Järjestön uusin puhallus: "Master plan"

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Järjestön uusin puhallus: "Master plan"

Viesti Kirjoittaja Tony »

Vuonna 2015 yhdysvaltalaisille Jehovan todistajille kerrottiin "master planista", jonka mukaan Yhdysvaltoihin rakennetaan tulevina vuosina 1 300 uutta valtakunnansalia. Tätä varten tarvittiin tietenkin rahaa ja sitä pyydettiin.

Nyt "master plan" on muuttunut täysin päälaelleen (todennäköisintä toki on, että sehän se "master plan" kaiken aikaa olikin). Järjestö huomasi yllättäen, että koska on paljon saleja, joiden käyttöaste jää vajaaksi, uusien salien rakentamisen sijaan tehokkaampaa ja taloudellisempaa on yhdistää olemassa olevia seurakuntia (ja siis käytännössä myydä turhat salit pois).

Uuden suunnitelman pohjalta uusia saleja tarvitaankin enää vain noin 200, alkuperäisen - todistajille esitetyn - 1 300 salin sijaan. Viesti todistajille on kuitenkin jatkunut alkuperäisen mukaisena, eli että uutta rakennetaan paljon, ja siksi: gimme some money.

Salien yhdistäminen lienee nyt maailmanlaajuinen "master plan". Paljonhan saleja ja muita kiinteistöjä onkin ollut myynnissä. "Master plan" vietiin jopa niin pitkälle, että seurakuntien yhdistämisestä nousevaa mahdollista vastarintaa ajatellen konventissa esitettiin video, jossa joku sisar ei niellyt yhdistämisajatusta, mutta joka laitettiin ruotuun tehokkaasti ja nopeasti.

Videossa näytettiin myös materiaalia järjestön sisäisestä viestinnästä, jonka mukaan "master plan" on säästänyt (tai tuottanut) yksistään Yhdysvalloissa tähän mennessä 108 miljoonaa dollaria. Ja rivitodistaja ei tiedä mitään. Ihmettelee vain minne oma sali katosi.

"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Järjestön uusin puhallus: "Master plan"

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Jehovantodistajapomoille hankalaa kun kaikki heidän kierot suunnitelmansa paljastetaan heti netissä. On vaikeampi kerätä rahaa jos lahjoittajat saavat tietää tällaisestakin mestari-puhallus-suunnitelmasta.

Mutta tämä on hyvä asia. Jt-pomot eivät pääse liikaa ylpistymään asemassaan ja joutuvat olemaan varovaisia ja mahdollisimman huomaamattomia.

Miksi jt-pomoilla pitäisi olla yltäkylläinen elämä suoraan lahjoitusvaroista kustannettuna kun tavallisille rivi-jäsenille ei anneta mitään vastineeksi 24/7-palveluksestaan.

Oikein ja tasavertaista olisi se että jt-pomoillakin olisi maailmallinen ansiotyö jossa kävisivät säännöllisesti ja kustantaisivat itse kaiken omassa elämässään mitä sitten tarvitsevatkin. Eikös apostoli Paavalikin ollut teltantekijä? Ei hänkään lahjoitusvaroilla elänyt.

Miksi jt-pampuilla on erityisasema? Eihän tavalliset rivijäsenetkään saa kustantaa lahjoitusvaroista mitään omassa elämässään.

Päinvastoin rivijäsenien pitää maksaa lahjoittamalla rahaa siitä hyvästä että saavat palvella hallintoelimen liikalihavien jt-pamppujen skitsofrenisia ja vainoharhaisia päähänpistoja ja tarkoituksia.

Jt-pamput ovat erityisasemassa. Heidän ei tarvitse lahjoittaa rahaa seurakunnalleen. He ottavat lahjoitusvaroista rahaa yltäkylläiseen liikalihavaan elämiseensä.
Eikö heidän pitäisi näyttää rivijäsenille esimerkkiä tekemällä kokopäiväistä ansiotyötä ja palkastaan myöskin lahjoittaa seurakunnalleen rahaa? Silloin asiat olisivat edes jollain tasolla Raamatun mukaiset.

Mutta ei. Nämä possut senku lihoo niin että kaula on yhtä paksu kuin pääkin. Ja sitten kehdataan höpistä että kuinka kaikki on heillä raamatun mukaista.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Järjestön uusin puhallus: "Master plan"

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JPB5 kirjoitti:Jt-pamput ovat erityisasemassa. Heidän ei tarvitse lahjoittaa rahaa seurakunnalleen. He ottavat lahjoitusvaroista rahaa yltäkylläiseen liikalihavaan elämiseensä.
Alan F. seurasi nuorempana kun hallintoelimen jäsen (nimi on unohtunut) kävi aika ajoin Alanin faijaa tapailemassa. Hallintoukko sanoi suoraan, että on sen verran kiireistä ettei ehdi käymään kentällä. Siinä sitä esimerkkiä korkeimmalta mahdolliselta Vt-liturgiselta taholta. Eli ainakin F. Franzin mukaan tuo hallintoelimen jäsen ei ollut jehovantodistaja:
"Jokainen Jehovan todistaja on evankeliumin palvelija. Henkilö, joka ei saarnaa evankeliumia Kristuksen Jeesuksen tavoin, ei ole Jehovan todistaja." (OJT sivu 220)
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Järjestön uusin puhallus: "Master plan"

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

JPB5 kirjoitti:Oikein ja tasavertaista olisi se että jt-pomoillakin olisi maailmallinen ansiotyö jossa kävisivät säännöllisesti ja kustantaisivat itse kaiken omassa elämässään mitä sitten tarvitsevatkin. Eikös apostoli Paavalikin ollut teltantekijä? Ei hänkään lahjoitusvaroilla elänyt.
Aivan oikein. Ja ehkä loppuisi se syyllistäminen, jos ei työn ja arjen kiireiden keskellä aina niin ehdi tutkistella ja jaksa seisoa väsyneenä kirjakärryjen vieressä. Hyvä se on täydellä ylläpidolla jeesustella kentän tärkeydestä yms.

Tosiaan, astukoon alas sieltä kuplastaan todelliseen maailmaan. Potkut persuksille ja kadulle.
Vastaa Viestiin