Vuonna 1879 Charles Taze Russell perusti yhtiön nimeltä Tower Publishing Company. Seuran historia mainitsee ohimennen yrityksen, mutta harhaanjohtavasti kertoo perustamisvuodeksi 1886. Tuon luulisi olevan pieni virhe, mutta itse asiassa se ei ole. Tower Publishing Companyn olemassaolo ja tapahtumien järjestys paljastavat alkuhistorian taloudellisen skämmin, siihen astisista puhalluksista suurimman.
Russell omisti yksin Tower Publishing Companyn osakkeet. Tower Publishing Company puolestaan omisti kaikki tekijänoikeudet lehtiin ja kirjoihin, joita lähinnä Russell kirjoitti. (Tai ehkä paremminkin Russellin vaimo ja muut avustajat kirjoittivat Russellin nimissä. Tästä myöhemmin.) Näihin julkaisuihin kuuluivat mm. Zion’s Watch Tower (Vartiotorni) sekä kirjat ja erilaiset traktaatit.
Pari ensimmäistä vuotta Tower Publishing Company huolehti myös lehtien painatuksesta ja jakelusta. Vuonna 1881 perustettiin Zion's Watch Tower Tract Society painamaan ja jakelemaan kirjallisuutta. Zion's Watch Tower Tract Society osti painettaviin kirjoihin oikeudet Tower Publishing Companyltä. Näin Russell ainoastaan huolehti siitä, että painettavaa materiaalia oli kirjoitettuna ja kuittasi voitot itselleen oman yhtiönsä kautta. Järjestelystä oli muitakin hyötyjä. Ihmiset olivat varmasti auliimpia tekemään lahjoituksia voittoa tavoittelemattomalle Vartiotorniseuralle kuin yksityiselle, Russellin omistamalle yritykselle. Järjestely hajautti juridisia vastuita. Lisäksi voittoa tavoittelematon Seura saattoi saada yhteiskunnan tukea uskonnollisena hyväntekeväisyysjärjestönä verohelpotusten muodossa. Näin tapahtuu vielä tänäkin päivänä.
Tower Publishing Company skämmi toimi parikymmentä vuotta, kunnes Russell alkoi siirtää avioeron ja omaisuuden jaon pelossa omaisuuttaan vaimonsa tavoittamattomiin. Avioeron jälkeen Russell ei suostunut maksamaan vaimolleen edes oikeuden määräämää elatusapua.
Voittoa tavoittelematon Zion's Watch Tower Tract Society oli sinänsä myös yhtiömuotoinen. Seura perustettiin 7 000 dollarin pääomalla, joka myöhemmin tuplattiin. Seuraan sijoittivat mm. seuraavat henkilöt:
- Charles Taze Russell: 7 000 dollaria
- Joseph Russell: 1 000 dollaria
- Henry Conley: 4 000 dollaria
- Albert D. Jones: 2 000 dollaria
Albert D. Jones puolestaan oli Russelleiden sukulainen ja kauppojen kirjanpitäjä. Jones myös kirjoitti joitakin artikkeleita alkuaikojen Vartiotorniin sekä oli vastuussa uuden lehden, Zion’s Day Star tuottamisesta. Jones muutti New Yorkiin, jonne oli muodostumassa uusia Raamatuntutkijoiden seurakuntia. Jones myös jatkoi osaa Russelleiden kaupoista nimellä Jones & Littell. Russell ei kauaa kestänyt katsella Jonesin menestystä. Jonesilla on kunnia olla ensimmäinen Raamatuntutkijoista/Jehovan todistajista erotettu henkilö. Vuoden 1882 Vartiotornissa Russell kirjoitti Jonesin menneen ”asioiden edelle” ja sanoi Jonesin olevan luopio. Samassa kirjoituksessa Russell kuitenkin vakuutti, että ”me emme ole niitä, jotka erottaisivat kristittyjä veljiään mielipide-erojen vuoksi”. Kaksoissidosilmaus. Zion’s Day Star oli kuitenkin Jonesin hallussa ja Jones jatkoi lehden julkaisua. Vuotta myöhemmin tammikuun 1883 Vartiotornin numerossa Russell panetteli Jonesia ja sanoi Jonesin luulevan olevansa ”yhtä henkeytetty kuin Jeesus ja apostolit”. Russellia itseään ei haitannut, että häntä kutsuttiin Raamatun Laodikean sanansaattajaksi.
Russell oppi lisää Jonesin tapauksessa. Hän piti yhä tiukemmin juridisesti kaikki langat käsissään, eikä mitään spin offeja enää suvaittu.
Albert Jones menestyi myöhemmin hienosti New Yorkissa. Jones teki huimat voitot sijoitettuaan omia ja lainattuja rahoja rautateiden rakentamiseen. Yhtenä hänen rahoittajanaan oli jälleen Henry Conley. Voitoillaan Jones pystyi hankkimaan hulppean kartanon, purjeveneen ja muita aikansa ”leluja”. Myöhemmin Jones alkoi pelata omaisuudellaan liian rohkeasti ja sortui kyseenalaisiin sijoituksiin ja jopa lain rikkomiseen.
