Kirjoittaja andromeda » 10.04.2015 14:42
Meinasin melkein laittaa tänne yhden verensiirtoihin liittyvän Duodecimissa olleen tekstin, kunnes huomasin että se on kielletty. Lieneekö VT-seuran johto kieltänyt?
"Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. Kielto koskee materiaalin käyttöä frame-tekniikalla, linkittämällä suoraan tähän tiedostoon sekä kaikkeen muuhun toimintaan mm. cache- ja proksi-tekniikalla. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen muillakin tavoilla kielletään. Tämä koskee myös tulostusta ja tallennusta muuhun kuin yksityiseen käyttöön".
Siinä kumminkin kerrottiin tutkimuksesta jonka tuloksena Jehovan todistajilla saattaa verensiirrot kieltävän vakaumuksen takia olla muihin synnyttäjiin verrattuna jopa 44-kertainen riski kuolla synnytyksessä verenhukkaan. Tutkimuksessa olivat mukana kaikki yhdessä sairaalassa yhdentoista vuoden aikana synnyttäneet naiset, joista 332 oli Jehovan todistajia. Yhteensä mukana oli 61 000 synnyttäjää
Tutkimus on kumminkin luettavissa täältä (vaatii tunnukset).
American Journal of Obstetrics and Gynecology 2001;185:893-896