Veljesseura.org

Veli-Hopea kirjoitti:Hyvä keskustelu tiedän miltä tuntuu. Kukapa meistä onkaan "tuntenut" sen kummempas henkeä tai siunausta kasteen yhteydessä...
Käsi ylös?

Kävin kasteella Kellon konventtisalilla. Bongaamistani kasterituaalin suorituspaikoista se oli ehkä kaikkein asiallisin, ei mikään kälynen yleinen uimahalli.

Tiedä pyhästä höngästä tai siunauksista, mutta muistaakseni olin aika "ylevässä" mielentilassa pulahduksen jälkeen. Tehokas maan pinnalle palauttaja oli kastekaverini, joka tuumasi pukuhuoneessa itseään kuivatessaan että "Voi vittu, tulikohan tehtyä tyhmästi?".

Mitä tuohon katumiseen tulee, niin totta kai kasteella käyminen kaduttaa. Se osoittautui selkeästi vääräksi valinnaksi. Mutta turha sitä on määräänsä enempää puida, elämän luonteeseen kuuluu olennaisena osana väärien valintojen tekeminen. Joskus niistä joutuu maksamaan enemmän, joskus vähemmän, mutta pääasia on, että niistä oppii ja pääsee yli.

Kävin kasteella sinä vuonna kun täytin 18, lähinnä äidin painostuksesta. Se muisti aina jankuttaa, että käy nyt kasteella, ettet joudu armeijaan.

Jepjep. Minä menin kasteelle kypsässä 13 vuoden iässä. Mikään asia ei ole ottanut aivoon niin paljoa.

Niih, olis silloin kuulemma ennen kastetta vihkiytyä rukouksessa jehovaanarille, mutta jätin väliin. Rukoilu tuntui vaan niin hemmetin naurettavalta puuhalta.

Hyvä keskustelu tiedän miltä tuntuu. Kukapa meistä onkaan "tuntenut" sen kummempas henkeä tai siunausta kasteen yhteydessä...

Käsi ylös?

Minä tunsin täyttyväni, mutta se johtui luultavasti edessäni töpyttelevästä piukkapeppu sisaresta.

Voi voi... Olisinpa tuntenut jotakin henkeä ja olisi toki pitänyt, koska silloin halusin aidosti vihkiytyä ja olin vakuuttunut suuremman läsnäolosta... Mutta... Ei mitään...

No tai siis

Toisaalta olihan mukana myös ryhmäpainetta ja pakkoa. Ehkä jumala näki sitten, ettei kannata vaivautua. Kaikesta huolimatta, kyllä minä uskoin asiaan ..

Tottakai menneet pöljäilyt voivat kaduttaa, sehän kuuluu ihmisyyteen. "Elämä on."
Ikäväksi asia muuttuu sitten, jos ei vielä vuosienkaan päästä osaa antaa itselleen anteeksi omia aikaisempia töllöntöitään. Kuten nyt esimerkiksi ko. lahkoon liittymisen.

Ruotsinmimmi41 kirjoitti: Muistan kun kävin kasteella...olin ihan sama ihminen kuin ennen kastetta...en rukoillut säännöllisesti.

Niin ja tämähän johtuu juuri siitä, kun ei ole näyttöä, että jehovan henki vaikuttais,

miten sellaista olentoa voi rukoilla säännöllisesti, josta ei oikein tiedä, että onko sitä edes olemassa?

Kun ei ole mitään näyttöä, ainoasataan vaan uskonkiimaisten, jt-höppänöiden tarinoita, joista ei tiedä että ovatko ne keksittyjä, ja keksityiltä ne tuntuvat kun kuulee,

nuori ja itsenäistyvä ihminen, haluaa muokata oman maailmankuvansa ja tuollaiset höpöhöpö-jutut, joita höpöjt:t suoltavat , ne vain ovat niin läpinäkyviä, ettei niihin voi nuori ihminen uskoa

paras höpötys mitä olen kuullut oli että: kahdella sisarella kenttä matkallaan ei ollut margariinia leivän päälle, no rukoilivat asiasta ja kohta jo jehova lähetti koiran heidän luokseen, jolla oli margariinipaketti suussaan, sisaret kiittivät leivästä ja siitä että saivat margariinia leivän päälle ja kaikki oli taas hyvin,

tällaisista kertomuksista vaikka ne kerrotaan tunteella ja hyvin, niin niitä vaan yksinkertaisesti epäilee

