Kesälukemista

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Kesälukemista

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Kirjoittaminen Veljesseuraan on ollut katkolla ja blogin pito lopetettu, mutta en kuitenkaan ole palannut Vartiotornin vankeuteen. :) Olen lueskellut tämän kauniin kesän aikana ison joukon Jehovan todistajia käsitteleviä kirjoja ja ajattelin jakaa joitakin lukukokemuksia.

Kirjat ovat varmaankin monille jo ennestään tuttuja ja itsekin olin niistä lukenut muutaman jo aiemmin. Mutta vasta nyt kun kirjat on tullut luettua peräjälkeen, olen ymmärtänyt miten vähän olenkaan tiennyt Jehovan todistajista. Kirjoja on kertynyt sekä hyllyyn että Kindlelle. Entistä enemmän ovat sähköiset kirjat alkaneet viehättää, ja ne ovat huomattavasti edullisempiakin. Hinnat ovat tyypillisesti 5-20 euroa.

Alla joitakin alkukesän lukukokemuksista parhaasta päästä.

James Penton: Apocalypse Delayed. The Story of Jehovah's Witnesses.
James Penton on kanadalainen historian professori, (entinen) neljännen polven Jehovan todistaja. Penton on norjalaisen Furulin ohella harvoja akateemisen uran tehneitä Jehovan todistajia. Vuonna 1981 hänet erotettiin, kun hän oli arvostellut hallintoelimen käytäntöjä, erityisesti saarnaamisvelvoitetta. Pentonin mukana lähti järjestöstä satakunta Jehovan todistajaa. Kirjassaan hän on käynyt yksityiskohtaisesti läpi Jehovan todistajien opillisen taustan, historian, nykyiset opinkappaleet sekä lukuisat oppimuutokset. Kirjassa kaikki lähteet on tunnollisesti dokumentoitu ja faktat tarkistettu. Kirja on historian professorin kirjoittama, tieteellisen tarkka kuvaus Jehovan todistajien historiasta ja opista.

Lloyd Evans: The Reluctant Apostate.
Kaikki tuntevat Lloyd Evansin videot. Videoiden avulla tuhannet Jehovan todistajat ovat heränneet huomaamaan tulleensa pahasti petetyiksi, itseni mukaan lukien. Kirjassaan Lloyd kertoo tarkemmin oman tarinansa, Jehovan todistajien historian sekä tärkeimmät opinkappaleet. Lloyd on rehellinen kertoja, myöntäen auliisti omat "syntinsä". Hänellä on todella harvinainen kyky oivaltaa oleelliset asiat ja viestiä ne selkeästi muille. Lloyd perheineen antaa monessa mielessä kasvot myönteiselle "luopiolle".

William J. Schnell: 30 Years A Watchtower Slave
William Schnell liittyi 1920-luvun alussa Saksassa Raamatuntutkijoihin, palvellen mm. Saksan haaratoimistossa. Muutettuaan myöhemmin Yhdysvaltoihin hän toimi matkasaarnaajana, nykyistä kierrosvalvojaa vastaavassa toimessa sekä suoraan Rutherfordin alaisuudessa erikoistehtävissä. Hänen tehtäviinsä kuului mm. järjestää levottomuuksia eri puolella Yhdysvaltoja. Schnellin avulla avautuu harvinainen näköala Rutherfordin ajan Raamatuntutkijoihin sekä Jehovan todistajiin. Kirjassa vilpitön totuuden etsijä huomaa joutuneensa keskelle juonitteleviä klikkejä ja toinen toisiaan vakoilevia päätoimiston työntekijöitä. Haara- ja päätoimiston ilmapiirit tuovat mieleen Itä-Saksan ja Stasin. Tässä kirjassa myös kerrotaan, mikseivät Jehovan todistajien miehet kasvata partaa.

