Sivu 1/1

Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista

Lähetetty: 15.04.2019 00:19
Kirjoittaja Johanneksen poika
Kuva
Kuva: Konventtivideo

Jehovan todistajat ovat perinteisesti järjestäneet keväisin ns. "erikoisesitelmän". Se on useimmiten ollut Jeesuksen kuoleman muistonvieton jälkeen, mutta tänä vuonna järjestystä oli muutettu.

Erikoisesitelmän teema oli tänä vuonna Tavoittele todellista elämää. Esitelmä kuultiin seurakunnissa videotallenteena. Puhujana toimi haaratoimiston edustaja Ari Hakkarainen.

Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista. Puheessa ei esitetty mitään uutta, jota ei olisi kuultu jo useita kertoja vuosien mittaan. Tämä puhe oli suunniteltu erityisesti ns. "kiinnostuneita" varten, jotka eivät ole Jehovan todistajia. Siinä mielessä on ymmärrettävää, että aiheen käsittely oli tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Puhe ei yrittänytkään olla mikään "teologian riemuvoitto". Se oli pikemminkin "peruskauraa", joka ei paljon ravitse, mutta ei toisaalta aiheuta vatsanväänteitäkään.

Jos asia kiinnostaa, täältä löytyy kooste kyseisestä tilaisuudesta.

Re: Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista

Lähetetty: 15.04.2019 12:05
Kirjoittaja Vieras
Erikoisesitelmässä ei ole koskaan mitään erikoista - paitsi se että se pidetään saman vuorokauden aikana kaikissa Jt-seurakunnissa joka maassa. Kyseessä on vain yksi uusi esitelmäjäsennys, joka "ensiesityksen" jälkeen lisätään muiden esitelmäjäsennysten kiertoon ja esitelmää pidetään sitten jatkossa ihan "tavallisena" esitelmänä.

Re: Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista

Lähetetty: 15.04.2019 16:44
Kirjoittaja Johanneksen poika
Miksi vuoden 2019 erikoisesitelmä saattoi tuntua tutulta?

Vastaus löytyy täältä.

Re: Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista

Lähetetty: 15.04.2019 16:56
Kirjoittaja Polyester
johanneksenpoika.fi kirjoitti:Hakkarainen sanoi, että Luoja ei tarkoittanut ihmisen elämäksi vain 70 tai 80 vuotta, ja että sekin olisi sekä ala- että ylämäkeä. Ihmisen tuli alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti elää terveenä täydellistä elämää paratiisissa maan päällä ilman huolia, sairauksia tai murheita.
Valitettavasti mikään ei viittaa siihen, että ihminen olisi tarkoitettu elämään ikuisesti. Samoin paratiisi, jossa leijona syö ruohoa, olisi biologisesti järjetön.
"Todellisen elämän" tavoittelemisesta on jo nyt hyötyä, väitti Hakkarainen. Se tuottaa aitoa mielenrauhaa, koska se auttaa ymmärtämään elämää. Se auttaa ymmärtämään tätä maailmaa, miksi se on sellainen kuin se on. Se auttaa ymmärtämään, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mikä on elämän tarkoitus? Se tekee perhe-elämästä onnellisempaa.
Minun ymmärtääkseni Jehovan todistajat ovat paljon ahdistuneempia ja onnettomampia kuin heidän mainosvaltuutettunsa haluavat myöntää.
Mitä pitää tapahtua, ennen kuin joku voi mennä kasteelle?

(Apostolien teot 3:19) – – Siksi katukaa ja kääntykää, jotta syntinne pyyhittäisiin pois. Näin tulee aika, jolloin voitte saada uutta voimaa itse Jehovalta

Hakkaraisen huomio oli, että ihminen voi alkaa tehdä muutoksia elämässään. Hän voi tehdä jopa täyskäännöksen.

Seuraava askel on "vihkiytyminen", sanoi Hakkarainen.
Pitkä ja monivaiheinen Jehovan todistajiin liittymisprosessi on tavattoman kaukana siitä, millaisena asia Raamatussa kuvataan.

Ap.t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Pietari jatkoi vielä puhettaan. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana."
41 Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.


Vrt. Pietari ei sanonut: "Osallistukaa raamatuntutkisteluun viikottain, alkakaa käymään kokouksissa kahdesti viikossa, vaihtakaa viitta bisnespukuun, ajakaa parta, menkää naimisiin avokkinne kanssa tai pistäkää suhde poikki, lopettakaa tupakan poltto, lakatkaa viettämästä syntymäpäiviä ja juhlapyhiä, erotkaa kirkosta, pyytäkää vanhimmilta lupa käydä kentällä, toimikaa kastamattomana julistajana ainakin muutaman kuukauden ajan, vihkiytykää Jehovalle, ja vastattuanne kastekysymyksiin oikein ottakaa upotuskaste seuraavassa konventissa osoituksena vihkiytymisestänne Jehovalle ja järjestölle."

Re: Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista

Lähetetty: 15.04.2019 17:08
Kirjoittaja Johanneksen poika
Polyester kirjoitti: 15.04.2019 16:56 Vrt. Pietari ei sanonut: "Osallistukaa raamatuntutkisteluun viikottain, alkakaa käymään kokouksissa kahdesti viikossa, vaihtakaa viitta bisnespukuun, ajakaa parta, menkää naimisiin avokkinne kanssa tai pistäkää suhde poikki, lopettakaa tupakan poltto, lakatkaa viettämästä syntymäpäiviä ja juhlapyhiä, erotkaa kirkosta, pyytäkää vanhimmilta lupa käydä kentällä, toimikaa kastamattomana julistajana ainakin muutaman kuukauden ajan, vihkiytykää Jehovalle, ja vastattuanne kastekysymyksiin oikein ottakaa upotuskaste seuraavassa konventissa osoituksena vihkiytymisestänne Jehovalle ja järjestölle."
Näin juuri. Mutta kun Vartiotorniseuralla on valtava tarve kontrolloida, hallita, määrätä ja pompottaa jäseniään, helppo tapa ei toimi. Pitää keksiä niin paljon sääntöjä, että jäsen eksyy sääntöviidakkoon eikä löydä sieltä pois. Silloin se on ansassa, josta livahtaminen on vaikeaa ilman haavoja.

Re: Erikoisesitelmässä ei ollut mitään erikoista

Lähetetty: 16.04.2019 23:42
Kirjoittaja Lottopallo
Aika monta erikoisesitelmää olen nähnyt. Vahvistan. Yhdelläkään kerralla niissä ei ole ollut mitään erikoista. Mainoskikka jonka avulla koitetaan värvätä kiinnostuneita salille.