Win-win eli miten me kaikki hyödyimme julistamisesta

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 462
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Win-win eli miten me kaikki hyödyimme julistamisesta

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Introvertille pikkupojalle kentällä käyminen oli aikoinaan aikamoista myrkkyä. Mutta oli siinä yksi hyväkin puoli. Vanhemmat huolehtivat siitä, että kotona oli aina pino Vartiotorneja ja Herätkää-lehtiä "levitettäviksi". Nämä lehdet he olivat ostaneet Valtakunnansalin lehtipöydästä. Minun osaltani diili oli herkullinen, sain pitää kaikki lehtien myynnistä tulleet rahat. Näillä rahoilla sainkin hankittua kohtalaisen hyvän sarjakuvalehtikokoelman. Aku Ankan taskukirjat tuli kerättyä ensimmäisestä numerosta alkaen. Hyvä motivaattori nuorelle miehelle käydä kentällä!

Kirjassaan 30 Years a Watctower Slave Saksassa ja Yhdysvalloissa Seuran johtoon kuulunut William J. Schnell valottaa salaisuutena pidettyä Seuran taloudellista puolta, erityisesti 20-luvulta eteenpäin. Suuri käännekohta Seuran tulojen hankinnassa oli 5.-13. syyskuuta 1922 pidetty konventti Cedar Pointissa, Ohiossa. Konventissa Rutherford muutti Seuran käytännössä verkostomarkkinointiorganisaatioksi. "Verkostomarkkinointi eli monitasomarkkinointi (engl. multi-level marketing, MLM) on liiketoiminnan muoto, jossa itsenäiset edustajat myyvät edustamansa yhtiön tuotteita kuluttajille ja saavat lisäksi provision yhtiölle rekrytoimiensa edustajien tekemästä liikevaihdosta."

Jehovan todistajien vuoden 1980 vuosikirjassa muistellaan Cedar Pointin konventtia seuraavasti:
Rutherford puhui:

… ”Tämä on päivistä parhain. Katso, Kuningas hallitsee! Te olette hänen julkiset sanansaattajansa. Siksi, julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa!”

Juuri sillä hetkellä kolmivärinen, yksitoista metriä pitkä kangas avattiin puhujalavan yläpuolella. Sen keskikohdalla oli suurikokoinen Kristuksen kuva ja sanat ”Julistakaa Kuningasta ja Valtakuntaa”. Asia oli nyt selvä. Nuo arvoitukselliset kirjaimet ”A D V” tarkoittivat ”ADVERTISE” (JULISTAKAA). Julistakaa mitä? Niin, ”julistakaa Kuningasta ja Valtakuntaa”!
Suomennos ”julistaa” ei anna täysin oikeaa kuvaa Rutherfordin puheesta. Rutherfordin käyttämä termi ”advertise” viittaa enemmänkin kaupalliseen mainostamiseen. "Julistakaa, julistakaa, julistakaa" aloitti joka tapauksessa uuden luvun Raamatuntutkijoiden ja Jehovan todistajien historiassa.

Konventtia seurasi iso joukko muutoksia Seuran toiminnassa. Jokaiselle seurakuntalaiselle asetettiin tavoitteet tehtävälle julistustyölle. Osoittautui, että ”julistustyö” tarkoitti käytännössä ovelta ovelle tehtävää kirjallisuuden myyntityötä. Rutherfordilla oli tällaisesta työstä henkilökohtaisia kokemuksia. Nuorempana hän oli ansainnut elantonsa myymällä tietosanakirjoja ovelta ovelle. Seurakuntalaisille asetetut tavoitteet sisälsivät sekä tuntitavoitteen että tavoitteen myytyjen julkaisujen määrälle. Tavoitteiden seuraamiseksi jokaisen seurakuntalaisen tuli raportoida tavoitteensa toteutuminen kirjallisesti kerran kuukaudessa. Sosiaalinen asema seurakunnassa ja eteneminen Seuran hierarkiassa oli kiinni raporttien sisällöstä. Raportoinnin laiminlyönti teki seurakuntalaisesta nopeasti epäsäännöllisen julistajan tai toimettoman, näiden luokkien ollessa seurakunnan pohjasakkaa. Uskossaan heikkojen epäsäännöllisten ja toimettomien seuraa vältettiin ja näin saatiin aikaan ryhmäpaine myyntityölle. Seurakunnan jäseniä alettiin kutsua julistajiksi (englanniksi vähintäänkin outo termi ”publisher” – julkaisija). Ahkerimmista myyjistä käytettiin nimitystä tienraivaaja. Tienraivaajien tukkuhinnat olivat aina perusjulistajien hintoja edullisempia. Tosin heiltä myös vaadittiin enemmän tunteja. Viikkokokouksissa osa ohjelmista omistettiin markkinoinnille ja myyntitilanteiden harjoittelulle. Näin on vielä tänäkin päivänä.

