Kirjoittaja Kivikko » 24.03.2012 13:06
En puutu siihen onko mies Jt vai ei, tai onko joskus ollut, ei ole tietoa, ainoastaan olen saman huhun kuullut kolmannen välikäden kautta. Toivottavasti ei liikaa leimaudu asiasta jos itse ei halua asiaa kommentoida.
Raamattu ei itsessään kiellä kuuluisaksi pyrkimistä, tai muulla tavoin elämässä pärjäämistä. Onhan siellä kuningas Daavisin ja kuningatar Esterin tarinatkin ihan hyvässä mielessä. Toisaalta myös temppeliprostituoiduista puhutaan ihan neutraaliin ellei myönteiseen sävyyn, toisin kuin mitä järjestö haluaa ääneen myöntää.
Itse järjestön kanta sitten on jo kielteinen, kilpailuihin (oli sitten kilpalaulannasta tai pikajuoksusta kyse) osallistuminen ei ole kiellettyä, mutta hyvin epäsuositeltua ja "vaarallista". Henkii sitä "pahaa maailman henkeä", ja saa varmasti lähiseurakunnat kohisemaan, että "mitäs se nyt tuollaista"... Onhan niitä kokemuksia NHL-tason jääkiekkoilijoista (Tom Edur), ym. tyypeistä, jotka jättävät hurmiossaan uransa taakseen järjestön vuoksi, mutta toisaalta kuuluisuuksilla myös kerskaillaan. Näillä kokemuksilla yritetään iskostaa todistajien mieleen se, ettei saa hakeutua tuollaisiin ammatteihin, ja näin saada aika käyttöön järjestön palvelemiseen. Hyvä vaan jos iskostaminen ei kaikille toimi!