Sivu 1/1

Muistonvietto 2020

Lähetetty: 25.03.2020 22:47
Kirjoittaja Syväkurkku
Suomessa Jehovan todistajat järjestävät Jeesuksen kuoleman muistojuhlan tiistaina 7.4.2020, pääosin Zoom yhteyksien avulla. Fyysinen kokoontuminen tapahtuu pienissä ryhmissä, yleensä perhepiirissä. Kuuntelijoiden ja vertauskuviin osallistuvien määrät tulee tietenkin raportoida seurakunnalle.

Ohjeet happamattoman leivän leipomiseen ja viinin valintaan löytyvät Vartiotornista 15.12.2013 sivuilta 22-26. Jokaisen perheen tulee leipoa/hankkia leipä itse, samoin käväistä ostamassa punaviini. Näin riippumatta siitä, aikooko joku osallistua vertauskuviin.

Muistonvieton jälkeen monissa perheissä varmasti iloitaan valmiiksi avatusta punkusta. :) Kuten aina, säännöt ovat Jehovan todistajilla yksityiskohtaiset. Vartiotornin mukaan viiniksi kelpaavat "beaujolais, bourgogne tai chianti". Ei paha.

Mielenkiintoista on nähdä, miten tulevien vuosien raporteissa käsitellään muistonviettoon osallistuneiden tilastot tältä vuodelta. On oletettavaa, että määrät romahtavat - enkä usko, että Seura haluaa tuoda edes näissä oloissa asiaa julkisuuteen.

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 26.03.2020 00:04
Kirjoittaja Vieras
Ettei järjestö nyt vaan aiheuttaisi kompastuskiveä niille todistajille jotka kamppailevat alkoholismin kanssa. Pakko hakea Alkosta punkkua. Avata pullo, kaataa lasiin ja sitten kieltäytyä siitä. Ehkä järjestö luottaa että baarit on kiinni, kukaan ei pääse jatkamaan spontaanisti iltaa.

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 26.03.2020 10:34
Kirjoittaja kotijehova
Ihan uteliaisuuttani kysyn, onko seurakunnissa vuodesta toiseen sama kestopullo vai ostetaanko joka vuosi uusi pullo

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 26.03.2020 11:46
Kirjoittaja Utelias2
Mitä järkeä ostaa viiniä ja leipää jos kukaan ei nauti ehtoollista?

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 26.03.2020 12:48
Kirjoittaja Nukahtanut
kotijehova kirjoitti: 26.03.2020 10:34 Ihan uteliaisuuttani kysyn, onko seurakunnissa vuodesta toiseen sama kestopullo vai ostetaanko joka vuosi uusi pullo
Joka vuosi ostetaan uusi pullo, varsinkin jos on joku voideltu sitä maistelemassa.

Kukahan noihin tiettyihin viinilajikkeisiin on päätynyt? Miksei käy mikä tahansa punaviini? Joku asiaan enemmän perehtynyt voisi valaista. :) En ole koskaan asiaa tarkemmin ajatellut, mutta nyt tuli mieleen kun aloituksessa mainittiin pari ehdokasta lajikkeeksi.

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 26.03.2020 13:35
Kirjoittaja Pro et contra
Nukahtanut kirj: Kukahan noihin tiettyihin viinilajikkeisiin on päätynyt? Miksei käy mikä tahansa punaviini? Joku asiaan enemmän perehtynyt voisi valaista. :) En ole koskaan asiaa tarkemmin ajatellut, mutta nyt tuli mieleen kun aloituksessa mainittiin pari ehdokasta lajikkeeksi.
Vastaus löytyy ja sen voi halutessaan alleviivata VT 15.12.2013 :
Koska Jeesuksen veren arvoon ei tarvinnut lisätä mitään, tuota viiniäkään ei ole väkevöity alkoholilla eikä siihen ole lisätty mausteita. Viinin tulee olla tavallista punaviiniä, joko kotona tehtyä tai kaupasta hankittua (kuten beaujolais’ta, bourgognea tai chiantia).
Lähde w13 15/12 s. 23–24 kpl 7

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 26.03.2020 16:43
Kirjoittaja Nukahtanut
Kiitos Pec tarkennuksesta! Muistelin tollasesta kuulleeni, mutta ei tarkempaa tietoa ollut.