Rutherfordin nerokas ajatus oli verkostomarkkinoinnin tapaan tasata julkaisujen myyntitulot Seuran sekä toisaalta julistajien ja tienraivaajien kanssa. Schnell kertoo tuotoista ja voitonjaosta seuraavaa (Schnell, William J.. 30 Years a Watchtower Slave (pp. 72-73). Baker Publishing Group. Kindle Edition.):
At that time too we were taught the value of cost figuring. As a result we succeeded in producing our one Reichsmark book for but 12 pfennigs, which was even better than the Brooklyn factory’s cost of a 35-cent book for 4 cents. This left us huge margins of profit since our distribution costs were nil. All Publishers paid their own expenses in the field, doing their bookselling during their spare time. We did have Colporteurs and Pioneers, who got the books for 20 pfennigs and kept the 80-pfennig difference. In America the 35-cent book was given to Pioneers for 8 cents at the time.
Markan maksaneen julkaisun tuotantokustannus oli 12 penniä. Ahkerimmat myyjät saivat tuotteen 20 pennillä, jolloin Seuralle jäi voittoa 8 penniä. Myyjä sai pitää huimat 80 penniä. Ei ihme, että kirjallisuutta levitettiin tehokkaasti ja yhä useammat halusivat mukaan verkostomarkkinointiin.

Joskus innokkkaimmat yrittäjät saivat Seuralta erikoistarjouksia. Schnell kertoo Seuran joskus tarjonneen jopa kaksi ilmaista kirjaa jokaista myytyä kirjaa kohden (sivu 66). Tämä nosti jälleenmyyjien voitto-osuutta huimasti. Schnell kertoo haaratoimistossa työskennellessäänkin myyneensä sunnuntaisin helposti 25 kirjaa, joista hän sai 50 uutta kirjaa myytäväksi ilmaiseksi. Jälleenmyyjät saivat tällöin pitää koko myyntihinnan itsellään. Jos poliisi pidätti heidät toimimisesta ilman silloin vaadittua myyntilupaa, heidät oli ohjeistettu sanomaan, että he olivat saarnaamistyössä, eivät myymässä kirjoja.

Rutherfordin masinoiman verkostomyyynnin myyntiluvut olivat huimia. William Schnell kertoo kirjassaan (sivu 22), että tyypillisenä lauantaipäivänä saattoi häneltä yksinään mennä kaupaksi kolmisensataa kirjaa. Mitä hullummista asioista kirjoitettiin, sitä paremmin kauppa kävi. Varsinainen myyntihitti oli Rutherfordin kirja "Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan”.

Vaikka verkostomarkkinoinnista oli taloudellista iloa julistajille, se toimi parhaiten Seuran kannalta. Taloudellinen riski, kuten myymättä jääneet julkaisut, oli kaadettu julistajien niskaan. Julistajien piti ensin maksaa lehdet Seuralle täysin siitä riippumatta siitä, menivätkö julkaisut myöhemmin ovilla kaupaksi. Myymättömät lehdet jäivät julistajien hyllyyn pölyttymään, Seura oli niistä saanut jo rahansa.

Muuttuminen verkostomarkkinointiorganisaatioksi sisälsi todellisuudessa myös Seuralle suuren riskin. Schnell arvioikin, että vuosien 1921-1931 välillä kolme neljästä Raamatuntutkijasta jätti Seuran (sivu 41). Useimmille ajatus uskonnosta verkostomarkkinointina ja liiketoimintana oli liikaa. Mutta tehokas myyntityö toi paljon uusia jäseniä. Itse asiassa verkostomarkkinointi selittää todennäköisesti Seuran nopean jäsenmäärän kasvun maailmansotien välisenä aikana. Taloudellisen laman ja ahdingon vuosikymmeninä, aikana jolloin kunnollista sosiaaliturvaa ei ollut olemassa, kirjallisuuden myyntityö toi mukavan ansiolisän perheille. Useat saattoivat elää pelkästään ovelta ovelle myynnin tuloilla. Ja kaikki tuo tulo oli verotonta, niin Seuralle kuin ”julistajillekin”. Rutherfordin riskinotto oli kannattanut.

