Kirjoittaja YksinäinenSusi » 27.06.2012 06:36
Minulla oli epäilyksiä silloin kun olin jehovantodistaja, oikeastaan aina.
Minut oli lapsena saatu sairaan pelottelun avulla Jehovan ansaan ja harmagedon oli aina parin kolmen vuoden päässä korkeintaan.
Jehovan vihaiset linnut odottivat niiden silmiä, jotka vastustivat Häntä - saadakseen syödä tuoreita,verisiä maukkaita silmiä kylläkseen.
Millaisia olivat kaikkein tehokkaimmat Saatanan aseet noina synkkinä, ahdistavina aikoina - kun olin pelosta jäykkä teini-ikäinen mutantti jt.
Uskonrippeitäni häiritsi eniten, kun eräskin maailmallinen naapurin mies, vain oli hiljaa kun yritin todistella hänelle Jehovan vihasta ja raakuudesta, kuunteli vain totisena.
Niin, hän ei katsonut edes tarpeelliseksi vastata sanomisiini mitään, ja sai minut oikeastaan häpeämään itseäni entistä enemmän. Sielussani aina asui synkkä viha itseäni kohtaan.
Minulle ei todellakaan jehovantodistajuus sopinut, se vahingoitti minua syvästi ja teki minusta sosiaalisesti kyvyttömän - kun muut teini-ikäiset harjoittelivat jo soidintanssejaan keskenään, minä vain olin vahingoittunut, enkä pystynyt sosialisoitumaan.
Saatana oli todellakin joka nurkan takana noina kammottavina barbaarisina aikoina, jolloin koirakin oli masentunut ja meni aina sängyn alle, koska kotimme oli painajaispesä.
Se oli sairas ympäristö, siskoni ja veljeni sairastuivat siinä skitsoiksi, ja minäkin eri tavalla vaikeasti.
En halua itsesääliä, kerron vain miten asiat ovat.
Minulla oli epäilyksiä silloin kun olin jehovantodistaja, oikeastaan aina.
Minut oli lapsena saatu sairaan pelottelun avulla Jehovan ansaan ja harmagedon oli aina parin kolmen vuoden päässä korkeintaan.
Jehovan vihaiset linnut odottivat niiden silmiä, jotka vastustivat Häntä - saadakseen syödä tuoreita,verisiä maukkaita silmiä kylläkseen.
Millaisia olivat kaikkein tehokkaimmat Saatanan aseet noina synkkinä, ahdistavina aikoina - kun olin pelosta jäykkä teini-ikäinen mutantti jt.
Uskonrippeitäni häiritsi eniten, kun eräskin maailmallinen naapurin mies, vain oli hiljaa kun yritin todistella hänelle Jehovan vihasta ja raakuudesta, kuunteli vain totisena.
Niin, hän ei katsonut edes tarpeelliseksi vastata sanomisiini mitään, ja sai minut oikeastaan häpeämään itseäni entistä enemmän. Sielussani aina asui synkkä viha itseäni kohtaan.
Minulle ei todellakaan jehovantodistajuus sopinut, se vahingoitti minua syvästi ja teki minusta sosiaalisesti kyvyttömän - kun muut teini-ikäiset harjoittelivat jo soidintanssejaan keskenään, minä vain olin vahingoittunut, enkä pystynyt sosialisoitumaan.
Saatana oli todellakin joka nurkan takana noina kammottavina barbaarisina aikoina, jolloin koirakin oli masentunut ja meni aina sängyn alle, koska kotimme oli painajaispesä.
Se oli sairas ympäristö, siskoni ja veljeni sairastuivat siinä skitsoiksi, ja minäkin eri tavalla vaikeasti.
En halua itsesääliä, kerron vain miten asiat ovat.