Veljesseura.org

Amber Scorah 19.6.2019, käännös: Maaria

Äitini ei tiedä missä olen, olenko elossa, sairas, surullinen tai onnellinen. Tyttäreni ei ole koskaan tavannut tätiään tai serkkujaan. Parhaiden ystävieni mukaan olen pettänyt heidät – olen eräänlainen Saatana. Tämä siksi, että minut kasvatettiin Jehovan todistajaksi. Minut kastettiin 14-vuotiaana ja myöhemmin, aikuisena, en enää uskonut sen olevan “Totuus”.

Luovuttuani uskonnosta vetosin siskooni, yritin turhaan auttaa häntä näkemään, että uskonnosta huolimatta voisimme olla perhe - että olin ihan sama sisko kuin ennenkin, muutamaa uskomusta lukuun ottamatta. Hän vastasi ykskantaan: “Olet tässä tilanteessa siksi, että sinä valitsit niin, en minä.”

Miten tämä voisi olla mahdollista, kun minä olin se, joka halusin olla tekemisissä?

Lue lisää täältä.

Amberin kirjoituksen luettuani heräsi mielessäni kysymys Kuinka moni teistä eronneista on itse erottuaan pyytänyt anteeksi niiltä joita te olette karttaneet

kotijehova kirjoitti: ↑26.12.2019 15:59 Amberin kirjoituksen luettuani heräsi mielessäni kysymys Kuinka moni teistä eronneista on itse erottuaan pyytänyt anteeksi niiltä joita te olette karttaneet

Ketä karttanut? Ei kai kukaan eronnut karta ketään? Vai tarkoitatko aktiivi-aikaa, kun joku toinen erosi ja itse oli vielä mukana?

Nukahtanut kirjoitti: ↑27.12.2019 12:01Vai tarkoitatko aktiivi-aikaa, kun joku toinen erosi ja itse oli vielä mukana?

Näin minä kysymyksen käsitin. Eli jos vaikka minä kartoin todistajana jotain rahankeräyslahkosta lähtenyttä henkilöä, niin jos olen tavannut hänet lähdettyä itsekin lahkosta pois, olenko pyytänyt anteeksi käytöstäni.

Itselleni ei onneksi käynyt näin muistaakseni. Mutta uskon, että moni pyytäisi anteeksi, vaikka jokainen todistaja sen ymmärtääkin, että kyseessä oli erittäin rankan ja vaarallisen lahkon sääntöjen syytä (karta, tai tule itsekin kartetuksi). Silti on ihan hyviin tapoihin syytä pahoitella, jos näin on päässyt käymään.

Verilettu kirjoitti: ↑27.12.2019 13:39 Näin minä kysymyksen käsitin. Eli jos vaikka minä kartoin todistajana jotain rahankeräyslahkosta lähtenyttä henkilöä, niin jos olen tavannut hänet lähdettyä itsekin lahkosta pois, olenko pyytänyt anteeksi käytöstäni.

Itselleni ei onneksi käynyt näin muistaakseni. Mutta uskon, että moni pyytäisi anteeksi, vaikka jokainen todistaja sen ymmärtääkin, että kyseessä oli erittäin rankan ja vaarallisen lahkon sääntöjen syytä (karta, tai tule itsekin kartetuksi). Silti on ihan hyviin tapoihin syytä pahoitella, jos näin on päässyt käymään.

Samaa pohdin myös. Itsekään en ketään "ehtinyt" karttamaan, kun pienessä seurakunnassa ei erotettuja/eronneita ollut. Isommissa seurakunnissa en tuntenut ketään erotettua/eronnutta siinä ajassa, mitä siellä ehdin olemaan ennen omaa lähtöäni.
Mutta näin jälkikäteen ajateltuna pyytäisin anteeksi varmasti, varsinkin jos olisi joku tuntemani henkilö.

Missä määrin pitäisi oma-aloitteisesti pyydellä anteeksi asioita, joita on tehnyt kulttiaivopesun vallassa? Nähdäkseni ainoan oikean vastauksen antaa yksilön omatunto, jos kyse ei ole mistään ihan äärimmäisestä. Tärkeintä on kyetä antamaan itselleen anteeksi.

Jos tapaisin jonkun ex-jäsenen, jota olen aikoinaan karttanut, pyytäisin kyllä anteeksi. Mutta en nyt näe syytä lähteä erikseen etsimään näitä ihmisiä, koska kukaan heistä ei ollut itselleni kovin läheinen edes molempien ollessa todistajia.

Weathertop kirjoitti: ↑06.01.2020 18:06 Missä määrin pitäisi oma-aloitteisesti pyydellä anteeksi asioita, joita on tehnyt kulttiaivopesun vallassa? Nähdäkseni ainoan oikean vastauksen antaa yksilön omatunto, jos kyse ei ole mistään ihan äärimmäisestä. Tärkeintä on kyetä antamaan itselleen anteeksi.

Itsekin näen kulttiaivopestyt ennen kaikkea uhreina, harvemmin syyllisinä. Täytyy olla jo aika korkealla hierarkiassa voidakseen olla oikeasti syyllinen, eikä asetelma silloinkaan välttämättä ole ihan mustavalkoinen.

Omia tekojaan on toki hyvä miettiä jälkeenpäin ennen kaikkea siitä näkökulmasta, voiko menneestä oppia jotain. Itsensä ruoskimiselle tuskin on tarvetta. Usein herkällä omallatunnolla varustetut yksilöt ovat aivan liian ankaria itselleen.