Mitenkä asiat olivat Suomessa? Tammikuun Kultainen Aika vuodelta 1925 kirjoitti otsikon ”Parempi on antaa kuin ottaa” alla seuraavasti:
Niille lehtemme tilaajille, jotka haluavat säännöllisesti myydä yksityisiä numeroita, voimme ilmoittaa, että jos vähintäin 5 vuosikertaa tilataan samalla osoitteella, niin maksaa vuosikerta ainoastaan 12 mk. eli siis numero 1 markan. Kun irtonumeroiden hinta on 2 mk., niin saa tällainen tilaaja myydessään irtonumeroita 1 markan numeroa kohti vaivansa palkaksi. Jos joku haluaa suuremmassa määrin myydä irtonumeroita, niin annamme kaikille, jotka tilaavat vähintäin 50 vuosikertaa, sen edun, että heidän tarvitsee maksaa lehtensä vain kuukausittain. Siis jos tilaa 50 vuosikertaa, niin 50 markkaa kuussa; ja jos tilaa 100 vuosikertaa, 100 mk. kuussa.
Suomessa julistaja sai tuolloin siis pitää puolet julkaisun hinnasta. Yksi vuoden 1925 markka vastaa nykyrahassa 33 senttiä. Parhaimmat myyjät ylsivät vuoden aikana jopa tuhannen tilauksen hankintaan. Tällöin he saivat nykyrahassa 330 euroa kuukaudessa pelkästään Kultaisen ajan tilauksista. Tähän tulivat päälle Vartiotornin tilaukset sekä muun kirjallisuuden myynti. Ei ole ollenkaan mahdotonta, että ahkera julistaja sai nykyrahassa kokoon yli 1 000 euroa kuukaudessa myyntiprovisioina. Jos perheessä oli useampi julistaja, aina parempi. Aikana jolloin asumis- ja elinkustannukset olivat suhteessa edullisempia kuin nykyään, mutta toisaalta yhteiskunnan sosiaaliturva oli heikompi, diilihän oli kerrassaan loistava, erityisesti vähävaraisille ja heikosti koulutetuille henkilöille.

Myytävää totisesti riitti. Alla hinnasto vuoden 1924 tuoteportfoliosta:

Kuva

Kuva

Tulevina vuosina jatkettiin verkostomarkkinointia aina 21.2.1990 asti. Voitonjako vaihteli, mutta tavallisten julistajien osalta trendi oli vuosien myötä pienenevä. Kun jäsenmäärä oli päässyt hyvään kasvuun, Seura halusi pitää suuremman osan tuloista. Tienraivaajien osalta diili pysyi hyvänä aina 1990-luvulle asti.

Mitä ihmeellistä tapahtui 21.2.1990? Yhdysvaltain korkein oikeus antoi silloin päätöksen, jonka mukaan myös uskonnollisesta kirjallisuudesta piti maksaa liikevaihtoveroa. Oikeustapaus kohdistui tv-evankelista Jimmy Swaggarttiin, joka sai oikeusprosessissa tukea Jehovan todistajien lakimiehiltä. Ennakkotapauksena päätös koski myös Jehovan todistajia. Korkeimman oikeuden päätöksen seurauksena Seura päätti "yksinkertaistaa" järjestelyä ja luopua kirjallisuuden varsinaisesta myynnistä. Kirjallisuudella ei enää ollut nimellishintaa.

En oikein usko, että verojen maksaminen kirjallisuuden myynnistä sinänsä olisi ollut Seuralle ylitsepääsemätön asia. 10-20 prosentin lisä hintaan ei varmasti olisi ollut mahdoton kynnys. Varsinainen syy sille, miksi arvonlisäveroa vastuttettiin kiivaasti, oli sen mukanaan tuoma velvollisuus raportoida läpinäkyvästi Seuran tulot ja menot. Seura ei missään tapauksessa halua paljastaa rahavirtojaan. Tämä nähtiin viimeksi Australiassa, missä Seura liittyi hyväksikäyttötapausten korvausohjelmaan vasta kun oli olemassa konkreettinen uhka menettää uskonnollisille järjestöille suotu verovapaus.

Lyhyen etsikkoajan jälkeen Seura siirtyi käytännössä (kirkollis)verottamaan jäseniään. Tämä verotus on naamioitu "vapaaehtoisten" lahjoitusten muotoon. Seurakuntien pitää nykyään huolehtia omista käyttömenoistaan. Tämän lisäksi niille on asetettu julistajakohtainen tavoite summasta, joka pitää lähettää haaratoimiston kautta Yhdysvaltoihin. Tavoite vaihtelee maittain ja seurakunnittain. Suomessa se lienee noin kymmenen euroa per julistaja per kuukausi. Ekstrapoloituna koko maailmaan tämä tarkoittaisi Seuralle noin miljardin tuloja ”vapaaehtoisina”, verottomina lahjoituksina.

