Sivu 9/10

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 02.02.2018 16:05
Kirjoittaja Polyester
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Näin varmaan on, kyseen ollessa Jehovan todistajasta. Asenne loivenee, jos kyseeseen tulee kiinnostunut, arvelen, kunhan ei heidän kollektiivista jumalaansa kyseenalaista. Myös tämä kyseenalaistaminen sopii, mikäli ollaan aivan alussa, eikö vain?
Aivan alkuvaiheessa kyseleminen ja lievä haastaminenkin on luvallista, ja tässä vaiheessa prosessia pyritään lähinnä herättämään halu uskoa, samalla kun Vartiotornin tuote-edustajat pyrkivät tekemään vaikutuksen huomaavaisuudellaan ja raamatuntuntemuksellaan. Myöhemminkin sopii kysellä, kunhan muistaa tyytyä saamaansa vastaukseen, ja vielä myöhemmin huomaa, että helpointa ja mukavinta on, kun ei edes kysele.
Mutta mitä pidemmälle kiinnostunut saadaan johdatettua järjestön syövereihin, sitä tiukemmalle talutusnuora kiristyy, eikö niin?
Juuri näin, ja talutusnuoraan etäisesti liittyen voisi esittää myös kuvauksen, että prosessin edetessä pajunköysi muuttuu asteittain paksummaksi, mutta nielemisen yhteydessä tapahtuvan kakistelun odotetaan samalla vähenevän.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 02.02.2018 16:11
Kirjoittaja Polyester
Kysyin kirjoitti:Veli menee uimahalliin ja kassan vieressä on kyltti: Sortsien käyttö kielletty! Ei hätää, onhan hän aikaisemmin pyytänyt Beetelistä todistuksen, jossa uskonnollisista syistä todetaan, ettei Jehovan Todistajat saa käyttää tiukkoja uimahousuja. Erikseen hän pyytää kassa ilmoittamaan uimavalvojille asiasta, onhan mukavampaa rauhassa viettää uimahallissa aikaa kenenkään kysyessä miksi sortsit?

Siinä lastenaltaan välittömässä läheisyydessä syntyy kiusallinen tilanne. Se, mitä ohjeella haluttiin estää, näkyy nyt entistä selvemmin! Kiusallisesta tilanteesta hämillään huomaa, ettei ns. maailmalliset uimarit ole samassa tilanteessa. Onneksi kuitenkin löytyy toinen hämillään oleva sortsihousuinen uimari. Nopeasti päätellen, sopiihan prosentuaalisesti muihin uimareihin, hänen täytyy olla Veli samassa pinteessä.
Jos veljeä syytetään lapsen hyväksikäytöstä, mutta teolla ei ole kahta todistajaa, asia tulee jättää Jehovan käsiin. Jos hän kuitenkin pukee yllensä tiukat uimahousut, menee lastenaltaalle ja ejakuloi housuunsa, tulee välittömästi soittaa haaratoimiston lakiosastolle lainopillisia neuvoja varten. On mahdollista, että hän on toiminnallaan tuottanut lisää häpeää Jehovan nimelle, minkä johdosta voi olla tarpeen muodostaa oikeuskomitea.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 02:46
Kirjoittaja J Hepatiitti
Beetelissä se rakkauden kesä vaan jatkuu videoista huolimatta.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 09:53
Kirjoittaja Pro et contra
Tämähän menee aivan järettömyyksiin.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 10:14
Kirjoittaja Weathertop
Pro et contra kirjoitti:Tämähän menee aivan järettömyyksiin.
Jos tarkoitat Jehovan todistajien johtoportaan puuhasteluja ja Leinosen valehtelua, niin ehdottomasti. Muuten en ymmärrä.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 12:37
Kirjoittaja SonOfJesus
Pro et contra kirjoitti:Tämähän menee aivan järettömyyksiin.
Jos viittaat esitettyyn härskiin huulen heittoon, niin sehän on ihan Raamatun mallin mukaista: "Ehkä hän on mennyt tarpeelleen!".

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 13:11
Kirjoittaja Weathertop
Asiahan on nyt ehdottomasti niin, että vain uskonnollisten yhteisöjen isoilla kihoilla on oikeus jutella härskejä runkkauksesta, erektioista, ejakulaatioista ja homoilusta.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 14:24
Kirjoittaja J Hepatiitti
Weathertop kirjoitti:Asiahan on nyt ehdottomasti niin, että vain uskonnollisten yhteisöjen isoilla kihoilla on oikeus jutella härskejä runkkauksesta, erektioista, ejakulaatioista ja homoilusta.
Ehkä henkinen kotini sittenkin olisi ollut beetelissä. Pitäisikö huolestua? :?

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 15:23
Kirjoittaja Weathertop
J Hepatiitti kirjoitti: Ehkä henkinen kotini sittenkin olisi ollut beetelissä. Pitäisikö huolestua? :?
Omatunto voi olla melkoinen rajoite. Kyllähän esimerkiksi Ben Kallandin romaanin päähenkilön elämä vaikuttaa aika mukavalta, vaikka siinä ei syvempää sisältöä olekaan. ;)

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 15:56
Kirjoittaja mymmeli
Muistan vieläkin sen, miten nuoret kysyvät kirja käsitteli masturbointia ruumiin saastuttamisena.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 16:05
Kirjoittaja Weathertop
mymmeli kirjoitti:Muistan vieläkin sen, miten nuoret kysyvät kirja käsitteli masturbointia ruumiin saastuttamisena.
Itse muistan myös, kuinka siinä esitettiin kysymys, onko masturbaatio hyväksyttävää ja harmitonta, ja vastaus oli: "Ehdottomasti ei!" Veikko voisi paikkailla muistinsa aukkoja tuollakin kirjoituksella.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 16:15
Kirjoittaja mymmeli
Masturboimiseen liittyi myös vahva syyllisyyden tunne. Sehän oli tosiaan ehdottoman väärin ja syntiä. Jos mieleen tulikin tuollaisia kiellettyjä asioita niin heti piti rukoilla jumalaa ja torjua tuollaiset väärät halut/ tarpeet.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 16:24
Kirjoittaja Weathertop
mymmeli kirjoitti:Masturboimiseen liittyi myös vahva syyllisyyden tunne. Sehän oli tosiaan ehdottoman väärin ja syntiä. Jos mieleen tulikin tuollaisia kiellettyjä asioita niin heti piti rukoilla jumalaa ja torjua tuollaiset väärät halut/ tarpeet.
Joo. Muistelen omia rukouksiani ja sitä, kuinka irvokkailta ne nykyään kuulostavat. Jos jokin ikuinen, ääretön ja miljardit galaksit luonut olento olisi tosiaan syvästi kiinnostunut moisista asioista, tämä universumi olisi erittäin pelottava paikka.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 16:47
Kirjoittaja mymmeli
Muistan jopa sen, että joskus itkien kerroin huonoa omaatuntoa tuntien jollekin sukulaiselleni siitä, miten kehossani oli tuntunut vääränlaisia tuntemuksia. Toisaalta liikuttavaa, mutta myös niin surullista ja aivan turhaa potea moisesta huonoa omaatuntoa.

Re: Masturbointia ja homoseksuaalisuutta käsittelevä beteliläisten opetusvideo vuotanut julki

Lähetetty: 03.02.2018 17:06
Kirjoittaja mymmeli
Siinä sen näkee omankin kokemukseni pohjalta , miten manipuloivaa järjestön opetus on ja miten syvälle se menee.