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 26.03.2020 18:52
Kirjoittaja Kaarmis
Tullu srkn sihteerin kanssa ryypättyä muistonviettoa seuraavana päivänä ne seurakuntaan ostetut kolme viinipulloa, en usko että muissakaan seurakunnissa hyvää ainetta pois heitetään?

Ne lasillisetkin kaadettiin sen koksan jälkeen siivoushuoneen teräsaltaan päällä takas pulloihin... Sopivasti dekantoitunutta oli sit seuraavana päivänä. Ne jeesuksen lihasuikaleet meni muistaakseni roskiin.

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 28.03.2020 20:44
Kirjoittaja Pro et contra
Eipä tähän ketjuun haluta enää enempää kommentoida kun meni taas jutut tuonne "navan alle" ja kenenkäkin huoraamisiin eli suomeksi sanottuna paskanjauhantaan.

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 28.03.2020 20:56
Kirjoittaja Vieras
Pro et contra kirjoitti: 28.03.2020 20:44 Eipä tähän ketjuun haluta enää enempää kommentoida kun meni taas jutut tuonne "navan alle" ja kenenkäkin huoraamisiin eli suomeksi sanottuna paskanjauhantaan.
Näinpä. Tämä on yksi syy siihen miksi palstalla on niin kuollutta, epäasiallisuudet ajavat monet pois. Ei itsekään huvita tämän takia paljon kirjoitella.

Re: Muistonvietto 2020

Lähetetty: 28.03.2020 21:32
Kirjoittaja Vieraus
Vieras kirjoitti: 28.03.2020 20:56
Pro et contra kirjoitti: 28.03.2020 20:44 Eipä tähän ketjuun haluta enää enempää kommentoida kun meni taas jutut tuonne "navan alle" ja kenenkäkin huoraamisiin eli suomeksi sanottuna paskanjauhantaan.
Näinpä. Tämä on yksi syy siihen miksi palstalla on niin kuollutta, epäasiallisuudet ajavat monet pois. Ei itsekään huvita tämän takia paljon kirjoitella.
Juuri niin.

Yhteispeliä

Lähetetty: 29.03.2020 09:24
Kirjoittaja Verilettu
Harmitusta aiheuttavasta viestistä voi toki raportoida moderaattoreille. Se tapahtuu tuosta huutomerkki (!) -painikkeesta.

Vaikka viestejä on vähän, en ainakaan itse lue kaikkia viestejä läpi. Tai siihen voi kulua aikaa, en päivystä täällä 24/7. Toisaalta en välttämättä tiedä, mikä ärsyttää ketäkin. Siksi jos kokee kohdanneensa vääryyttä yms. laittakaa ihmeessä raporttia tulemaan, siitä tulee heti ilmoitus sähköpostitse, että sellainen on tehty, jonka jälkeen voi pyrkia asap tarkistamaan mistä on kysymys.

Ja raporteilla voi olla joskus paljonkin vaikutusta. Esim. jokin aika sitten erään raportoinnin myötä, meiltä lähti eräs pitkäaikainen käyttäjä, jonka kirjoitukset loukkasivat useita henkilöitä. Hän suuttui ystävällisestä pyynnöstä ottaa toiset huomioon. Lopulta kuitenkin rauha oli maassa. Jos kukaan ei olisi kertonut, mistä olisimme voineet tietää?

Mitä tulee vaihtoehtoihin, ainahan voi tosiaan mennä vaikkapa Suoli24:lle. Siellä viestejä onkin ihan eri tahtiin kuin täällä. Laadusta en sitten osaa sanoa. :think:

Niin tai näin, suuttumusta aiheuttanut viesti on poistettu, sen kirjoittaneen henkilön oman raportin perusteella. Ihminen on erehtyväinen, ja saa anteeksi. Täälläkin. :thumbup: