Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Polyester kirjoitti: Ovathan he, ja lisäksi he ovat harjoitelleet mm. aikataulujen noudattamista, järjestystä, siisteyttä, typerienkin käskyjen orjallista tottelemista, omien ajatusten omana tietona pitämistä ja yhdenmukaista pukeutumista sen verran paljon, että armeijan palvelukseen siirtyminen olisi ihan luontevaa, jos se muuten kävisi. Ei vaiskaan, kyllähän he varmaan pärjäävät ja armeijakin on jossain muodossa tarpeellinen, mutta voi käydä mielessä, miten tässä näin pääsi käymään. Tuskin beteliin on menty sillä ajatuksella, että sieltä saadaan potkut. Vielä kirvelevämmäksi asian tekee se, ettei voi valittaa Saatanan vainoa (kuten Venäjällä), vaan joutuu hampaat irvessä kiittelemään Jehovan siunausta, uudelleenjärjestelyjä ja Valtakunnan työn menemistä eteenpäin.
On myös kyseenalaista, kuinka paljon potentiaalinen työnantaja arvostaa vapaaehtoista puuhastelua jonkin hihhulilafkan sivukonttorissa, vaikka työtodistuksessa olisi kehujakin. Ennemmin kysytään, mitä oikeita töitä olet viimeksi tehnyt.

Tiedän kyllä Seuran insinöörin, jonka asiantuntemusta tarvittiin ympäri maailmaa ja joka sai heti Betelistä lähdettyään hyvän duunin osaamisensa takia, mutta tällainen ei ole mitenkään tavanomainen tapaus.

Sama kaveri (vakaumuksellinen vanhin) muuten kertoi myös, että järjestö toimii ihan samalla lailla kuin bisnesmaailma: jos sinulla on vastuullinen ison budjetin projekti ja teet siinä virheen, sinut hirtetään. Kovin on rakkaudellista ja armollista.
Viimeksi muokannut Weathertop, 22.01.2018 00:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Skald
Viestit: 49
Liittynyt: 11.03.2017 21:24

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja Skald »

ModestMuse kirjoitti:Toinen mikä kans särähti korvaan, kuinka monta kertaa nämä veljet kehuivat Vartiotornin antamia ohjeita.
Jonkun aivan yksinkertaisen ohjeen lukemisen jälkeen aivan äimänkäkenä: "kuinka tasapainoinen näkemys!"
Tällastahan se on Vartiotorniseuran julkaisuissa aina. Annetaan aivan itsestäänselviä ja lapsellisia neuvoja ja samassa kappaleessa kehutaan kuinka Jehova taas osasi antaa meille näin viisaan ohjeen. :)
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Skald kirjoitti: Tällastahan se on Vartiotorniseuran julkaisuissa aina. Annetaan aivan itsestäänselviä ja lapsellisia neuvoja ja samassa kappaleessa kehutaan kuinka Jehova taas osasi antaa meille näin viisaan ohjeen. :)
"Miten orgastisen upeaa!"
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
SonOfJesus
Viestit: 744
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus »

Markku Meilo kirjoitti:
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Tuo tilanne Beetelista takaisin tienraivaajaksi voi koetella aikalailla uskoa.
Voi vain ajatella miltä homoseksuaalista Leo Greenleesistä tuntui kun Jeesus valitsi hänet Vt-seuran hallintoelimeen ja hänet siirrettiin tienraivaajaksi.
Nimitys olisi pitänyt tulkita viestiksi kuten Pietarin unikin: homoseksuaaleja ei pidä karsastaa kuten Jeesuskaan ei karsasta. Miten maailma nyt makaisi, jos Pietari ei olisi tulkinnut untaan kuten teki?

Jeesus varmasti hylkäsi seurakunnan, joka ei hyväksynyt hänen ohjaustaan tässä asiassa!
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

SonOfJesus kirjoitti:Jeesus varmasti hylkäsi seurakunnan, joka ei hyväksynyt hänen ohjaustaan tässä asiassa!
Tämän voisi päätellä siitäkin, ettei Jeesus toteuttanut lupaamaansa paluuta tuon kyseisen sukupolven aikana.
SonOfJesus
Viestit: 744
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus »

Markku Meilo kirjoitti:
SonOfJesus kirjoitti:Jeesus varmasti hylkäsi seurakunnan, joka ei hyväksynyt hänen ohjaustaan tässä asiassa!
Tämän voisi päätellä siitäkin, ettei Jeesus toteuttanut lupaamaansa paluuta tuon kyseisen sukupolven aikana.
Onhan paluu voinut taphtua! Me emme vain ole kuulleet siitä.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

SonOfJesus kirjoitti:Onhan paluu voinut taphtua! Me emme vain ole kuulleet siitä.
Mahdollisesta Jeesuksen lupaamasta paluusta luulisi laitetun mainintaa nuorimpiin Raamatun UT:n teksteihin ja historiankirjoitus olisi varmasti rekisteröinyt Jeesuksen lupaaman paluun edellyttämät merkit. Jos paluuta edeltävät merkit on peruttu ja Jeesus palannut ilman niitä, niin kyse ei silloin ole Jeesuksen seuraajilleen antamasta lupauksesta, joka koostui muun muassa paluun näkyvyydestä ja muutamasta lupaksen omin korvin kuulleista.
SonOfJesus
Viestit: 744
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja SonOfJesus »

Markku Meilo kirjoitti:
SonOfJesus kirjoitti:Onhan paluu voinut taphtua! Me emme vain ole kuulleet siitä.
Mahdollisesta Jeesuksen lupaamasta paluusta luulisi laitetun mainintaa nuorimpiin Raamatun UT:n teksteihin ja historiankirjoitus olisi varmasti rekisteröinyt Jeesuksen lupaaman paluun edellyttämät merkit. Jos paluuta edeltävät merkit on peruttu ja Jeesus palannut ilman niitä, niin kyse ei silloin ole Jeesuksen seuraajilleen antamasta lupauksesta, joka koostui muun muassa paluun näkyvyydestä ja muutamasta lupaksen omin korvin kuulleista.
Tästä huolimatta "Jeesus valitsi Greenleesin hallintoelimeen"?
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

SonOfJesus kirjoitti:Tästä huolimatta "Jeesus valitsi Greenleesin hallintoelimeen"?
Ewart Chittyä unohtamatta. Auki on enää se kuka pojille antoi monoa vai oliko kyseessö Jeesukssen takinkääntö.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: Vanhinten opetusvideo 2018: tienraivaus on arvonimi, palkinto tai rangaistus

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Minä sanoisin, että tienraivaus oli identiteetti. Se on se, minkä kautta minä katsoin jehovantodistajuutta. Jos yöllä olisi minut herätetty ja minulta olisi kysytty, mikä minä olen, olisin sanonut, että olen tienraivaaja ennen kuin että olisin sanonut olevani JT. Sitä paitsi, jälkimmäinen olisi ollut väärä vastaus.
Se, että sanoo, että voi olla tr, vaikkei omaa sitä nimitystä on sama kuin sanoisi vanhimmalle, että kyllä sinäkin voit neuvoa seurakuntalaisia, mutta et tarvitse vanhimman nimeä sille. Voi myös seistä kadun kulmassa ja tarjota lehtiä eikä tarvitse olla edes Jehovan todistaja.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
Vastaa Viestiin