Todistajien hierarkia

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Nepotismi on ihmisellä geeneissä. Siihen noin evolutionistisesti perustuu se miksi olemme olemassa. Suoraa jatkumoa äidinrakkaudesta veljesrakkaudesta sukurakkauteen, joka esimerkiksi Sisiliassa on saanut ihan omia yhteiskunnallisia muotoja.

Utopiaa universiaaliseen keskinäiseen rakkauteen ovat vuorollaan olleet luomassa uskonnot, ideologiat, aatteet.

Loppupeleissä nämä samat tahot ovat myös toteuttaneet täysin päinvastaista linjaa, koskapa ne "samoin ajattelevat" tai "samaa verta olevat" kuitenkin ovat niitä joita puolustetaan. Tai vastustetaan loppuja.

Oksymoroni on tämä.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Polyester kirjoitti: Ekstroverttiys on ehdottomasti plussaa, kuten amerikanuskonnon verkostomarkkinoinnilta voi odottaakin.
Se vain ihmetyttää että miksi järjestö neuvoo jehovantodistajia ulottamaan asian kaikenlaisille ihmisille.

Kun on kuitenkin selvää että jehovantodistajina pärjäävät parhaiten extrovertti-tyyppiset ihmiset, niin miksi mukaan haalitaan mielellään sitten hiljaiset ja masentuneetkin luonteet jotka eivät varmasti jaksa sitä hektistä jt-menoa.

Yksi extrovertti saisi kuitenkin aikaan enemmän kuin kaikki salilla olevat hiljaiset yhteensä.

Jos järjestö tehokkuutta haluaa, niin ehdottomasti hiljaiset ja/tai muut mielenterveyspotilaat(esmes tällaiset kuin minä) pois salilta ja vartijat ovelle, etteivät edes pääse sisään.

Vai onko niin että extrovertit ovat älykkäämpiä ihmisiä verrattuna introvertteihin ja eivät siksi suostu järjestön ilmaistyövoimaksi? Vai onko extrovertteja niin paljon vähemmän, ettei niitä löydy?

Jotkut harvat syntyvät johtajiksi(ekstrovertit) ja suurin osa työläisiksi(introvertit). Molempia lienee kuitenkin tarvitaan.

No, älkää pahoittako mieltänne. Tiedättehän minut!. Latelen aika suoraan asioita välillä ja se saattaa loukata hiljaisia ja introvertteja, jollainen itsekin olen. Eli loukkaan itseänikin tässä samalla, jos se yhtään lohduttaa.
Mutta joskus asiat pitää miettiä silleen suoraan, eikä kierrellä ja kaarrella.

Muuta asian vierestä: Ai niin! Muistuipa mieleeni että koivuniemen lahkon johtaja ei edes huoli lahkoonsa muita kuin vain korkeasti koulutettuja, jotta asiat rullaisi mahdollisimman hyvin.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Kulttuurijehova eli sellainen, jolla on paljon perhesuhteita, joilla voi kiristää, on arvokkaampi kuin käännynnäinen, jolla niitä ei ole.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
Skald
Viestit: 49
Liittynyt: 11.03.2017 21:24

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Skald »

Polyester kirjoitti:
Weathertop kirjoitti:On myös tärkeää olla iloinen, energinen, positiivinen ja masennuksen kaltaisista sosiaalisista synneistä kärsimätön ekstrovertti, jos tuossa hierarkiassa eteneminen kiinnostaa.
Ekstroverttiys on ehdottomasti plussaa, kuten amerikanuskonnon verkostomarkkinoinnilta voi odottaakin. Dominoiva luonne on miehelle ehkä plussaa (vanhin-ainesta), naiselle ei niinkään, ja miehenkin tulee muistaa alistua järjestölle. Naiivi rehellisyys on pitkä miinus. Tai tietenkin Jehovan palvelijat ovat rehellisiä, mutta eivät sillä tavalla.
Ekstroverttiyden lisäksi pitää olla tietyllä tavalla mukautuva ja kyseenalaistamaton luonne. Tällaista huomaan niistä lapsuudenkavereista, joista tuli "kunnollisia" aikuisia JT:itä. Temperamentteja on erilaisia jo lapsuudessa, ja jotkut ovat ehkä luonnostaan kapinahenkisempiä ja vähemmän helposti muovailtavissa.