Raymond Franz: Crises of Conscience
Klassikkoteos, joka on tullut luettua jo useampaan kertaan. Ainutlaatuinen mahdollisuus vilkaista Jehovan todistajien ylimmän portaan, hallintoelimen, toimintaan. Kirja kertoo karusti Jehovan todistajien jatkuvasti muuttuvista säännöistä ja äänestyksen kautta tehtävistä opinkappaleiden muutoksista, kaksinaismoraalista ja epäonnistuneista ennustuksista. Kirjassa on kerrottu, miten hallintoelin on ollut tietoinen jo 1970-luvun lopusta lähtien, että vuoteen 1914 liittyvät aikalaskelmat ovat sovittamattomassa ristiriidassa tosiasioiden kanssa. Kirja kertoo myös 1980-luvun alun järkyttävistä puhdistuksista päätoimistossa. Stalinin suorittamista puhdistuksista erona on, ettei puhdistuksen kohteiksi joutuneita ammuttu, vaan heidät heitettiin kadulle ilman toimeentuloa, mitään korvauksia ja erotettiin loppuelämäkseen läheisistään ja ystävistään. Franzin kirja on osittain raskasta luettavaa, koska kaikesta kokemastaan huolimatta Franz on selvästi edelleen mielenhallinnannassa.

Carl Olof Jonsson: The Gentile Times Reconsidered
Toinen klassikko. Raudanlujat todisteet sille, että Jehovan todistajien aikalaskelmat liittyen vuoteen 1914 ovat täysin ristiriidassa kaikkien tosiasioiden kanssa. Jerusalemin temppeli hävitettiin vuonna 587 eaa., eikä 607 eaa. kuten Jehovan todistajat väittävät. Jonsson kertoi todisteistaan hallintoelimelle jo 40 vuotta sitten. Norjalainen Furuli laati Jehovan todistajien puolesta vastineen Jonssonille, jonka Jonsson kirjan uusissa painoksissa tyrmäsi. Tämä kirja on tieteellisen tarkkaa työtä, missä lähteet ovat selkeästi nähtävillä. Kirja upottaa täysin Jehovan todistajien väitteet vuoden 1914 merkityksestä. Kun muitakaan todellisia merkkejä lopun ajoista ei ole, kirja todellisuudessa upottaa koko Jehovan todistajien opin.

James Kostelniuk: Wolves among Sheep
Uutisissa on vähän väliä otsikoita pedofiliaongelmista Jehovan todistajien keskuudessa. Usein näiden tapausten taustat jäävät varsin pinnallisiksi. Miten tällaiset tapahtumat pääsivät tapahtumaan? Millaisia ihmisiä niihin liittyi? Mikä ohjasi ihmisten käyttäytymistä? Kanadalainen Kostelniuk kertoo yhden tällaisen tapahtuman taustat tarkasti. Kostelniuk on rehellisen tarkka kuvaaja, eikä säästä itseään. Kirja on realistinen, mutta äärimmäisen ahdistava. Kostelniuk menettää tapahtumien kuluessa entisen vaimonsa sekä molemmat lapsensa. Ei pelkästään karttamisen kautta, vaan lopullisesti. Kostelniuk ei jätä asiaa tähän, vaan haluaa saada selvyyden tapahtumaan johtaneisiin syihin.

Loppukesäksi on ostettu pino kirjoja, listoilla myös suomenkielistä kirjallisuutta, mm. Aila Ruohon Vartiotornin varjossa.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille Veljesseuralaisille!
Harwey
Viestit: 18
Liittynyt: 14.03.2020 03:04

Re: Kesälukemista

Viesti Kirjoittaja Harwey »

Kesä alkaa pikkuhiljaa vaihtumaan syksyyn, mutta. Ajattelin mainostaa paria kirjaa jotka ovat tehneet itseeni vaikutuksen.

Yuval Noah Hararin kirjat: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia ja 21 kysymystä maailman tilasta. Kumpikaan kirja ei sinänsä käsittele todistajuutta laisinkaan (onneksi). Kirjat antavat jonkinlaista vaihtoehtoista ajateltavaa "totuuden" marinoimille aivoille.

Todistajathan uskovat ensimmäisen ihmisparin olleen Aadam ja Eeva. Aadam luotiin 6045 vuotta sitten. Todistajat uskovat että nyt eletään TODELLAKIN asiainjärjestelmän viimeisiä päiviä.

