Järjestö paniikissa numeroista

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Observer
Viestit: 161
Liittynyt: 15.05.2014 18:45

Järjestö paniikissa numeroista

Viesti Kirjoittaja Observer »

Järjestölle numerot ovat kaikki kaikessa ja näyttäviin julistajamääriin pääsemiseksi tehdään mitä tahansa. Halutaan antaa kuva, että kentällä on isot määrät todistajia tekemässä saarnaamistyötä.

Järjestö on ajan mittaan vähentänyt kenttätyön tuntivaatimuksia. Sekä tienraivaajien ja osa-ajan tienraivaajien tuntitavoitteita on pudotettu vuosien mittaan. Pari vuosikymmentä sitten ne olivat vielä 90 ja 60 tuntia kuussa, nykyään ne ovat 70 ja 50 ("erikoiskuukausina" vain 30) tuntia kuussa. Alennetuilla tunneilla saadaan tienraivaajien määrä pysymään näyttävänä.

Jossain vaiheessa "tavallisen" julistajan tavoitteena oli tehdä 10 tuntia kuussa. Ajan myötä tästäkin lakattiin puhumasta, ja pääasia oli että kaikki pysyisivät säännöllisinä julistajana tekemällä ainakin yhden tunnin kuussa. Näin he ei eivät putoa "epäsäännöllisiksi" tai 6 kuukauden raportoimattomuuden jälkeen "toimettomiksi" ja siten ovat kokonaisraportin julistajamäärässä mukana.

Koska kuitenkin oli paljon iäkkäitä todistajia, jotka eivät ehkä pystyneet tekemään yhtä tuntiakaan, heille annettiin joitakin vuosia sitten mahdollisuus tehdä vanhinten luvalla kenttätyötä vain 15 minuuttia kuussa ja näin he edelleen pysyisivät säännöllisinä julistajina. Tällä tavoin nämä henkilöt eivät putoaisi julistajien listoilta pois, ja kokonaisnumerot julistajamäärästä näyttäisi edelleen yhtä suurelta kuin ennen.

Nyt pandemian aikana piti ottaa vastikään vielä uusi järjestely käyttöön. Koska olosuhteet ovat hankalat, on mahdollista raportoida jopa alle 15 minuuttia kuussa täsmentämättä, montako minuuttia kenttätyötä on tehty. Tämän ansiosta todistaja voi edelleen pysyä julistajien kirjoissa, vaikka hän olisi kuukauden aikana sanonut jollekin vaikka vain yhden lauseen Jehovan todistajista.

"Numerot eivät valehtele - mutta voit valehdella numeroilla."

Lisää tässä videossa:

Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3701
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Järjestö paniikissa numeroista

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Observer kirjoitti: 07.12.2020 10:48 Järjestölle numerot ovat kaikki kaikessa ja näyttäviin julistajamääriin pääsemiseksi tehdään mitä tahansa. Halutaan antaa kuva, että kentällä on isot määrät todistajia tekemässä saarnaamistyötä.

Järjestö on ajan mittaan vähentänyt kenttätyön tuntivaatimuksia.
Seurakunnille luetuista ilmoituksista on raportti suomeksi täällä:

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1270.html
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Järjestö paniikissa numeroista

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Eikös ne Jehovan todistajat todista ihan automaattisesti 24h vuorokaudessa - jo pelkällä olemisellaan? Joskus olen sellaistakin kokouksissa kuullut.

Joten missä ongelma? Siitä vain aina 24/vkr raporttiin niin johan raporttien numerot nousevat.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Järjestö paniikissa numeroista

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Aikavaatimuksen tiputtamisen lisäksi Kim ja Mikey kertoivat jokin aika sitten uudesta vanhimmistolle annetusta ohjeesta koskien vuositilaston laskemista. Uuden käytännön mukaan yksi henkilö voi esiintyä monena "Yhteensä"-sarakkeeessa. Tämä sillä varauksella, että Kim ja Mikey ovat ymmärtäneet asian oikein.
Harmus
Viestit: 146
Liittynyt: 10.05.2013 10:58

Re: Järjestö paniikissa numeroista

Viesti Kirjoittaja Harmus »

YksinäinenSusi kirjoitti: 08.12.2020 17:46 Eikös ne Jehovan todistajat todista ihan automaattisesti 24h vuorokaudessa - jo pelkällä olemisellaan? Joskus olen sellaistakin kokouksissa kuullut.

Joten missä ongelma? Siitä vain aina 24/vkr raporttiin niin johan raporttien numerot nousevat.
Ja oikeastikin jotkut käyttävät asiassa leveitä haaveja: Tunnit alkavat juosta jo silloin kun kenttäpalvelusta ryhtyy ajattelemaan.

Onhan sekin ajatteluun käytetty aika pois omista touhuista ja siten sitä voi kutsua uhraukseksi 😊
Vastaa Viestiin