Ikävä Neuvostoliittoon

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

PoterO

Viesti Kirjoittaja PoterO »

Markku Meilo kirjoitti:Kun minä 1970/1980-taitteen molemmin puolin olin USA:ssa, niin täsmälleen vastaavissa puuhissa olleet kaverit saivat vähemmän käteen kuin minä, ero oli aivan merkittävä. Kun sitten vertailimme elinkustannusten jälkeen jääviä summia, niin jenkkikollegoille jäi senkin jälkeen vähemmän kännyyn.
Veikkaisin, että Amerikkalaisen elintason salaisuus on miten korvata laatu määrällä. Tällä veikkauksella selittyisi hyvin keskiluokan näennäiset elintasoerot (tavaran määrä), sekä erot luonnonvarojen ja muiden resurssien kulutuksessa, kuten myös saasteiden ja jätteen määrä. Näin olisi myös helppo selittää Amerikkalaisten paino-ongelmat. Ellen aivan väärin muista, niin suhteellisesti eniten paino-ongelmia on köyhillä ja alemmalla keskiluokalla. Kohtuullisen pienellä summalla rahaa saa melkoisen määrän huonolaatuista ruokaa.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Viesti Kirjoittaja Tony »

Markku Meilo kirjoitti:Kun minä 1970/1980-taitteen molemmin puolin olin USA:ssa, niin täsmälleen vastaavissa puuhissa olleet kaverit saivat vähemmän käteen kuin minä, ero oli aivan merkittävä. Kun sitten vertailimme elinkustannusten jälkeen jääviä summia, niin jenkkikollegoille jäi senkin jälkeen vähemmän kännyyn.
Mistä lie tulotason eriasteisuus alkujaan?

Ei kai herramme varokarhun karmean kouran olevaisuus, tuohon noin merkittävästi kuitenkaan uskaltanut kouraista?

Niin, itse en pidä kovinkaan kummoisena loppuviimein osaa, joka palkasta täällä Suomessa viedään 'muiden suihin'. Ja vaikka ulkomaanmatkani kovin rajoittuneita lukumäärältään ovatkin, niin voi voi sen tähären veljet, kun on kiva kotimaahan palata! Ja ensimmäiset ajatukseni matkaamisen jälkeen pyörivatkin sellaisten asioiden ympärillä, kuin, "saanhan maksaa veroni edelleenkin?" ja "mistä saa kunnon ruokaa?"

Toki pidempiaikainen ulkomaanreissu saattaa tasoittaa elintaso-eroja, ja ennakkokäsityksiäni, mutta totta on, että onhan tuo aina kiva lähteä - vaan on se saatanan hienoa palata kotiin :D
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

PoterO kirjoitti:Veikkaisin, että Amerikkalaisen elintason salaisuus on miten korvata laatu määrällä.
Sähkölaitteiden kanssa koko ikäni sählänneenä ihmettelen kuinka heppoisia tietyn alan jenkkilaitteet olivat esimerkiksi eurooppalaisten rinnalla. Siinä missä USA:ssa tehtiin laitteen pohjarunko paksusta plootusta saku käytti massiivista valurunkoa. Niinpä osa työnkuvaani oli selitellä asiakkaalle jos jonkinlaista ja koittaa peräytyä keikalta uskottavasti.
Näin olisi myös helppo selittää Amerikkalaisten paino-ongelmat. Ellen aivan väärin muista, niin suhteellisesti eniten paino-ongelmia on köyhillä ja alemmalla keskiluokalla. Kohtuullisen pienellä summalla rahaa saa melkoisen määrän huonolaatuista ruokaa.
En nyt aivan näe painajaisia asiasta, mutta se ostoshelvettien hyllyvä biomassavirta, jota USA:ssa ei voi välttyä havaitsemasta, syöpyi lähtemättömästi mieleeni. Toki Suomessa amerikkalaistutaan tuossakin suhteessa.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Tony Syrjänen kirjoitti:Mistä lie tulotason eriasteisuus alkujaan?
En tunne aihealuetta juurikaan, mutta mieleeni jäi sosiaaliturvassa oleva ero. Pojat mainitsivat maksavansa siitä ja tästä sekä muistakin vakuutuksista sievoisia summia. Ja kuten sanottu, vettä on Vantaassa virrannut parikin kuutiota tuosta ajasta.
- vaan on se saatanan hienoa palata kotiin :D
Helvetin paljon hienompaa on, että jotain tiettyä paratiisikohdetta urakalla ja laskuun ihannoiva suomalainen saa vapaasti lähteä ja jäädä kyseiseen kohteeseen.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Kovanyrkki
Viestit: 270
Liittynyt: 06.05.2007 21:48

Viesti Kirjoittaja Kovanyrkki »

a
Viimeksi muokannut Kovanyrkki, 19.08.2008 00:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Tony Syrjänen kirjoitti:kyllä meillä Suomessa tähän asti on (omasta mielestäni)sen verran mainiot olot järjestetty itse kullekin, että töitä löytyy jos halua tehdä duunia löytyy. Saatan olla tässä asiassa varsin yksisilmäinen, mutta uskomukseni mukaan - kovan yrityksen - myötä myöskin duunia löytyy... (ehkä sitten hyväuskoinen pelle olen?)
Joo, siis olet hyväuskoinen pelle.