Vaikka Jones oli ”erotettu”, se ei estänyt Russellia harjoittamasta myöhemmin liiketoimintaa menestyneen Jonesin kanssa. Vuosina 1887-1888 Jones väitti hankkineensa oikeudet hyödyntää Long Islandilta löydettyä mineraaliesiintymää. Jones perusti asiaa varten yrityksen nimeltä Delmont Kaolin Deposit Company ja keräsi 300 000 dollarin pääoman (noin 8 miljonaa euroa nykyrahassa). Jo ennen varsinaisen toiminnan alkamista Jones oli alkanut siirtää rahoja yritykseltä itselleen. Poliisi takavarikoi yhtiön omaisuuden 1889 koska todellisuudessa Jonesilla ei edes ollut väittämiään oikeuksia. Sopan velkojien joukossa oli myös Charles Taze Russell, jota itseään oli tällä kertaa taidettu huijata. Russell oppi jälleen lisää Jonesin tapauksesta. Russellin saamiset olivat 3 547 dollaria, noin 100 000 euroa nykyrahassa. Mielenkiintoista on myös, että Russell oli käyttänyt sijoituksessaan bulvaania (J.H.Grosjean). Näin Russellin nimi ei tullut esiin lehtien tilaajien, kirjojen ostajien ja lahjoittajien keskuudessa. Tämä ei suinkaan jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun Russell sijoitti painotuotteista ja lahjoituksista kertyneitä varoja kyseenalaisiin hankkeisiin.
Mutkien jälkeen Russellit olivat päässeet eroon kaikista alkuperäisistä Vartiotorniseuran perustajista. Neljästä perustajasta ainoastaan Russellit olivat jäljellä.
Tapaus Hope Hay
Vuonna 1893 kanadalainen Hope Hay lahjoitti Seuralle 10 000 dollaria (nykyrahassa noin 400 000 euroa) sillä ehdolla, että Russell muuttaa Vartiotornin julkaisun viikoittaiseksi. Russell ei koskaan pitänyt lupaustaan. Sen sijaan lahjoitus siirtyi Seuralta Russellin henkilökohtaisesti omistamalle yhtiölle.
Russell höynäytti Hopen myöhemmin lahjoittamaan vielä toiset 10 000 dollaria, joista otti suurimman osan, 8 847 dollaria, suoraan itselleen. Russell puhalsi Hopelta noin miljoonan nykyrahassa.
Russell nimitti palkkioksi Hopen matkasaarnaajaksi Kanadaan. Muutaman vuoden jälkeen Hope kuitenkin joutui mielisairaalaan, jossa myös kuoli. Tapaus nousi esille Russellin avioeron yhteydessä Maria Russellin kertomana.
Tuhatvuotissarastuksesta Raamatun tutkielmiksi
1900-luvun alussa Russell oli ongelmissa. Kolportöörit (aikaisempi nimitys tienraivaajista) valittivat, ettei Russellin pääteos, kuusiosainen Tuhatvuotissarastus (Millennial Dawn) oikein tahtonut enää käydä ovilla kaupaksi. Ensimmäinen osa Tuhatvuotissarastuksesta oli ilmestynyt 1886, viimeinen kuudes osa ilmestyi 1904. (Rutherfordin toimesta julkaistiin myöhemmin postuumisti seitsemäs osa, mutta se onkin ihan oma tarinansa.)
Tuhatvuotissarastuksen todelliseksi kirjoittajaksi on useissa yhteyksissä epäilty Russellin vaimoa, Mariaa. Charles Taze Russell oli hädin tuskin luku- ja kirjoitustaitoinen, vain pari kolme vuotta koulua käynyt. Maria sen sijaan oli kouluttautunut opettajaksi. 1900-luvun alussa avioliitto oli kuitenkin käytännössä ohi Marian laitettua eron vireille vuonna 1903.
Kirjasarja ei enää tahtonut käydä kaupaksi eikä Mariaa ollut enää kirjoittamassa uusia kirjoa. Mikä oli Russellin ratkaisu? Nimetään kirjasarja uudelleen ja aletaan myydä vanhaa tuotetta uudella nimellä! Kirjasarja sai uudeksi nimekseen Raamatun tutkielmia (Studies in The Scriptures).
Vuoden 1906 konventissa kolportöörejä ohjeistettiin kirjasarjan myynnissä. Ohjelmassa eräs kolportööri kysyi, mitä pitää tehdä, jos joku kysyy, onko kyseessä sama kirjasarja kuin heillä on jo hyllyssään? Russell neuvoi vastaamaan: ”Joiltakin osin tämä kirjasarja on hyvin samankaltainen kuin Tuhatvuotissarastus. Ja Tuhatvuotissarastuksessa muuten on paljon hienoja asioita.” Kaksoissidosilmausta käyttäen Russell jatkaa: ”En kuitenkaan suosittele, että kukaan henkilö toimisi omaatuntoaan vasten.” Toisaalta kolportöörejä neuvotttiin valehtelemaan, toisaalta kerrottiin, ettei heidän pidä toimia omaatuntoaan vasten. Seuraus varmaan oli, että kolportöörit myivät vanhaa tavaraa uutena puhtaalla omallatunnolla. Russell oli kaksoissidosilmausten mestari.
Muutamaa viikkoa myöhemmin toisessa konventissa James H. Coyle ohjeisti ohjelmassaan kanssaveljiään. Coyle oli aikansa tehokkaimpia kolportöörejä, myyden keskimäärin 30 kirjaa päivässä. Häneltä kysyttiin: ”Miten vastaisit, jos joku kysyy, onko kyseessä sama kirjasarja kuin Tuhatvuotissarastus”. Coyle vastasi: ”Pyrkisin väistämään kysymyksen esittämällä vastakysymyksen: ’Mitä Tuhatvuotissarastus opettaa?’. He todennäköisesti vastaavat jotakin, joka ei pidä paikkaansa. Voit sitten sanoa: ’Tämä kirja ei opeta mitään sellaista’”.
Tuhatvuotissarastuksen myyntiä haittasi myös huono maine. Kirjassa esitetyt aikalaskelmat ja muut väitteet oli osoitettu humpuukiksi moneen kertaan. Uudella nimellä päästiin eroon tästäkin huonon maineen ongelmasta.
Itse muistan jo kauan sitten ihmetelleeni, miksi kirjasarjalla oli kaksi nimeä. Nyt tiedän senkin.