Palvelusvuoden 2020 tilastointi

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Palvelusvuoden 2020 tilastointi

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Jehovan todistajien palvelusvuosi 2020 alkaa päättyä. Palvelusvuosi on ollut koronoineen ja Zoom-kokouksineen poikkeuksellinen.

Nähtävästi hallintoelin on huolissaan palvelusvuoden numeroista, sillä tilastoinnista on annettu seurakunnille uudet ohjeet. Ohjeiden mukaan mm. tienraivaajat sisällytetään sekä keskimääräisten julistajien määrään että erikseen tienraivaajamääriin. Samoin osa-aikaiset tienraivaajat. Näin nämä tulevat mukaan tilastoihin kahteen kertaan, jotkut jopa kolmeen. Myös epäsäännölliset pitää sisällyttää keskimääräiseen lukumäärään ja toimettomatkin, kunhan vain ovat raportoineet edes yhden kerran vuoden aikana. Vaikka miljoona julistajaa olisi feidannut ja nostanut kytkintä, heidät edelleen lasketaan mukaan keskimääräiseen julistajamäärään. Lisäksi tilastoidaan aiemmin toimettomat, jotka ovat alkaneet raportoida uudelleen. Hallintoelin haluaa nähtävästi selvittää, miten moni palasi koronan johdosta takaisin. Ja tietysti palanneet sisällytetään keskimääräiseen lukuun. Moneenkohan kertaan ihmiset lasketaan keskimääräiseen julistajamäärään? :D

Joko hallintoelin pelkää, että numerot ovat tippuneet rajusti koronavuonna tai siten haluavat näyttää, miten se on vaikuttanut positiivisesti kasvuun. Tilastovalhetta joka tapauksessa.
Kyltsi-Pena

Re: Palvelusvuoden 2020 tilastointi

Viesti Kirjoittaja Kyltsi-Pena »

Ainahan tienraivaajat ja osa-ajantienraivaajat on laskettu julistajamääriin. Tottakai ne on laskettu erikseen ja ns. moneen kertaan. Mutta eihän koskaan ole esitetty summaa, missä ne olis otettuu useaan kertaan mukaan. Terveisin Luopio Kyltsi-Pena.
Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Palvelusvuoden 2020 tilastointi

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Kyltsi-Pena kirjoitti: 17.09.2020 20:43 Ainahan tienraivaajat ja osa-ajantienraivaajat on laskettu julistajamääriin. Tottakai ne on laskettu erikseen ja ns. moneen kertaan. Mutta eihän koskaan ole esitetty summaa, missä ne olis otettuu useaan kertaan mukaan. Terveisin Luopio Kyltsi-Pena.
Sikäli mikäli Kim ja Mikey ovat asian ymmärtäneet oikein, nyt esitetään nimenomaan tuo summa keskimääräisenä julistajamääränä. Tällöin yhdestä henkilöstä saadaan monta "keskimääräistä julistajaa". Mitenkäs tuo toimettomien käsittely, onko siinä muutosta? Kimin ja Mikeyn mukaan on.

Vastaa Viestiin