Mutta lahkomaiseksi Suomea ei tee alhainen elintaso. Lahkomaiseksi Suomen tekee se, että lähes kaikesta valehdellaan tai että ylimmmän tuloluokan todellisuus on ainoa mitä mediassa käsitellään, kaikesta muusta vaietaan.

Samahan pätee Jehovan todistajiinkin: on ihmisiä joille Jehovan todistajuus sopii, tosin niitä on vähän. Esimerkiksi yksi kaveri oli vetänyt huumeita ennen niin, että oli muuttunut varsinaiseksi pöljäkkeeksi. Se, että hän oli Valtakunnansalilla oli hänelle parempaa seuraa kuin mitä hän olisi muuten saanut.
Kaikki muut unohdetaan. Ongelmista vaietaan ja niitä vähätellään.

Ai niin, saan kokopäivätyöstä 53 euroa kuukaudessa Suomessa. Jos Yhdysvalloissa tarjoaa tuon verran tai edes suomalaisen orjatyöpaikan verran rahaa palkaksi, kävelee pian kahleet jaloissa ja vartija syleksii päälle.
Yhdysvalloissa taas ansaitsin tuhat dollaria kuussa. ikinä en ole päässyt siihen ansiotasoon Suomessa.

Mutta Suomessa on näitä huhtiniemiä, homojen kastroimisia, heroiinilla ihmisten lääkitsemisiä, lasten myymistä ottolapsiksi ulkomaille, torpparilaitosta, punavankien selvittämättömiä murhia, rauhan aikana ammuttuja vieraan vallan lentokoneita, heimosotia, prostituutiota, muilutuksia, korruptiota ja suomettumista joista halutaan visusti vaieta.

Sen sijaan luodaan kuva pohjoismaisesta ihmisoikeusvaltiosta. Ja joka sen uskaltaa kyseenalaistaa saa poliisilta turpaansa.

Onko tämä valtio kapinallinen kasarmi Venäjän maaseudulla, uppiniskainen gallialaiskylä joka ei taivu Caesarin tahtoon vaiko pohjoismainen demokraattinen hyvinvointivaltio.

On ihmeellistä, miten Suomeen saadaan "pula" kaikesta: puupula, työvoimapula, vesipula... jos itikoille ja ampiaisille kehitettäisiin jokin kaupallinen tapa riistää niitä niin pian Suomeen varmaan saataisiin pula itikoista ja ampiaisistakin! :lol:

Ikävintä on, ettei Suomesta voi erota vaan vallanpitäjien koomisia valheita joutuu kuuntelemaan vuodesta toiseen. Ihan kuin olisi joutunut ikuisiksi ajoiksi konventtiin.
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

USA:n elintasoeroa varakkaiden ja köyhimpien välillä ei auta unohtaa. Siellä on aidattuja, vartioituja kaupunginosia varakkaimmalle väelle. Siten keskiansio on kuin ALKO:n tilaston 100 % alkoholi, jota ei ole olemassakaan. Joskus on julkaistu tilasto, että keskiluokan ansioiden reaaliarvo / ostovoima ei kasvanut pariinkymmeneen vuoteen yhtään.

Lihavuudesta on sellaisiakin väitteitä, että annoksien kasvu on syynä. Entisten ranskalaisten sijalle otetaan maxiranskalaiset, limsan sijalle samoin, jälkiruoat supereina, markettikoot kasvaneet samaten, entisiä 100 g (muuta anglosaks. yksiköksi, unssiksi eli oz halutessasi, oliko se 31 g = ounce) ei enää edes löydy, mutta kiloisia pusseja kylläkin.

Eikö muuten USA:laiset (siirtolaisten jälkeläisinä ?) suhtaudu myönteisesti tulokkaisiin, niin ymmärtäisin.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Anonymous kirjoitti:USA:n elintasoeroa varakkaiden ja köyhimpien välillä ei auta unohtaa. Siellä on aidattuja, vartioituja kaupunginosia varakkaimmalle väelle. Siten keskiansio on kuin ALKO:n tilaston 100 % alkoholi, jota ei ole olemassakaan. Joskus on julkaistu tilasto, että keskiluokan ansioiden reaaliarvo / ostovoima ei kasvanut pariinkymmeneen vuoteen yhtään.
Köyhin luokka eli paskaduuneja tekevät jehovat ja siirtolaiset muodostavat siellä palveluskunnan rikkaimmalle eliitille tai jopa keskiluokalle joilla ei kerta kaikkiaan ole aikaa imuroida mattoaan tai ajaa nurmikkoaan.