Harari valottaa ihmiskunnan syntyä, jumalaan uskomista, uskontoja ja maailman tilaa tavalla joka ainakin itseä on auttanut pääsemään eroon todistajuuden taakasta.

Harari on israelilainen historioitsija, juutalainen ja homoseksuaali. Yrittää pitäytyä faktoissa, joka tosin on vaikeaa muinaishistoriaa käsiteltäessä. Kaikkea ei tarvitse uskoa, eikä kaikesta olla samaa mieltä, mutta enemmän nämä kirjat minulle antavat kuin 40 vuotta järjestössä.

Harari ei ole koskaan ollut todistaja. Hän ei ole "luopio", mutta hän on ehdottomasti vaarallista luettavaa jokaiselle joka haluaa olla todistaja.
Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Kesälukemista

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Ihmisen lyhyen historian kuuntelin äänikirjana keväällä. Aivan loistava kirja, avasi silmät monelle asialle.

Olen lukenut loppukesästä lisää Jehovan todistajia käsitteleviä kirjoja sekä muutamia muita. Alla muutamia kokemuksia jakoon.

George D. Chryssides: Jehovah's Witnesses
George Chryssides on Oxfordista valmistunut teologi, joka on tutkinut uskontoja useammassa yliopistossa. Chryssidesin kirja on tavattoman syvä tutkimus Jehovan todistajista. Kirjassa käydään läpi niin historia kuin opinkappaleet, jopa Pentonin kirjaa yksityiskohtaisemmin. Kirjan jälkeen ei jää epäselväksi opinkappaleiden taustat. Erikoisen kirjasta tekee se, että Chryssides sai kirjalleen avun ja tuen Seuralta. Chryssides myös ystävystyi paikallisen seurakunnan kanssa ja sai apua Englannin haaratoimistolta. Tiettyyn pisteeseen asti, sillä esimerkiksi vanhinten käsikirjaa Seura ei suostunut luovuttamaan, vaan se piti hakea verkosta. Kirjaa voi suositella myös Jehovan todistajalle, sillä kirja ei ole "luopion kirjoittama" ja Seura on avustanut sen kirjoittamisessa. Chryssides suhtautuu Jehovan todistajiin empaattisesti. Kaikki tämä ei kuitenkaan vie kirjalta sen tehoa. Todellisuudessa kirja on ehkä pahin ohjus, joka Seuraan on koskaan osunut. Kirjasta puuttuu kaikki negatiivinen tunnelataus Jehovan todistajia kohtaan, mutta tiedemiehen tarkkuudella Chryssides käy läpi kaikki ongelmakohdat, kertoo mistä opit ja käytännöt ovat peräisin sekä käy historian läpi ilman valkopesua. Jos Jehovan todistajista kannattaa lukea yksi kirja, se on tämä. Ainoa miinus tulee hinnasta, Amazonista Kindleen kirja maksaa melkein viisikymppiä.

Barbara Anderson: Uncensored
Barbara Anderson on tehnyt upean työn tuodessaan lähes ensimmäisenä esiin lasten hyväksikäytön Jehovan todistajien keskuudessa. Hän oli näköalapaikalla päämajassa ja sai tietoonsa ison määrän asioita. Kirjassa oli joitakin uusia tietoja minullekin, liittyen mm. siihen miten hallintoelimen nykyinen politiikka lasten hyväksikäyttöön muodostui. Tasaisella äänestyspäätöksellä nykyinen lapsia suojelematon politiikka voitti. Anderson kertoo myös varsin paljon valtaa omaavan Service Departmentin vetäjästä, joka itse oli joutunut lähtemään Australiasta pedofiliaan liittyvien syytösten takia. Anderson kertoo myös Betelissä tapahtuneista itsemurhista ja ilmapiiristä. Kirja on sivumäärältään suppea eikä Andersonissa muista ansioistaan huolimatta oikein ole kirjoittajan tai historioitsijan vikaa, joten mikään suuri lukukokemus kirja ei ole. Mutta eipä hintakaan päätä huomaa, kirjan saa eurolla Kindleen.