Lisäisin rivitodistajien kategoriaan vielä "huonon seuran", jotka eivät varsinaisesti ole epäsäännöllisiä mutta ovat vaan nokkimisjärjestyksessä alempana.
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Skald kirjoitti:Ekstroverttiyden lisäksi pitää olla tietyllä tavalla mukautuva ja kyseenalaistamaton luonne. Tällaista huomaan niistä lapsuudenkavereista, joista tuli "kunnollisia" aikuisia JT:itä. Temperamentteja on erilaisia jo lapsuudessa, ja jotkut ovat ehkä luonnostaan kapinahenkisempiä ja vähemmän helposti muovailtavissa.
Luontevimmat jehovantodistajat ovatkin ehkä tietyllä tapaa epäsuomalaisesti (amerikkalaisesti?) sosiaalisia, mukavia ihmisiä, joille ei tuota vaikeuksia ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin kentällä ja jotka ovat kuin kala vedessä omien keskuudessa. Tulee helposti mieleen muutama tapaus. Jos he ovat älykkäitä ihmisiä, ja voivat hyvinkin olla, he osaavat visusti varoa kriittisen ajattelukyvyn ulottamista uskonkappaleisiin, ja lieneekö kyseessä jonkinlainen hengellinen laiskuus, mutta sellainen ei näytä olevan heille tärkeääkään. He eivät näytä mitenkään kärsivän jehovantodistajuudestaan, mutta edistävät kuitenkin toiminnallaan uskonnollista huijausta, joka voi jonkun toisen kohdalla saada todella pahaa jälkeä aikaiseksi.
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Polyester »

JPB5 kirjoitti:Jos järjestö tehokkuutta haluaa, niin ehdottomasti hiljaiset ja/tai muut mielenterveyspotilaat(esmes tällaiset kuin minä) pois salilta ja vartijat ovelle, etteivät edes pääse sisään.
Jos järjestö saisi valita, se varmasti ottaisi mieluummin ekstroverttejä, potentiaalisia myyntitykkejä kuin introverttejä, joiden naamastakin näkee, että heidät on väkisin viety kentälle. Jostain pitää kuitenkin porukkaa saada, eikä JT-jälkikasvun ja muutamien "maailmasta" tulevien masentuneiden, yksinäisten tai kriisin keskellä olevien kohdalla parane alkaa liian nirsoksi.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Jehovantodistajuus on myyntityötä, eikä kovin kiitollista sellaista, kun myytävä tuote on niin surkea.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Kaarmis kirjoitti:Jehovantodistajuus on myyntityötä, eikä kovin kiitollista sellaista, kun myytävä tuote on niin surkea.
Voi seurata muita lahkoja. Ne keskittävät voimansa bingobangomaihin. Pink Swastika myy jossain Baltian maaseudulla ja Ssempe riehuu Ugandassa. Nämä on kaikki lähtöisin USA:sta, mutta ei kukaan usko noihin juttuihin siellä, siksi USA on uskonnollisen roskan viejämaa.

Joskus on käynyt Mielessä, että Vartiotorni on CIA:n epäonnistunut aivopesukokeilu, koska on niin paljon yhteyksiä sen ja kaiken sen alentavan roskan kanssa, mitä muuten Amerikasta tuutataan maailmalle.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Pehmoluopio kirjoitti:Kulttuurijehova eli sellainen, jolla on paljon perhesuhteita, joilla voi kiristää, on arvokkaampi kuin käännynnäinen, jolla niitä ei ole.
Jehova on ilmeisesti coolimpi versio "jehovalaisesta"? Vähän kuin "nekru" on kovisversio neekeristä. Jehovittelu viittaa usein siihen, että ei ole ainakaan lapsuudesta asti taustaa ko. vähemmistöön kuulumisesta.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Vieraas kirjoitti: Jehova on ilmeisesti coolimpi versio "jehovalaisesta"? Vähän kuin "nekru" on kovisversio neekeristä. Jehovittelu viittaa usein siihen, että ei ole ainakaan lapsuudesta asti taustaa ko. vähemmistöön kuulumisesta.
Minulla on, ja varsinkin kavereiden kanssa puhun lähes aina jehovista. Koska tiedän jehovien kokevan sanan loukkaavaksi ja rienaavaksi, sen käyttäminen on erittäin terapeuttista.

On se nyt perkele, jos kultin uhrien pitää siitä kultista puhuessaan olla poliittisesti korrekteja.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
uskollinenidiootti
Viestit: 207
Liittynyt: 08.10.2017 15:13

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja uskollinenidiootti »

Polyester kirjoitti:
Skald kirjoitti:Ekstroverttiyden lisäksi pitää olla tietyllä tavalla mukautuva ja kyseenalaistamaton luonne. Tällaista huomaan niistä lapsuudenkavereista, joista tuli "kunnollisia" aikuisia JT:itä. Temperamentteja on erilaisia jo lapsuudessa, ja jotkut ovat ehkä luonnostaan kapinahenkisempiä ja vähemmän helposti muovailtavissa.
Luontevimmat jehovantodistajat ovatkin ehkä tietyllä tapaa epäsuomalaisesti (amerikkalaisesti?) sosiaalisia, mukavia ihmisiä, joille ei tuota vaikeuksia ottaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin kentällä ja jotka ovat kuin kala vedessä omien keskuudessa. Tulee helposti mieleen muutama tapaus. Jos he ovat älykkäitä ihmisiä, ja voivat hyvinkin olla, he osaavat visusti varoa kriittisen ajattelukyvyn ulottamista uskonkappaleisiin, ja lieneekö kyseessä jonkinlainen hengellinen laiskuus, mutta sellainen ei näytä olevan heille tärkeääkään. He eivät näytä mitenkään kärsivän jehovantodistajuudestaan, mutta edistävät kuitenkin toiminnallaan uskonnollista huijausta, joka voi jonkun toisen kohdalla saada todella pahaa jälkeä aikaiseksi.

Olen tunnistanut tämän saman "hieno veli tai sisar" stereotypian jossa epäsosiaalisen suomalaisen sijaan on sujuva, luova ja kekseliäs kommunikoija ja tilanteista selvityjä sisar tai veli.

Veljet etenee tällä ominaisuudella raketin lailla järjestössä, jos sukunimeä; kahta nopeammin. Sisaret otetaan "erikoisjuttuihin" jossa tarvitaan normaalia rivijulistajaa edustavampaa yksilöä joka tuo korkeimman kunnian Jehovan nimelle heti kun verraten se siivooja sisar joka on vain uskollinen ja raahautuu yksinhuoltajana salille.

Usein tavalla tai toisella näillä yksiloillä on yhdistävä tekijä kuten lestadiolaisilla: kun olet asian ytimessä, on varmaa että ruokaa ja seuraa ja kesämökkikutsuja riittää. Jos omistat nimeä ja rahaa, jostain helvetin syystä rahaa tulee perkeleesti takataustalta ja alat omistamaan "yhtäkkiä asioita", kun alat tekemään businesta veljien avustuksella.

Näin voi keskittyä "tärkeämpiin asioihin".
Kuten eräs kierrosvalvoja *Seppo* nimeltämainitsematta kehui kierrosviikolla, hänella on niin monta kesämökkiä mitä käyttää suomessa, että ei ehdi käyttämään niitä kaikkia kerran vuodessa.
Tämä hengellinen virkistys auttoi jaksamaan hengellistä sotaa torstai kokouksen vitutuksen jälkeen perjantai aamuna.

Voin vain tuntea Jehovan "siunaukset" heidän puolestaan.
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Sitä huomaa olleensa Jehovan todistaja (suom. jehova) liian pitkään, kun tunnistaa kierrosvalvojat jo etunimestä. :D
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Weathertop kirjoitti:Sitä huomaa olleensa Jehovan todistaja (suom. jehova) liian pitkään, kun tunnistaa kierrosvalvojat jo etunimestä. :D
Jos tuohon logiikkaan lähtee, niin homoseksuaali on suom. hinttari ja transsukupuolinen transu.

Ainakaan itselle ei oikein iske linja, jossa mitään vähemmistöä "suoraan sanomisen" varjolla nimitellään. Juntin vaikutelman lisäksi siihen sisältyy jotenkin itsensä nostaminen näiden yläpuolelle.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Vieraas kirjoitti: Jos tuohon logiikkaan lähtee, niin homoseksuaali on suom. hinttari ja transsukupuolinen transu.

Ainakaan itselle ei oikein iske linja, jossa mitään vähemmistöä "suoraan sanomisen" varjolla nimitellään. Juntin vaikutelman lisäksi siihen sisältyy jotenkin itsensä nostaminen näiden yläpuolelle.
Älä lässytä paskaa. Ihmisen synnynnäiset ominaisuudet ja tämän kannattamat ideologiat ovat vahvasti kaksi eri asiaa. Persujakaan ei varmaan saisi kutsua persuiksi, koska ne eivät tykkää siitä. Sitä paitsi, olin joka tapauksessa itse jehova tarpeeksi pitkään voidakseni käyttää sitä sanaa hyvällä omallatunnolla.

Seuraavasta huonon tekosyyn varjolla postatusta homofobisesta sisällöstä menet suoraan ignoreen. Jehovista puhuminen taitaa ärsyttää sinua, koska et ole itse jehovia parempi.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Todistajien hierarkia

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Weathertop kirjoitti:Älä lässytä paskaa.

Sitä paitsi, olin joka tapauksessa itse jehova tarpeeksi pitkään voidakseni käyttää sitä sanaa hyvällä omallatunnolla.

Seuraavasta huonon tekosyyn varjolla postatusta homofobisesta sisällöstä menet suoraan ignoreen. Jehovista puhuminen taitaa ärsyttää sinua, koska et ole itse jehovia parempi.
Tuota noin... Kun siis vastustan homoseksuaalien nimittelyä, olen homofobinen?

Kuva
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vastaa Viestiin