Sit sanotaan...ne jotka ei usko tai ei osaa elää totuuden mukaan,,ne ei ole saanut pyhää henkee.
Olen silloin nuorena rukoillut mutta en ole saanut pyhää henkee...miltä se tuntuu?
Todistajat sanoo että KAIKKI onnistuu kun vaan rukoilee...laskuihinkin löytyy lopulta rahaa (jos puutuu).
Aina vaan kaikki järjestyy jos uskaltaa luottaa jumalaan.
Muistan kun kävin kasteella...olin ihan sama ihminen kuin ennen kastetta...en rukoillut säännöllisesti.

minua painostettiin teini-ikäisenä, esimerkiksi, kun olin huolissaan pikkuveljestäni, joka oli vauva ja myöhemminkin kun hän varttui,
olin huolissaan hänestä ja vaikka hän ei ollut oikea veljeni,koska eri isästä, mutta ei se mitään merkinnyt, veljeltähän tuo silloin tuntui,

skitso-natsi-täti sanoi, että jos menisin kasteelle, olisin esimerkki - en vain tuolle pikkuvelipuolelleni, vaan myös äidilleni ja oikealle vanhemmalle veljelleni, ja vanhemmalle siskolleni,

niin, olisin esimerkkinä heille, ja todistuksena, koska he voisivat kuolla harmagedonissa, jos en menisi kasteelle,

tunsin vastuuta ja ajattelin, että minun pitäisi varmaankin mennä kasteelle,

ja äitini, joka sanoi , että voisin olla esimerkkinä skitso-tädin pojalle, että hänkin menisi kasteelle,

ja ajattelin sitä pikkuista velipuoltani, en haluaisi että hän kuolisi harmagedonissa,

ja skitso-tätini vakuutteli, että suhde jehovaan syvenee heti kasteelle mentyäni,

kumpa olisi voinut mainita heille salaisista synneistäni, olisivat jättäneet minut rauhaan kieroon kasvaneena lapsena, jollainen olin

olisin ollut ainakin rehellinen, mutta ajattelin että jos jehova kasteen jälkeen todellakin auttaisi minua tulemaa kunnolliseksi,

niin, kunnolliseksi , oikeamieliseksi ihmiseksi, että voisin olla kuin muutkin ovat, parempi ihminen,

mutta kävikin toisin , jehova ei auttanut kasteen jälkeen ja kastealtaasta noustuani en tuntenut suhteen jehovaan syntyvän, vaikka minulle oli luvattu niin, jotta menisin kasteelle,

kasteen jälkeen virsi muuttui: "kastehan on vasta kaiken alku, vasta myöhempi ponnistelu tuo syvemmän suhteen jehovaan",

eli ennen kastetta: "kasteelle meno tuo syvemmän suhteen jehovaan" ja kasteen jälkeen: "vasta tästä eteenpäin, suhde syvenee" , ei ole turhaan sanootu että uskonto on petosta ja kiristysryöstöä,

kaste ei siis auta , toivottavasti joku kasteelle aikova lukee tämän ja kertoisi rehellisesti vanhemmilleen, että "Mutta, hei - eihän se syvempi suhde tule sen kasteen seurauksena, ja en tunne miksi minun pitäisi mennä kasteelle, eihän minun olisi soivaa mennä kasteelle väärästä syystä, siksi että vanhemmat ja muut haluavat minun menevän, eihän",

kasteeni jälkeisinä aikoina yritin opastaa serkkuani, skitso-tätini poikaa olemaan menemättä kasteelle vain siksi, että toiset haluaa, hän sanoi tämän skitso-tädille ja skitso-tätini soitti minulle vihaisen puhelun, että serkkuani ei saa yrittää estää menemästä kasteelle,

no en sitten enää yrittänyt, yritin vain estää sen siksi, koska serkkuni oli epävarma haluaako kasteelle, ja ajattelin että hänelle kävisi samoin kuin minulle, ei saisikaan suhdetta jehovaan,