Fred Rosen: Blood Crimes
Kirja kertoo 1990-luvun puolivälissä tapahtuneesta perhesurmasta, jossa kaksi Jehovan todistajaksi kasvatettua veljestä serkkuineen tappoivat perheen äidin, isän ja pikkuveljen. Kirja on kertomus siitä, mihin pahimmillaan voivat johtaa erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunne yhdistettynä tiukkoihin sääntöihin ja uskonnolliseen estremismiin. Veljekset tunsivat koulussa olevansa täysin erilaisia kuin muut, heillä ei saanut olla koulussa kavereita, he eivät saaneet osallistua tuntien ulkopuoliseen toimintaan, heidän täytyi pukeutua poikkeavasti. Heidän täytyi käydä kentällä alueella missä asui heidän koulutovereitaan. Tämä johti kiusaamiseen ja sosiaaliseen eristämiseen. Jehovan todistajuus ei myöskään ollut veljesten juttu. Veljekset löysivät lopulta tukea ainoastaan uusnatsien ryhmästä. Uusnatsien ryhmässäkin he varautuivat tulevaan suureen taisteluun, omanlaiseensa Harmagedoniin. Taistelua piti samalla tavoin seurata tuhatvuotinen valtakunta. Lopulta veljesten jo aiemmin sekava ajatusmaailma meni täysin sekaisin ja he surmasivat perheensä. Surullinen tarina.

Israel Finkelstein ja Neil Asher Silberman: The Bible Unearthed
Kirja ei kerro Jehovan todistajista vaan arkeologian ja Raamatun suhteesta. Viimeisen sadan vuoden aikana Lähi-Idässä on tehty valtavasti arkeologista tutkimusta. Vertaamalla tutkimustuloksia on saatu hahmotettua melko hyvä kuva siitä, milloin Raamattu on kirjoitettu ja mitkä osat siitä ovat arkeologisesti perusteltuja ja mitkä osat vähemmän perusteltuja. Kirja on kansanomaisesti kirjoitettu, helppoa luettavaa. Oli hämmentävää nähdä miten paljon nykyään tiedetään Raamatun ajoista. Vielä hämmentävämpää oli huomata, miten lapsellinen käsitys Seuran kirjallisuudessa on Raamatusta. Opin tietämään enemmän Raamatusta tämän kirjan kolmen päivän lukemisella kuin vuosikymmenien aikana Seuran kirjallisuudesta.

Charles Taze Russell: The Official Watchtower Biography
Seura kieltää historiassaan, että Russellista olisi koskaan kirjoitettu elämäkertaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä elämäkerta julkaistiin 1920-luvulla. Näköispainoksen voi ostaa edullisesti Kindlelle. Mitään järisyttävää kirjassa ei sinänsä ole. Kaikki varsinaiset tiedot ovat sisällytettyinä Pentonin ja Chryssidesin kirjoihin.

Jonah David Conner: All That's Wrong with the Bible
Kirjaan on koottuna iso joukko Raamatun ristiriitaisuuksia ja järjettömyyksiä. Kohtalaisen pienellä työllä löytää samat asiat verkosta googlettamalla, joten kirjaa ei varsinaisesti voi kovinkaan vakavasti suositella.
Ariadna
Viestit: 2177
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Kesälukemista

Viesti Kirjoittaja Ariadna »

Yuval Noah Hararin kirjat: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia ja 21 kysymystä maailman tilasta. Kumpikaan kirja ei sinänsä käsittele todistajuutta laisinkaan (onneksi). Kirjat antavat jonkinlaista vaihtoehtoista ajateltavaa "totuuden" marinoimille aivoille.
Myös minä suosittelen näitä!

Syväkurkun mainitsemien lähes kaikkien kirjojen tietoja olemme käsitelleet Oppinäkemyksiä ja raamaruntulkintaa osiossa ja Yleistä uskonnossa osiossa.
Uusille lukijoille tiedoksi mm. Markku Meilo on jehovantodistajuuden vuosilukujen tuntija ja Jaakko Ahvenainen ja minä olemme keskittyneet Raamatun historiallisuuteen ja itse erityisesti arkeologiaan ja historiaan.
Kesälukemistä riittää siis jo Veljesseuran sivuillakin ja hakua käyttämällä löytää esim.
Israel Finkelsteinin tutkimuksista. Hän on Tell Avinin yliopiston tutkijaryhmään kuuluva ja saa rahoitusta pohjoimaista joten tutkimustulokset ovat löytöjen peruteella tehtyjä eikä niitä yritetä muokata Raamatun mukaiseksi kuten Jerusalemin yliopiston tulokset jonka tutkijoita tuetaan amerikkalaisten kristittyjen taholta.
Ope

Re: Kesälukemista

Viesti Kirjoittaja Ope »

Kiitos hyvistä lukuvihjeistä. Itse luin Raymond Franzin kirjan kesällä. Mikä helmi. Jos joku haluaa vähän ”kevyempää” lukemista suosittelen Amber Scorahin kirjaa Leaving the Witness Exiting a religion and finding a life. Amberin irtautuminen järjestöstä alkoi hänen ollessaan lähetystyössä Kiinassa. Kirja on kirjoitettu helpolla englannilla ja maustettu huumorilla. Amberin haastatteluja on myös kiva katsella esim YouTubesta.
Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Kesälukemista

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Ope kirjoitti: 22.08.2020 17:49 Kirja on kirjoitettu helpolla englannilla ja maustettu huumorilla.
Huumori on niin tärkeää. Sain juuri päätökseen Keith Casaronan kirjan New Boy - Life and Death at the World Headquarters of the Jehovah's Witnesses. Se on kertomus siitä, miten nuori amerikkalaispoika täytti äitinsä unelman hakeutumalla Betel-palvelukseen ja mitä sitten tapahtui. Huumoria kirjassa on paljon, tosin se on aika sysimustaa sellaista.

Hyvän (entisen) todistajan tapaan Casarona käyttää myös vertauksia. Yksi hauskimmista liittyi siihen, kun hän kuvasi miten valtavasti nykyään tarvitaan työtä ja aikaa yhden käännynnäisen tekemiseen. Luku oli kirjoitushetkellä 13 880 tuntia per kastettu. Tuo vastaa suunilleen sellaista kahdeksan vuoden arkisin tehtyä kahdeksan tunnin työpäivää. Casarena vertasi tilannetta mieheen, joka kävelee kaupungin kadulla ja pyytää jokaista vastaantulevaa naista kanssaan sänkyyn. Useimmat naiset pitävät miestä hulluna, joku saattaa läpsäistäkin ja joku kutsua poliisin. Mutta aina joskus joku suostuukin pyyntöön. Ehkä useamminkin kuin kerran kahdeksassa vuodessa. Numeropeliä. :D

Kirja on kuvaus päätoimistosta tavallisen vapaaehtoisen kannalta- epäoikeudenmukaisuuksista, epäinhimillisistä työoloista, vaietuista itsemurhista, pelosta. Siinä on myös mustaa valkoisella hallintoelimen kahdesta homoseksuaalisesta jäsenestä, joita ei suinkaan erotettu, vaan siirrettiin muihin tehtäviin. Toinen näistä, Leo Greenlees, käytti hyväksi pikkupoikia. Greenlees lähetettiin kiinni jäätyään useisiin amerikkalaisiin ja meksikolaisiin seurakuntiin erikoistienraivaajaksi.

Mutta ennen kaikkea kirja on mustan huumorin ylistys. Näyttää siltä, että huumori on hyvä tapa purkaa mielenhallintaa.

Ja Amber Scorahin kirja on ostettuna ja odottaa lukuvuoroa.
nabander
Viestit: 190
Liittynyt: 02.11.2010 22:40

Re: Kesälukemista

Viesti Kirjoittaja nabander »

Syväkurkku kirjoitti: 22.08.2020 23:11
Huumori on niin tärkeää. Sain juuri päätökseen Keith Casaronan kirjan New Boy - Life and Death at the World Headquarters of the Jehovah's Witnesses. Se on kertomus siitä, miten nuori amerikkalaispoika täytti äitinsä unelman hakeutumalla Betel-palvelukseen ja mitä sitten tapahtui. Huumoria kirjassa on paljon, tosin se on aika sysimustaa sellaista.
Tämä kirja on nyt muuten muutaman päivän ajan saatavilla ihan ilmaiseksi Amazonista Kindle käyttöön ja Amazonin verkkolukuun.

