Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Heipsanrallaa höpönassut!

Taas on tullut aika järjestää perinteinen ex-jehovantodistajien, heistä kiinnostuneiden, heidän kaveriensa sekä muiden sekopäiden yhteistapaaminen! Ja tämähän tapahtuu Helsingin Suomenlinnassa, siinä Kuninkaanportin lähellä olevien vallien välissä. Ja tilaisuus alkaa 9.6.2018 klo 14:23. Ja jatkuu maailman tappiin eli Harmageddoniin asti. Tulikiveä odotellessa me vietämme siellä jumalattomia bakkanaaleja, ihmisuhrien syömisineen tai jotakin sen tapaista jota ainoastaan jehovantodistajien mieleen voi tulla että exät saastaisuudessaan voisivat harrastaa.

Leinosen Veikkoa erikseen toivomme paikalle. Sana on vapaa, onki on vapaa, läsnäolo toivottavaa muttei pakollista, kuten on myös pukeutumiskoodin laita.

Pus pus ihanat kakkiaiset jotka saavutte paikalle, ja te jotka ette saavu ni haistaka pi*** pu*** p****. Mikään tekosyy, kuten esimerkiksi omat hautajaiset, ei ole pätevä syy olla poissa paikalta. (olen sopinut TE-viranomaisten kanssa että poissaolo täältä oikeuttaa 4kk karenssiin mihin tahansa sosiaalietuuksiin)
Viimeksi muokannut Verilettu, 22.05.2018 08:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Lisäsin otsikkoon vuoden perään samalla kun muutin ketjun pysyväksi tuonne miittiin asti.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Up.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Laitoin tämän ketjun miittiin asti ylös, niin ei tarvitse uppia, ja toivottavasti moni huomaa. :thumbup:
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Dodih. Tähän miittiin on Toisaalla (onko Suomessa muuten sen niminen paikkakunta?) parilla palstalla ilmoittautunut yhteensä 29 osallistuu ja 40 ehkä -ääntä. Lista on varmaankin osittain päällekkäinen, mut toisaalta mikään ennakkoilmoittautumisen pakkohan ei ole ollut. Eli runsaasti tilaisuuksia uusien ihmisten näkemiseen tarjolla!

Vähän opastusta kiinnostuneille: Lautta kulkee myös suoraan Kuninkaanportille. Siitä mäki ylös, raflan ohi ja sit polun päästä vasemmalle sinne vallien ympäröivälle sisäpihalle plus niihin vallien koloihin. Tersetuloa osallistumaan, myös Ropponen Palmu sekäLeinonen! :D
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Re: Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Missä kaikki on? Ikkunaprinsessa kaikuu holveista, mutta ketään ei näy.
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Re: Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Leinosen kanssa täällä postataan.
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
Mervi
Viestit: 59
Liittynyt: 01.03.2018 16:12

Re: Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja Mervi »

Ensi vuonna ehkä sitten, jos on polvi kunnossa ! Toivottavasti teillä on hauskaa ! :clap:

Ja kohta alkaa Montrealin aika-ajot, brumm brumm ! :thumbup:
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Kiitos läsnäolleille!
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
J Hepatiitti
Viestit: 506
Liittynyt: 12.01.2018 02:03

Re: Suokin miitti 2018 (9.6.2018)

Viesti Kirjoittaja J Hepatiitti »

Oikeaa ravintoa oikeaan aikaan. Omasta puolestani myös kiitokset kaikille. Oli hyvät kakkukahvit.
"I used to be a good person. I think there's something seriously wrong with me." -Veikko Leinonen
Vastaa Viestiin