Muut uskonnot

Jehovan todistajiin liittymätön uskonnollissävytteinen keskustelu. Alueella tiukka moderointi.

Valvoja: Moderaattorit

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Muut uskonnot

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 23.04.2016 22:30

agapi_dō kirjoitti:Se että ei usko mihinkään, on myös tietynlaista uskomista.
Näin on, mutta sillä erolla uskonnolliseen uskomiseen, ettei uskominen kohdistu tuolloin yliluonnolliseen arviointiin tai päättelyyn, vaan kokemuksen tuomaan ajatteluun, jossa ei ole pienintäkään piirrettä yliluonnollisesta.
Tällä tarkoitan ehkä kaavamaista ajattelua, vaikkei se kuvaakkaan täysin mitä tarkoitan.
Uskonnon ulkopuolinen uskominen on nimenomaan kaavamaista ajattelua, esimerkiksi luottamus siihen, että aamulla Tellus on jälleen siinä vaiheessa, että auringon hengissä ollessa valo saa vallan. Uskonnon ulkopuolinen uskominen on kaavamaista ajattelua vaikka sen suhteen, että ammattihenkilö päättelee aiemmista tapauksista, että käsillä on jokin nimenomainen tilanne.
Ainoa tapa saada siihen vastaus, on kysyä mitä Jumala EI ole ja jatkaa siihen saakka kun mitään ei ole enää jäljellä.
Jos ei nyt ainoa, muitakin tapoja on vastauksen hankkimiseksi. Yksinkertaisin tapa on olemassaoloväitteen todistelutaakan kunnioittaminen.

Vastaa Viestiin