Nabander

Olen luvannut vaieta nykyisistä ajatuksistani, siitä mikä koskee entisiä ajatuksiani ei sovittu mitään
Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Kesälukemista

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Kesä alkaa nyt olla ohi ja luku-urakka suoritettu. Alla vielä kokemuksia muutamasta luetusta kirjasta.

Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa
Luin kirjan ensimmäisen kerran pari vuotta sitten - lainaten sen kirjastosta ja osittain piilotellen sitä kotona. :) Nyt kirja on hankittuna itselle.

Aila Ruoho ei itse koskaan ole ollut Jehovan todistaja, mutta sukulaiskokemusten ja 64 haastateltavan kautta Ruoho on pystynyt piirtämään hämmästyttävän tarkan ja oikean kuvan siitä, mitä on olla Jehovan todistaja. Etäisyys on varmasti auttanut näkemään metsän puilta. Osa haastatelluista on peräisin täältä Veljesseurasta, joten tältä osin foorumi on auttanut synnyttämään erinomaisen kirjan.

Kirjan ehdottomasti parasta antia ovat haastateltujen kokemukset. Ne tuovat ihmislähtöisen tarkastelukulman asiaan. On helppo samaistua haastateltujen kokemuksiin. Teologin koulutuksestaan huolimatta Ruoho ei pyri tarkastelemaan opinkappaleita teoreettiselta kannalta, mutta silti tärkeimmät opinkappaleet tulevat esitellyiksi. Samoin kuin vahingollisimmat asiat.

Kirjan laajuudesta huolimatta en pystynyt löytämään siitä kuin 2 asiavirhettä, nekin äärimmäisen pieniä. Seuran ensimmäinen presidentti ei ollut Russell, vaan William Conley. Toinen virhe liittyy Russellin aikaennustuksiin, joita hän ei tehnyt itse, vaan Barbour.

Ehdottomasti suositeltava kirja kaikille jotka eivät vielä sitä ole lukeneet. Erinomaista vertaistukea. Hintakaan ei ole iso, e-kirjana alle kahdeksan euroa. Johanneksen Pojalla on kirjasta kattava katsaus.

Debbie L McDaniel: Out with Consequences
Alkuvuodesta esitetyssä Oxygen-dokumentissa esiintynyt Debbie McDaniel on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan. Kirja kertoo Pyhän Hengen nimittämästä vanhimmasta, joka raiskasi seurakunnan lapsia vuosien ajan. Se kertoo asian peittelystä sekä uhrin isästä ja äidistä, jotka asettuivat oikeudessa raiskaajan tueksi.

Kirjan luettuaan ei voi olla kuin vihainen ja surullinen. Toisaalta kirja on toivoa herättävä. Näistäkin lähtökohdista huolimatta ihminen pystyy rakentamaan itselleen mielekkään ja tyydytystä tuovan elämän. Kunhan ymmärtää lähteä myrkyllisestä ja vahingoittavasta kultista pois.

Amber Scorah: Leaving the Witness
Joku tuossa edellä mainostikin kirjaa, eikä turhaan. Kirja kertoo mielenkiintoisesti, miten Jehovan todistajat toimivat kiellon alaisessa maassa, Kiinassa. Miten ihmisiä lähestytään? Miten kokoukset on järjestetty?

Kirjoittaja on hyvin sympaattinen ja voimakastahtoinen nainen. Itselleni kirja tarjosi mahdollisuuden nähdä, millaista on olla naisena Jehovan todistaja. Jos ei miehellekään hääppöistä ole, naisen kohtalo on kertaluokkaa karumpi.

Kirjasta on turha etsiä mitään oppiin liittyviä tarkasteluja, Scorah tuntuu elävän asioita tunnetasolla. Oli mielenkiintoista nähdä, että tunnetasollakin Jehovan todistajista löytyy helposti reitti ulos. Avaintekijänä oli, että ulkopuolinen henkilö sai Scorahin näkemään ja tuntemaan, että hän elää kultissa ja on mielenhallinnan kohteena.

Kirja sisältää myös lyhimmän Jehovan todistajista kirjoitetun historian, mihin olen törmännyt. :) Lyhyydestään huolimatta siinä oli virheitä. Ensin ajattelin, että Scorahin olisi kannattanut jättää koko osuus pois. Sitten ajattelin, että on oikeastaan hyvä nähdä, miten vähän Jehovan todistajat tietävät historiastaan ja taustastaan. Jopa tällaiset valioyksilöt, jotka on lähetetty saarnaamaan vaativiin olosuhteisiin kiellon alaiseen maahan.

Henkilökohtaisista tragedioista huolimatta kirjasta jää tavattoman positiivinen tunne.

Steven Hassan: Combating Cult Mind Control
Kesän lukemiston kärkeä, aivan mahtava teos. Kirjasta kannattaa ehdottomasti lukea tuorein painos, siihen Hassan on lisännyt nimenomaan Jehovan todistajat vaarallisena, tuhoisana kulttina.

Kirjan luettuaan ei voi kuin hämmästellä, miten samanlaisia tuhoisat kultit ovat toimintatavoiltaan. Joskus kulttien viesteissäkin on hauskoja yhtäläisyyksiä. Hassan hassahti 1970-luvun alussa moonilaisuuteen. Moonilaiset opettivat Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuneen 1917 ja ennustivat Harmagedonin alkavan kolmannen maailmansodan muodossa 1977. Vain muutaman vuoden ero Jehovan todistajien vastaaviin vuosiin 1914 ja 1975.

Hassan on kehittänyt menetelmiään ihmisten auttamiseksi pois kulteista jo vuosikymmenien ajan. Hänen onnistumisprosenttinsa on korkea, myös niiden lukuisien Jehovan todistajien osalta, joiden kanssa hän on toiminut. Hänen nykyinen toimintamallinsa perustuu siihen, että joku kultin orjuuteen joutuneen läheinen ottaa yhteyttä. Hassan kerää operaatioon tiimin, joka koostuu uhrin läheisistä sekä kultista lähteneistä ulkopuolisista henkilöistä. Ensin uhrista kerätään mahdollisimman paljon tietoa. Millainen ihminen hän on ilman kultin luomaa persoonallisuutta? Jos kultti on Hassanille tuntematon, myös kultista kerätään tietoa. Tämän jälkeen seuraa kolmen päivän intensiivinen operaatio. Uhrin läheinen saattaa ensin Hassanin ja uhrin kosketuksiin. Hassan ei hyökkää kulttia vastaan vaan kertoo omista kokemuksistaan kultin uhrina sekä yleisesti siitä, miten mielenhallintaan pyrkivät kultit toimivat. Yleensä tässä vaiheessa kultin uhriksi joutunut alkaa huomata yhteneväisyyksiä elämäänsä kultissa. Tämä vaihe on tärkeä, jotta kultin uhriksi joutunut ei heti nosta suojavarustustaan. Seuraavassa vaiheessa seuraa tietoisku kultista, vääristä ennustuksista, oppimuutoksista jne. Kultin uhrille luodaan myös kuva elämästä ilman kulttia. Mahdollisuudesta rakentaa uusi elämä - opiskella, harrastaa, löytää se oma persoona, joka on jokaisella kultin luoman persoonallisuuden alla. Lopuksi kultin uhri tutustutetaan muihin kultista lähteneisiin.

Koko operaation tarkoitus on auttaa uhria löytämään kultin luoman persoonallisuuden alta alkuperäinen persoonallisuus ja vahvistaa sitä.

Tarpeen mukaan operaatiota seuraa jälkihoito, johon liittyy mm. vertaistukea.

Kirjan luettuaan myös ymmärtää, miten haastavasta operaatiosta on kyse, kun yrittää pelastaa läheistä kultista ulos. Yhdysvalloissa on käytettävissä tähän ammattiapua, nykyään muitakin kuin Hassan. Hinnat vaihtelevat välillä 5 000 - 30 000 dollaria. Suomessa en valitettavasti tiedä yhtään kulttiongelmiin perehtynyttä terapeuttia. On tärkeää, että tällaista operaatiota on vetämässä psykologisen koulutuksen saanut ammattilainen.

Ammattilaisellekin operaatio on haastava, mutta jos ammattiapua ei ole, operaatio on huikean vaikea. Tähänkin Hassanin kirja antaa jotakin apua. Hassan on kirjoittanut tästä aiheesta myös toisen kirjan, "Freedom of Mind: Helping Loved Ones Leave Controlling People, Cults, and Beliefs".

Hassan esittää "mielenhallinnan asteikon". Asteikolla aivopesu on äärimmäinen muoto, mielenhallinta seuraava ja epäasiallinen vaikuttaminen lievin. Aivopesua tehdään yleensä ympäristöissä, joissa uhri saadaan fyysisesti eristettyä ympäristöstään, esimerkiksi sotavankileireillä. Uskonnollisten kulttien, kuten Jehovan todistajien, käyttämät menetelmät ovat lähinnä mielenhallintaa. Epäasiallista vaikuttamista esiintyy esimerkiksi kaupallisissa verkostomarkkinointiorganisaatioissa. Rajat eivät ole selviä.

Ehdottomasti suositeltava kirja.

Richard Dawkins: The God Delusion
Sokerina pohjalla kirja, joka on lopullisesti vapauttanut allekirjoittaneen uskonnon kahleista. Luin kirjan kesän aikana kahteen otteeseen. Alkukesästä luin hyllystä sattumoisin löytyneen ruotsinkielisen painoksen vuodelta 2007. Sitten huomasin, että Dawkins on tehnyt tuoreimpaan versioon muutoksia ja lisäyksiä ja luin uusimman painoksen englanninkielisenä. Kirjasta löytyy myös (vanhahko) suomennos: Jumalharha. Uusimman version lisäykset ja muutokset eivät kuitenkaan ole mullistavia, joten suomennoksesta saa irti kaiken oleellisen.

Richard Dawkins on biologi - alansa huippuja - ja tieteen kansantajuistaja. Kirja kertoo evoluution mekanismit niin selkeästi, että jokainen voi ne ymmärtää. Kirjassa on uskottavia vastauksia moniin muihinkin kysymyksiin. Millaisia argumentteja on käytetty Jumalan olemassaolon perusteluun? Miten hyviä argumentteja ne ovat? Miksi Jumalahypoteesia ei tarvita ja miksi todennäköisyys Jumalan olemassaoloon on todellisuudessa hyvin pieni? Miksi uskontoja on olemassa? Voiko moraalia olla olemassa ilman uskontoa?

Erityisen mielenkiintoinen on Dawkinsin evoluutioon perustuva selitys uskontojen synnylle ja olemassaololle. Se selittää, miksi myös Jehovan todistajat ovat olemassa ja miksi heidän kulttuuriset meeminsä saattavat olla ryhmän säilymisen kannalta hyödyllisiä uskontojen evoluutiossa. Niin vahingollisia kuin ne saattavat ollakin yksilön kannalta.

Jehovan todistajilla on myös "kunnia" esiintyä kirjassa. Etsiessään kirjaan lainauksia kaikkein hölmöimmistä kreationistien kirjoituksista, Dawkins on löytänyt ne - mistäpä muualtakaan kuin - Seuran kirjoista. Jehovan todistajilla on kirjassa kunnia edustaa tämän päivän pölhöintä kreationismia.


Kesän TOP-3
Tässä vielä subjektiivinen kolmen kärki kesän kirjoista:

1) George D. Chryssides: Jehovah's Witnesses
2) Steven Hassan: Combating Cult Mind Control
3) Richard Dawkins: The God Delusion
Vastaa Viestiin