Suomessa tällainen palvelusköyhälistö puuttuu, koska rikkaita verotetaan ankarasti.
Anonymous kirjoitti: Lihavuudesta on sellaisiakin väitteitä, että annoksien kasvu on syynä.
Tyhmä väite. Ihan sama kuin, että nopeammilla autoilla ajettaisiin pitemmälle.
Anonymous kirjoitti: Eikö muuten USA:laiset (siirtolaisten jälkeläisinä ?) suhtaudu myönteisesti tulokkaisiin, niin ymmärtäisin.
Riippuu tulokkaan alkuperästä. "Omia" suositaan.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Viesti Kirjoittaja Tony »

Pehmoluopio kirjoitti:Joo, siis olet hyväuskoinen pelle.
Jes, titteliä pukkaa. 8)

Osasin odottaa reaktiotasi, onhan kyseessä käsittääkseni eräs lemppariaiheistasi.

Mielipide- ja katsantakanta asioita, väitän ma. Ei minun ole tarvinnut vielä olla päivääkään työtön, mutta heikosti palkattuja hommia on ollut sitäkin enemmän.

Toisaalta, kysehän on myöskin alanvalintakysymyksestä. :wink:
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Tony Syrjänen kirjoitti:
Pehmoluopio kirjoitti:Joo, siis olet hyväuskoinen pelle.
Jes, titteliä pukkaa. 8)
Itse yllytit.
Viljo
Viestit: 1100
Liittynyt: 28.04.2007 13:13
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Viljo »

Kovanyrkki kirjoitti:Sen tavoitteena on tarjota vertailukelpoinen inhimillisen kehityksen mittari eri maiden välille ja kuvata, kuinka hyvän elämän laadun maat pystyvät tarjoamaan asukkailleen.

HDI USA sijalla 8.
HDI Suomi sijalla 11.

Bruttokansantuote per asukas:
USA 43 555 USD numero 1.
Suomi 37 014 USD sijalla 12.
HDI Japani 0,949 (sija 7)
HDI USA 0,948 (sija 8 )
HDI Suomi 0,947 (sija 11)

Ottaen huomioon yhdysvaltalaisten sosiaaliturvan, vaurauden epätasaisen jakautumisen ja vaikkapa luku- ja kirjoitustaidon, niin jäänpä ihmettelemään USAn sijoittumista Suomen edelle.
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Annoksien valinta on semmoinen pyskologinen juttu, käytännössä se voi toimia esim. mallilla mitä enemmän, sitä parempi. Taikka että saman tien. Taikka että superkoko -ilmoitukset ja tiedot ovat myös superkokoisilla julisteilla ja entiset normaalit kokoluokat ovat oikeastaan piilossa.

Tosiasia on sekin, että ennen ei ollut suurinta osaa nykyisiä suurimpia annoskokoja.

Jossakin tv -ohjelmassa väitettiin että (taisi olla ranskalainen) osaa valita vielä normaalikokoisen leivonaisen, mutta hänellä on aikaa sille, nautta kiirehtimättä.

Jokaisenhan olisi omalta kannaltaan helppo muistaa perusmatematiikka, kaloriotanta - kulutus on painonkasvu.

Totta voi olla tuo autovertauskin, uusi autoni oli huippunopeudeltaan suorituskykyisempi ja suhasinkin sillä kohta tasavallan rajan ylikin.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Anonymous kirjoitti: Jokaisenhan olisi omalta kannaltaan helppo muistaa perusmatematiikka, kaloriotanta - kulutus on painonkasvu.
Laihduin kaloreja lisäämällä ja liikuntaa vähentämällä.
Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Pehmoluopio kirjoitti:
Anonymous kirjoitti: Jokaisenhan olisi omalta kannaltaan helppo muistaa perusmatematiikka, kaloriotanta - kulutus on painonkasvu.
Laihduin kaloreja lisäämällä ja liikuntaa vähentämällä.
Just juu. Jehovantodistajatkin ovat oikeassa. Jos täällä on niin kamalaa, mikset muuta pois? Kyllä Suomesta eroon pääsee.
Kovanyrkki
Viestit: 270
Liittynyt: 06.05.2007 21:48

Viesti Kirjoittaja Kovanyrkki »

a
Viimeksi muokannut Kovanyrkki, 19.08.2008 00:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin