Vastuu mutta mihin ?

[metsäläinen]

Terve vaan teille kaikille !

Eka kerta, mutta en malttanut olla kirjoittamatta, kun luin tuolta etusivulta kasteen tarkoitusta, josta lainaus seuraavana :

>> Valtakunnan palveluksemme -lehtinen kertoo jokaisen Jehovan todistajan vastuusta ohjata ihmisiä järjestön piiriin. (Lihavointi lisätty)

"Kanna vastuusi: Jokaisen opetuslasten tekijän täytyy ymmärtää, että raamatuntutkisteluoppilaan ohjaaminen Jumalan järjestöön on hänen vastuullaan (1. Tim. 4:16). Jokaista tutkistelukertaa tulisi pitää askeleena kohti sitä onnellista päivää, jolloin tuo uusi menee vesikasteelle Jehovalle vihkiytymisensä vertauskuvaksi.<<

Se mistä sain itsetuntooni nostetta oli juuri tuo tuoda toisille tietoa jostain paremmasta. Mutta vuosien kuluessa vaatimukset kokouksien suhteen, kenttäilyn suhteen, tutkimisen , perheen, lasten, ystävien suhteen jne. , kasvoi ja siinä alkoi takki tyhjeneen . Jonkinlainen sisäinen tarve huusi tyhjyyttään, eli kulutin itseäni surutta toisten puolesta.

Olin hyljännyt itseni, vastuu itsestäni, omasta hyvinvoinnista oli vuosien vaatimuksissa kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Aloin väsyä ja voida pahoin, Lähestyin veljiä, " rakkaudellisia " veljiä, ja pyysin apua. Ymmärtäväiset veljet tietenkin opitun kaavan mukaan antoivat lääkkeen nimeltä : Käy enemmän kokouksissa, käy enemmän kentällä, tutki enemmän jne. ja luota Jehovaan, niin kyllä se siitä.

Onneksi mulla oli sen verran vielä voimia, että aloin pitää itseäni tärkeänä ja aloin ottaa vastuun itsestäni. Aloin ymmärtää jotain rakkaudesta, aloin ymmärtää jotain järjestöstä ja rakkaudettomuudesta.
Aloin ymmärtää mitä on pakoilu jonkin toisen suojaan ja siten pettää vain itseään, aloin ymmärtää että ei voi luottaa toisiin vaikka he kuinka vakuuttaa olevansa oikeassa.

Nyt kun on saanut etäisyyttä asioihin, on verho pudonnut silmiltä, niin voi nähdä oman tarvitsevuuden ja ymmärrän mihin Jeesus halusi opetuslapsensa ohjattavan. Ja se oli jotain muuta kuin järjestö opettaa.
Ja se tuo mukanaan teveen vastuun.

Vastuun vapauteen. Joten moi.

[tikaram]

Mielestäni jokainen todistaja elää enemmän tai vähemmän valetodellisuudessa: kuvassa, jonka vt-seura luo kokousten, julkaisujen ja ryhmähengen muodossa. Kun jokainen uskoo tähän harhaan, niin se alkaa elämään omaa tosielämäänsä. Sitten jos omassa uskossa alkaa herätä epäilyksiä, ei voi oikeastaan kuin syyttää itseään.

Vasta kun uskaltaa rehellisesti ajatella itseään ja elämäänsä, voi löytää keinot siihen, millä tavalla on itse elämässään mahdollisimman onnellinen. Varmaan aika moni huomaa olleensa melko välinpitämätön omia tarpeitaan kohtaan. Itsestään huolehtiminen ei ole itsekästä, vaan kaiken lähtökohta.

Metsäläinen, sinun tavoin minäkin olen vasta nyt huomannut sen hyvän, mikä minussa on ja sen, miten voin olla oikeasti hyvä ja hyödyllinen myös muille. Tässä monestikaan onnistumatta, mutta joka päivä >>askeleena kohti sitä onnellista päivää, jolloin maailma on minun osaltani tehty paremmaksi paikaksi elää.<<

[metsäläinen]

Kiitos vaan Tikaram ajatuksista, jos sopii niin pureskentelen joitain niistä ja yritän kertoa miten ne vaikuttivat minun ajatusten muutokseen.

. Sitten jos omassa uskossa alkaa herätä epäilyksiä, ei voi oikeastaan kuin syyttää itseään.

Vasta kun uskaltaa rehellisesti ajatella itseään ja elämäänsä, voi löytää keinot siihen, millä tavalla on itse elämässään mahdollisimman onnellinen. Varmaan aika moni huomaa olleensa melko välinpitämätön omia tarpeitaan kohtaan. Itsestään huolehtiminen ei ole itsekästä, vaan kaiken lähtökohta.

minäkin olen vasta nyt huomannut sen hyvän, mikä minussa on ja sen, miten voin olla oikeasti hyvä ja hyödyllinen myös muille. .<<

Kylmä totuus oli tunnustaa ettei se totuus johon olin ankkuroinut toivoni, kuten hyvänä oppilaana olin nöyrästi tehnyt, ei pitänytkään, vaan mitä enemmän sitä puristi sitä enemmän se lipsui, kuten märkä saippua kädessä. Ja pala palalta piti purkaa opittuja asioita pois ja yrittää tuoda parempaa tilalle. Pikkuhiljaa huomasin että ei ollutkaan tarve tuoda uutta koska se joku oli jo valmiina minussa.

Se oli muuten yllättävä havaita, oivaltaa, että se joku mihin saattoi tarttua oli jollain tavalla tiedossa sisälläni. Saattaa vaikuttaa huuhaalta, mutta näin minä itse sen koin. Eli oli sisäinen valmius johonkin todelliseen, mutta kun se oli kaiken ylimääräisen peitossa niin sitä en ymmärtänyt enkä pitänyt tärkeänä, koska kaikki ulkoinen oli jotain minkä varjolla elin.

Siihen ulkoiseen tekemiseen ja näyttämiseen myös järjestö kannusti, ja se osoittautui miksi osoittautui.

En tiedä sitten mihin tämä johtaa mutta katunut en ole vaan olen innoissani.

[Pehmoluopio]

Pikkuhiljaa huomasin että ei ollutkaan tarve tuoda uutta koska se joku oli jo valmiina minussa.

Se oli muuten yllättävä havaita, oivaltaa, että se joku mihin saattoi tarttua oli jollain tavalla tiedossa sisälläni. Saattaa vaikuttaa huuhaalta, mutta näin minä itse sen koin. Eli oli sisäinen valmius johonkin todelliseen, mutta kun se oli kaiken ylimääräisen peitossa niin sitä en ymmärtänyt enkä pitänyt tärkeänä, koska kaikki ulkoinen oli jotain minkä varjolla elin.

En ymmärrä. Ehkä minussa ei sitä ole.

[Lehtiveli]

Tervetuloa palstalle!

Kauanko ehdit olla "totuudessa"? Olitko kastettu? Sukulaisia järjestössä?

Olisi mukava kuulla lisää, nimittäin kokemuksissasi on piirteitä, joihin itse voin samaistua.

[metsäläinen]

Kiitos vaan toivotuksesta !

Siinä oli monia kysymyksiä joihin en kaikkiin arvaa vielä vastata, mutta olen ollut kauan mukana ja nyt vain on alkanut valo kirkastuun, ja siksi monia oivalluksia näyttää tulevan lisää.

Mutta eiköhän tässä ajan kanssa opita tuntemaan. !

Pehmoluopio : Ehkä sinulla on ehkä ei, sitä en tiedä. Mutta oisko siinä se vastuu itsestä ja ottaa selvää. Löytysköhän se etsimällä ? Ja se suunta ei "ilmeisesti" löydy järjestöstä.

Tuplapostaus poistettu -Lehtiveli

[Lehtiveli]

Siinä oli monia kysymyksiä joihin en kaikkiin arvaa vielä vastata, mutta olen ollut kauan mukana ja nyt vain on alkanut valo kirkastuun, ja siksi monia oivalluksia näyttää tulevan lisää.

Mutta eiköhän tässä ajan kanssa opita tuntemaan. !

Eiköhän, eiköhän!

Valo kirkastuu kirkastumistaan aina täyteen päivään saakka, heti kun lopettaa seuran aivopesukokouksissa käymisen.

[Luopion toveri]

Ihmisen vastuun kanto itsestään, itsetunto ja oman itsensä kanssa "sinuiksi tuleminen" ovat ne jotka varmimmin kantaa elemässä eteenpäin.

En tiedä olenko maininnut, mutta työskentelen kuntoutuksen alalla. Olen monesti miettinyt, että esim. niiden asiakkaiden kanssa työskenteleminen, joiden uskontoon kuuluu usko "karmaan ja kohtaloon", on kuntoutustyöskentely melkein mahdotonta! He kuittaavat onnettomuudet "näin piti käydä/näin on tarkoitettu" ja kärsivät seuraukset. Ellei kohtalo johdata aktiiviseen kuntoutumisprosessiin. Samoin näissä uskonnoissa hyvät teot tehdään ikäänkuin "palkintomielessä", jos toimin hyvin nyt ja annan almun köyhälle, jumala katsoo suopeasti ja auttaa. Hyviä asioita ei tehdä lähimmäisenrakkaudesta tai tahdosta puhtaasti auttaa toista, vaan niistä pyritään hyötymään.

Samalla tavalla uskonnossa voi kadottaa itsensä. Voi todeta, että tämä paha oloni, akne, selkäydinvamma tms... on kaikki jumalan antamia. Minua koetellaan. Sitten ei itse rohkeasti tartuta omaan elämään vaan jäädään odottamaan, josko jumala taasen johdattaisi.

Tärkein pääoma todella on se oma tahto ja suunta, siihen voi jumalaa avuksi pyytää, tienviitaksi, mutta ei asioita voi laskea "sen suuremman varaan". Harvemmin kukaan on vastauksia elämäänsä faksilla taivaasta saanut...

Elämä kuljettaa ja asioilla on tapana järjestyä, mutta niitä kyllä täytyy itse törkkiä. Apua kannattaa pyytää kaverilta/puolisolta/ihmiseltä, eikä niinkään mystiseltä jumalolennolta joka ehkä mahdollisesti ei ollenkaan milloinkaan auta.

*yöllä tulee omituisimmat tekstit, sorry!*

Ihminen on päävastuussa itse elämästään.

[Pehmoluopio]

Ihmisen vastuun kanto itsestään, itsetunto ja oman itsensä kanssa "sinuiksi tuleminen" ovat ne jotka varmimmin kantaa elemässä eteenpäin.

En tiedä olenko maininnut, mutta työskentelen kuntoutuksen alalla. Olen monesti miettinyt, että esim. niiden asiakkaiden kanssa työskenteleminen, joiden uskontoon kuuluu usko "karmaan ja kohtaloon", on kuntoutustyöskentely melkein mahdotonta! He kuittaavat onnettomuudet "näin piti käydä/näin on tarkoitettu" ja kärsivät seuraukset.

Toisaalta saattaa käydä niin kuin minulla, voimavarat loppuvat ennen kuntoutumisen päämääriä, voimien ollessa haaskattu sellaiseen mihin ei kuitenkaan pysty. Tulee mieleen Jeesuksen opetus tornista, jonka rakentaminen jäi kesken kun rahoitusta ei oltu suunniteltu kunnolla.

Sen jälkeen on jotenkin lohdullisempaa uskoa karmaan tai kohtaloon. Oli "kohtalo" ettei torni valmistunut eikä se johtunut suunnittelijoiden virheistä.

[Luopion toveri]

Toisaalta saattaa käydä niin kuin minulla, voimavarat loppuvat ennen kuntoutumisen päämääriä, voimien ollessa haaskattu sellaiseen mihin ei kuitenkaan pysty. Tulee mieleen Jeesuksen opetus tornista, jonka rakentaminen jäi kesken kun rahoitusta ei oltu suunniteltu kunnolla.

Sen jälkeen on jotenkin lohdullisempaa uskoa karmaan tai kohtaloon. Oli "kohtalo" ettei torni valmistunut eikä se johtunut suunnittelijoiden virheistä.

Tottakai asiakkaan henkilökohtaiset voimavarat huomioidaan, mutta tarkoitin lähinnä sitä, että jotkut hyväksyvät kohtalonsa mukisematta ja tahtomatta tehdä mitään, vetoamalla Jumalan tahtoon.

Kuntoutussuunnitelma oli toimimaton ja sitä olisi pitänyt korjata, jos voimavarat haaskattiin sellaiseen, mihin et pystynyt. Tavoitteet olivat liian korkealla. Pienin askelin eteenpäin.

Itse uskon jossain määrin kohtaloon, että asiat oli tarkoitettu minun kannettavaksi. Mutta MINÄ määrään, mitä teen niille. Eli jos minä saan omenan, päätän että syön sen tai päätän että en syö. En totea että "kas, omena, kyllä Jumala sen minulle syöttää jos hän niin tahtoo".
Tätä tarkoitin liiallisella karmaan/johdatukseen/kohtaloon uskomisella.

[Lehtiveli]

Karmaan uskominen on hyvä tekosyy laiskottelulle. "Nyt on tarkoitettu, että makaan sohvalla ja juon kaljaa toistaiseksi"

Tämä nyt ei suoraan liity karmaan, mutta erityisesti tuolla karismaattisten liikkeiden puolella on tapana ajatella kaikkia onnistumisia Jumalan siunauksina, ja epäonnistumisia omina epäonnistumisina.

Todella kannustavaa, kun onnistua voi ainoastaan Jumalan siunauksien takia, ja epäonnistumiset johtuvat kuitenkin omasta osaamattomuudesta.

[Luopion toveri]

Todella kannustavaa, kun onnistua voi ainoastaan Jumalan siunauksien takia, ja epäonnistumiset johtuvat kuitenkin omasta osaamattomuudesta.

Aivan! JEEEE kidutin itseäni 4 vuotta korkeassa ja Jumalan tahdosta viimein valmistuin, itsehän minulla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa...

Samalla logiikalla on mielestäni kamalaa ajatella, että sairaudet ja surut ovat seurausta synnistä... Hyi että. Paska flaksi on parempi!

[tikaram]

Todistajat eivät mielestäni suoranaisesti usko kohtaloon, vaan siihen, että itse voi elämäänsä vaikuttaa.

Toisaalta taas todistajien Jumala näyttäytyy sellaisena, että hän joko auttaa nyt, myöhemmin tai ei koskaan. Ihmistä koetellaan hänen ollessa heikoimmillaan. Silloin täytyy vain selvitä rukouksen voimalla ja odottaa, että jumala ehkä vastaa rukouksiin.

Rukoilin apua kerta toisensa jälkeen, mutta en saanut vastauksia. En uskonut, että minua koetellaan vaan ajattelin, että Jumala oli hyljännyt minut syntieni takia. Mutta miksei jumala koskaan näe hyväksi parantaa jalatonta miestä?

[Pehmoluopio]

Mutta miksei jumala koskaan näe hyväksi parantaa jalatonta miestä?

Koska puhelimellakin voi tehdä kenttäpalvelusta.