istuutuu henkilön viereen. Jos ei kerrasta usko niin mennään kantelemaan vanhimmille
Itse asiassa jokaista Jehovan todistajaa sitoo vaatimus käräyttää vanhimmille sellainen seurakuntalainen, joka toimii Vt-seuran ohjeiden vastaisesti. Käytännössähän homma menee niin, että "synnintekijää" tulee ensin vaatia itse menemään vanhinten juttusille ko. asian kanssa, mutta jos tämä ei mene, tulee asiasta tietoisen kertoa vanhimmille tiedossaan olevasta niskoittelusta Vt-seuraa vastaan.
Entisten jäsenten karttamisessa tosin katsotaan asiaa usein jossain määrin läpi sormien (jopa vanhinten taholta); onhan kyseessä järjestön kannalta varsin kiusallinen asia. Järjestelmällisen syrjinnän harjoittaminen kun ei oikein sovi siihen imagoon, jota järjestö haluaa itsestään ulkomaailmalle antaa. Siksi järjestön on oltava varovainen tavassa, jolla karttamisopin rikkomiseen puututaan; ettei tällaisen vaatimuksen olemassaolo itsessään herättäisi ikävää huomiota ympäröivässä yhteiskunnassa.
Itse muistelisin, että jossain vaiheessa tästä asiasta oltaisiin tehty sellainenkin epävirallinen linjaus (ainakin tietyllä paikkakunnalla), että yhteydenpitoon entisten jäsenten kanssa on puututtava viimeistään siinä vaiheessa, kun karttamisvaatimusta rikkonut Jehovan todistaja mainitsee "rikoksestaan" julkisesti muiden seurakunnan jäsenten keskuudessa. Jos kyseinen Jt kuitenkin pitää asiassa matalaa profiilia eikä seurustele exien kanssa avoimesti, niin - vaikka asiasta tiedettäisiinkin - suhtaudutaan siihen passiivisesti ja se jätetään jossain määrin yksilön omaksi asiaksi. Toki tällainen joka tapauksessa vaikuttaa jäsenen maineeseen srk:ssa, eikä hänen todellakaan kannata odottaa mitään tehtäviä tai muitakaan erityisiä hyväksymyksen osoituksia seurakunnassaan.
Mielenkiintoista tässä kuviossa on se, etteivät vanhimmat reagoi tähän "rikkomukseen" samalla intensiteetillä kuin vaikka esiaviolliseen seksiin tai tupakanpolttoon. Järjestössä kun yritetään kaikin tavoin minimoida vahingot, eli tilanteita on punnittava aina järjestön maineen ja hyödyn kannalta. Useimmiten kannattaa hyväksyä se pienempi "paha", jos sillä vältetään suurempi paha.
Mievaan kirjoitti:Ihmetten että joku vielä haluaa kyseisen nöyryytyksen käydä läpi.
Aivan. Itselleni ei tulisi mieleenkään palata takaisin Vt-seuran käskytettäväksi, vaikka pääsisin takaisin välittömästi. Miksi kukaan ylipäätäänkään haluaisi tukea valheellisen ja vahingollisen lahkon toimintaa sitomalla omia resurssejaan sen asian edistämiseksi?
Mievaan kirjoitti:Veljet varmaankin ei saa minkäänlaisia tehtäviä?
Muistelisin hämärästi, että esimerkiksi tienraivausanomus -kupongin kääntöpuolella oli ohje, jossa mainittiin, että tienraivaajan pestiä voi hakea ainoastaan "hyvämaineinen" kastettu Jehovan todistaja, jota ei ole erotettu tai julkisesti nuhdeltu viimeisen kahden vuoden aikana. Jotenkin noin se meni, mutta vaaditun hyvämaineisuuden vuosimäärän saatan kyllä muistaa väärinkin.
[quote="Mievaan"]Siitä pitää huolen vanhempien siskojen armeija jotka heti tulee marisemaan jos moikkaa erotettua ja istuutuu henkilön viereen. Jos ei kerrasta usko niin mennään kantelemaan vanhimmille[/quote]
Itse asiassa jokaista Jehovan todistajaa sitoo vaatimus käräyttää vanhimmille sellainen seurakuntalainen, joka toimii Vt-seuran ohjeiden vastaisesti. Käytännössähän homma menee niin, että "synnintekijää" tulee ensin vaatia itse menemään vanhinten juttusille ko. asian kanssa, mutta jos tämä ei mene, tulee asiasta tietoisen kertoa vanhimmille tiedossaan olevasta niskoittelusta Vt-seuraa vastaan.
Entisten jäsenten karttamisessa tosin katsotaan asiaa usein jossain määrin läpi sormien (jopa vanhinten taholta); onhan kyseessä järjestön kannalta varsin kiusallinen asia. Järjestelmällisen syrjinnän harjoittaminen kun ei oikein sovi siihen imagoon, jota järjestö haluaa itsestään ulkomaailmalle antaa. Siksi järjestön on oltava varovainen tavassa, jolla karttamisopin rikkomiseen puututaan; ettei tällaisen vaatimuksen olemassaolo itsessään herättäisi ikävää huomiota ympäröivässä yhteiskunnassa.
Itse muistelisin, että jossain vaiheessa tästä asiasta oltaisiin tehty sellainenkin epävirallinen linjaus (ainakin tietyllä paikkakunnalla), että yhteydenpitoon entisten jäsenten kanssa on puututtava viimeistään siinä vaiheessa, kun karttamisvaatimusta rikkonut Jehovan todistaja mainitsee "rikoksestaan" julkisesti muiden seurakunnan jäsenten keskuudessa. Jos kyseinen Jt kuitenkin pitää asiassa matalaa profiilia eikä seurustele exien kanssa avoimesti, niin - vaikka asiasta tiedettäisiinkin - suhtaudutaan siihen passiivisesti ja se jätetään jossain määrin yksilön omaksi asiaksi. Toki tällainen joka tapauksessa vaikuttaa jäsenen maineeseen srk:ssa, eikä hänen todellakaan kannata odottaa mitään tehtäviä tai muitakaan erityisiä hyväksymyksen osoituksia seurakunnassaan.
Mielenkiintoista tässä kuviossa on se, etteivät vanhimmat reagoi tähän "rikkomukseen" samalla intensiteetillä kuin vaikka esiaviolliseen seksiin tai tupakanpolttoon. Järjestössä kun yritetään kaikin tavoin minimoida vahingot, eli tilanteita on punnittava aina järjestön maineen ja hyödyn kannalta. Useimmiten kannattaa hyväksyä se pienempi "paha", jos sillä vältetään suurempi paha.
[quote="Mievaan"]Ihmetten että joku vielä haluaa kyseisen nöyryytyksen käydä läpi.[/quote]
Aivan. Itselleni ei tulisi mieleenkään palata takaisin Vt-seuran käskytettäväksi, vaikka pääsisin takaisin välittömästi. Miksi kukaan ylipäätäänkään haluaisi tukea valheellisen ja vahingollisen lahkon toimintaa sitomalla omia resurssejaan sen asian edistämiseksi?
[quote="Mievaan"]Veljet varmaankin ei saa minkäänlaisia tehtäviä?[/quote]