Mennyttä on entisajan win-win tilanne. Voittajia on enää Seura. Ja minä sarjakuvakokoelmieni kanssa. :D
Pro et contra
Viestit: 1619
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Win-win eli miten me kaikki hyödyimme julistamisesta

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Onnittelut Ankoista, olivat itsellenikin mielilukemista🙂

Tämä kirjojen ja lehtien myynti on ollut todella merkityksellistä seuralle ja motivoivaa toimintaa julistajille joskaan ei kaikille helppoa. Mutta mikä sai Rutherfordin itsensä jatkamaan monien Raamatuntutkijoiden liikkeen kannattajien kokemien pettymysten ja hajaannuksien jälkeen edelleen tämän sanoman julistamista ja lujittamaan järjestöä siksi mitä se tänä päivänä on? Epäilemättä Vartiotorniseuran johtaminen ja kasvattaminen oli hänelle kaikki kaikessa ja oppimuutoksien läpivieminen osin pakonkin edessä suurta tyydytystä tuottavaa ja kirjallisuuden julkaiseminen kannattavaa toimintaa mistä hyötyivät sekä seura että julistajat mutta kuitenkaan mikään aineellinen, ei edes "Ruhtinasten talo" ollut todellisuudessa hänen omaansa kuten ei muidenkaan tulevien seuran presidenttien omaa: asema on enemmänkin verrattavissa vuokraviljelijään tai vaikkapa pappiin joka toimii pappilan isäntänä, tosin sillä erotuksella että papisto on voinut kartuttaa henkilökohtaista omaisuutta mutta kaikki jotka toimivat beteleissä sitoutuvat ns. köyhyyteen käsittääkseni ylintä porrasta myöten.

Kun kirja ja lehtimyynti on menettänyt myyntiartikkeliasemansa on tilalle kehitettävä muuta tuottavaa toimintaa ja tällainen on nykyinen kiinteistöjen hallinnointi rakennuttamisineen, myymisineen ja ostamisineen, eipä suotta järjestö nimitä itseään rakentajien järjestöksi ja rakentaminen järjestölle on "pyhää palvelusta" johon käytetty aika voidaan raportoida!
~ Sano minulle sinä, jota minun sieluni rakastaa: kussas laidunta pidät, ja kussas lounaalla lepäät? ...
KV 1:7
Syväkurkku
Viestit: 462
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Win-win eli miten me kaikki hyödyimme julistamisesta

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Pro et contra kirjoitti: 26.09.2021 21:10 kuitenkaan mikään aineellinen, ei edes "Ruhtinasten talo" ollut todellisuudessa hänen omaansa
Tätä olen miettinyt ja mielestäni keksinyt miksi näin oli.

Jo Russell lahjoitti henkilökohtaisen omaisuutensa Seuralle hyvissä ajoin ennen kuolemaansa, vähän ennen avioeroaan. Russellin oman elämän kannalta ei ollut eroa oliko omaisuus hänen vai Seuran nimissä. Russell joka tapauksessa määräsi täysin varojen käytöstä. Elämän mukavuudet kuolemaan asti oli varmistettu: Russell matkusti aina ensimmäisessä luokassa, käytti parhaita hotelleja jne. Asumismukavuudet, palvelusväki ja ravinto olivat varmistettuja. Ympärillä joukoittain uskollisia ja ihailevia ihmisiä. Mitä muuta Russell olisi voinut elämältä odottaa?

Russellilla ei ollut lapsia joille testamentata omaisuutta ja vaimostaan hän oli eronnut. Itse asiassa Russell ei edes suostunut maksamaan oikeuden määräämää elatusta entiselle vaimolleen. Russellin luonnetta kuvaa hyvin, miten hän vielä testamentissaan pottuili entiselle vaimolleen. Lahjoitettuaan miljoonaomaisuuden Seuralle Russell oli avannut pankkiin 200 dollarin henkilökohtaisen tilin. Nuo 200 dollaria Russell testamenttasi entiselle vaimolleen. Näköjään vittuilla voi vielä haudankin takaa.

Sama pätee Rutherfordiin. Rutherford määräsi täysin Seuran varoista. Seura kustansi Rutherfordin huikentelevan elämäntyylin kaksine Cadillaceineen, palvelijoineen, useine asuntoineen, matkoineen ja runsaine alkoholeineen. Mikäpä oli naukkaillessa teräviä Kalifornian auringon alla? Vaimostaan Rutherford ei huolehtinut ja poika ei edes halunnut olla isänsä kanssa missään tekemisissä.

Itse asiassa varat olivat paljon paremmassa turvassa Seuran hallussa kuin Russellilla tai Rutherfordilla itsellään. Russell oli vähän väliä oikeudessa huijauksistaan ja liiketoimistaan, ja oikeus olisi saattanut langettaa Russellille koska tahansa mittavat sakot ja vahingonkorvaukset. Tämä nähtiin myös Russellin avioerooikeudenkäynnin jälkeen. Russell oli ennen eroa siirtänyt varansa Seuralle ja vaimo jäi puille paljaille koska mitään jaettavaa ei ollut. Seuraa myös suojasi verovapaus eikä Seuran tarvinnut tehdä kenellekään tiliä. Ylipäänsä Yhdysvalloissa laki suojaa tiukasti uskonnollisia järjestöjä ja niiden omaisuutta.
Vastaa Viestiin