Kirjoittaja Vieras » 19.03.2012 17:55
Sääntö siitä että tuleeko naisen kirkua vai ei jotta häntä itseään ei voi syyttää "siveettömyydestä" kun häntä raiskataan, on erityisen monta kertaa muuttunut edestakaisin.
Kirjastoissa ja vilkaistavana oleva Pasi Turusen "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa" sisältää myös luvun esimerkkeineen näistä edestakaisin menneistä oppimuutoksista.
Emolahkon raamatuntutkijain perustaja Russellin ja sitten jehovantodistajiksi nimen muuttaneen johtaja Rutherfordin aikana on näitä muutoksia tapahtunut, tavalla joka osoittaa tietoista valehtelemista. Edelleen sitten kun päätösvaltaa rupesi käyttämään äänestävä johtoelin. Johtoelimen jäsen Franz erotettiin ja hän on kirjoittanut mm. omatunnon kriisin "The crisis of conscience" johtoelimen työstä, jonka jotkut entiset todistajat ovat sanoneet vaikuttavimmaksi teoksekseksi lahkon raadollisuuden paljastamisessa.
Vanhoista hylätyistä opeista puhuttaessa lausuu vanha jt esim. että "niin voidaan sanoa", muistuu mieleen kun lahko oikeudessa sanoi että heidän lehtensä toimittaja on jehova. No tietysti niin voidaan sanoa kun on sanottukin, oikeudessakin, mutta jehovaparka joutuu outoon valoon kun tarkastelee tosiaan noita sukupolviseikkailuja ym. joita lehti on muutellut ja kirjoittanut.