Itsensä vahingoittamisesta itsekunnioitukseen: Lisan tarina

[Johanneksen poika]

Kuvat: JWsurvey

"Synnyin ja kasvoin Jehovan todistajaksi. Se oli identiteetti joka annettiin minulle."



Näin alkaa Lisan tarina. Jossain vaiheessa hänen elämäntilanteensa on tällainen:

"Ryntäsin yhtäkkiä autotalliin silmät selällään ja hengästyneenä ja tartuin partaveitseen.

Tämä ei ollut ennalta harkittua. Olin ollut anorektikko kaksi vuotta. Pian kasteeni jälkeen peitelty ja alitajuinen raivoni ja kaunani uskontoa kohtaan tuli esiin syömishäiriönä."

Lue erittäin koskettava elämäntarina täältä.

Juttu on alunperin julkaistu englanniksi JWsurveyn sivuilla 01.06.2018. Jutun voi lukea englanniksi täältä.

* * * * *

Yksi ote tekstistä, kun JT-perhe oli lähdössä kokoukseen:

Tunti lähtöön ja iso riita päällä. Me "Jehovan onnelliset ihmiset". Silti uupunut äitini purnasi, että taas täytyy mennä kokoukseen ja kun olin samaa mieltä, minua syytettiin väärästä asenteesta. Isäni, vanhin, punanaamaisena ja kännissä, oli ongelmissa juotuaan ennen kokousta. Olin onneton. Olin onneton vanhempieni toiminnasta ja olin onneton JT-rutiineista. Tiesin, kuinka hullusti asiat olivat. Minulla oli kaksi harhaista vanhempaa huutamassa keuhkojen täydeltä, kuinka onnellisia olimme.

[Weathertop]

"Vaikka ei ole olemassa tieteellisiä todisteita siitä, että Jehovan todistajana oleminen aiheuttaa syömishäiriöitä ja itsetuhoisuutta"...

Ainakin itsetuhoisuuden osalta niitä todisteita kyllä löytyy.

Mutta koskettava tarina ilman muuta.

[YksinäinenSusi]

..minun taipumukseni miellyttää vanhempiani ja olla esimerkillinen JT, olivat syy omalle kivulleni.

Tässä on yksi asia joka oli minullakin syynä että minusta tuli jt.

Äitini on aina ollut riitaisa alkoholisti, samoin kuin isänikin siihen aikaan. Jo pienenä lapsena opin että minun on ansaittava rakkaus ja huomio jos halusin sellaisia saada osakseni. Niinpä yritin jatkuvasti miellyttää varsinkin äitiäni auttamalla kotitöissä, jopa äidin palkkatyössä(talonmies, lehdenjakaja) olevissa tehtävissä.

Äitini uskoi jt-satumaailmoihin paljon ja natsi-jt-tätini pelotteli harmagedonilla. Olin lisäksi tarkkaavaisuus- ja kehityshäiriöinen lapsi joka oli suoraan sanottuna idiootti, mutta kuitenkin aika kiltti idiootti.

Sanon idiootti siksi kun tämä voimakas add-häiriöni(joka on adhd:n toinen muoto) aiheutti sen että en kehittynyt normaalisti kuten muut tervepäiset nuoret.

Olin tosi hyvä höynäytettävä jt-järjestölle. Liian kilttinä en voinut sanoa ei millekään pyynnölle ja kannustukselle. Niinpä jt-tuulet puhaltelivat minua moneen suuntaan ja mikää ei onnistunut uskonnollisissa tavoitteissa.

Pian minua moitittiin ja halveksittiinkin selän takana ja sanottiin se jopa ihan suoraankin, että olen aika vastuuton ja asennevikainen.

Mutta sellainen se add/adhd-ihminen on. Ei se haukkumalla parane. Mutta se oli hyvä että sanottiin suoraankin ja hyljittiin, koska olin omintakeinen enkä sopinut joukkoon.

Se kaikki keräsi tulisia hiiliä järjestön päälle ja lopulta hankkiuduin erotetuksi. (kun joutuu erotetuksi niin se on järjestölle suurempi häpeä kuin jos vain eroaisi).

Välillä jaksaa ihmetyttää ne kaikki viat mitä minussa on. En keksi helposti itsestäni mitää hyvää puolta, joten olen lakannut keskittymästä huonoihin puoliini.
Keskityn sen sijaan sellaiseen tekemiseen mitä pystyn tällaisena idioottina tekemään, ja jätän suosiolla jo väliin kaiken sellaisen mitä en tällaisena idioottina pysty handlaamaan.


Lohduttavin lause jonka olen joskus joltain ihmiseltä kuullut on. "Mutta eihä ihmisen tarvi kaikkeen pystyä, riittää kun pystyy tekemään yhtä asiaa ja kehittymään siinä vaikka maisteriksi asti". Se oli lohduttavaa ja jopa huvittavasti sanottu.