mutta eipä siihen jehovaan oikeasti taida kukaan saada suhdetta, toiset jt:t vain kuvittelevat sen suhteen ja toiset roikkuvat mukana vallan muista syistä

kiitos ja aamen

seurakunnasani oli silloin paljon nuoria mua vähän vanhempia..kaikki meni kasteelle yhtäkyytiä ja kaikki aloitti osaaikaseksi..siis "innokkaita nuoria" Se oli semmosta meininkiä..ja kaikki meni peräkkäin naimisiin ja sai lapsia. Mä katselin "vierestä" ja sit mäkin menin kasteelle. Etten olis huonompi muita,ja äiti olis iloinen. Tänäpäivänä lähes kaikki tosta jengistä on erotettu.
Joskus aattelen heitä ja tekis mieli kysyä..mistä ne sai sen innon siihen aikaan...ja mitä heille nyt kuuluu.

ei muakaan kukaan kirjaimelliseti painostanut...mutta tunsin ihmisten "toivon"
Yksi asia on varma...silloin en tajunnut täydellisesti mitä se tulee merkitsemään. En tykännyt käydä kentällä,en tykännyt pitää harjoituspuheita..enkä pitänytkään kuin yhden. Se on niin jos et ole jotain sydämmestäsi..niin se ei onnistu.

Että KAIKKI elämä tulee pyörimään uskonnon merkeissä, eikä ole olemassa minkäänlaista yksityisyyttä.

Erittäin hyvä huomio, ettei yksityisyyttä tosiaankaan ole. Srk:ssa kaikkien yksityiselämän tapahtumat tiedetään, ja jos elämä sisältää muutakin kuin uskonnon, sitä halveksitaan ja vähätellään.

Minä en osaa katua omaa kasteelle menoani, se oli sen hetkinen päätökseni ja tapa selviytyä, enkä usko että kasteen väliin jättäminen olisi tuolloin parantanut merkittävästi silloista tilannettani. Ongelmat olisivat vaihtuneet toisiin ongelmiin, mutta olisin ollut täysin yksin sen sijaan että nyt minulla oli aikaa rauhassa koota oma turvaverkkoni järjestön ulkopuolelle.

Minäkin kadun ja syvästi, että menin kasteelle ilman kenenkään painostusta, ja vaikka tulin mukaan järjestön ulkopuolelta 20 vuotiaana. Mutta kun en tosiaankaan tiennyt, mitä jehovantodistajuus merkitsee, ei osannut aavistakaan , mitä se kaikki tulee kokonaisuusvaltaisesti merkitsemään elämässä. Että KAIKKI elämä tulee pyörimään uskonnon merkeissä, eikä ole olemassa minkäänlaista yksityisyyttä. Olen ollut erotetettuna 18 vuotta, ja yhä vieläkin ajatukset pyrkivät palamaan siihen, mitä elämäni oli ollessani Jehovan todistaja. Vieläkin eräs seurakunnan vanhin käy pykimässä käymään noin kerran vuodessa luonani, sanoen, että minua kaivataan seurakunnassa. Ja p**kan marjat; minua ei takuulla kaipaa siellä kukaan.

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä ihminen on vielä aika vihreä. Ei kannata turhaan syyllistää itseään silloin - painostuksen alla - tehdyistä virheistä. Meillä kaikilla entisillä todistajilla on samanlaisia virheitä, joita kadumme. Kastettaan ainakin moni katuu, mutta minkäs tuolle silloin pystyi, kun ei juuri muusta vaihtoehdosta tiennyt.

Kadun kun menin niin nuorena kasteelle, 18 v juuri täyttänyt. Ja menin painostuksen syystä kasteelle. Mainitsin kerran tästä äidilleni joka on jv...hän lähes loukkaantui ja sanoi "Aina noita selityksiä löytyy".

MIKSI en uskaltanut olla menemättä? Elämä olis ollut helpompaa ja ystävät olis "jäljellä" ja myös sukulaiset. En ole onnistunut aikuisiällä saamaan suurta ystäväpiiriä. Yksinäinen on olo VAIKKA muutamia kavereita onkin.