Veljesseura.org

Tuo polyesterin käyttämä kuvaus jehovantodistajista tekopyhinä paskoina kuvaa kyllä hyvin sitä heidän suhdettaan muihin ihmisiin, maailmallisiin. He ovat muiden yläpuolella ja Itseäni v...tuttaa se ristiriitaisuus, että he elävät tietynlaisessa harhamaailmassa, koska ongelmiahan jehovan todistajien yhteisössä on, mutta niitä ei myönnetä.

loikkarisusi kirjoitti:Nimenomaan tämä on minulla ollut se isoin jehovantodistajuudesta jäänyt ongelma Joudun vieläkin tekemään todella paljon töitä päästäkseni eroon ylimielisyydestä ja siitä ajatuksesta, että olisin pohjimmiltani paljon parempi ja oikeammassa kuin muut ihmiset.

Kun on vuosikausia tai vuosikymmeniä marinoinut itseään siinä luulossa, että tietää (ainakin tärkeistä asioista) enemmän kuin kaikki maailman professorit ja filosofit yhteensä, ja tekee ainoaa asiaa, jolla todella on merkitystä, niin eihän sellaista sotkua välttämättä ihan heti pestä pois. Mutta kyllä se lähtee.

mymmeli kirjoitti:kuvaus jehovantodistajista tekopyhinä paskoina kuvaa kyllä hyvin sitä heidän suhdettaan muihin ihmisiin, maailmallisiin. He ovat muiden yläpuolella

Jos muille suositellaan, että heidän tulisi tutkia uskontonsa ja hylätä se, jos se osoittautuu vääräksi, eikä yritetäkään noudattaa samaa periaatetta itse, eikä edes pyynnöstä suostuta tutkimaan kriittistä aineistoa, niin eihän se ole millään tavalla rehellinen tai tasapainoinen suhtautumistapa.

harhamaailmassa, koska ongelmiahan jehovan todistajien yhteisössä on, mutta niitä ei myönnetä.

Kehittyneimmät kaksoisajattelijat lienevät päässeet sille asteelle, etteivät oikeasti edes näe ongelmia, ja kykenevät tietämään vain sen, mitä järjestö haluaakin heidän tietävän. Eräänlainen jehovantodistajuuden nirvana. Vähemmän kehittyneet yksilöt näkevät ongelmat, tietävät, mitä niiden esiin tuomisesta seuraisi, ja yrittävät pärjäillä ristiriitojensa kanssa.

Luin tässä koko ketjun läpi ja haluan kiittää teitä kaikkia hyvistä kommenteista. Ne ovat avartaneet lisää myös minun ajatusmaailmaani Kirjoitellaan vain lisää, jos siltä tuntuu.

Jehovan todistajat olivat valitettavan oikeassa maailman suhteen eli maailma kaikkine kauheuksineen lävähti vasten kasvoja. Ei tietenkään ole niin, että Jehovan todistajana voisi sitä täysin paeta. Maailma on lahko, se on yhtä valheellinen kuin Jehovan todistajat, mutta siitä ei voi valitettavasti lähteä pois, ellei sitten elä erakkona omavaraistaloudessa, mikä tuo sitten mukanaan omia ongelmia.

Ehkä se kaikkein vaikein asia on juuri sen erottaminen, mikä on totta ja mikä on valhetta. Pajunköyttä syötetään ihan teollisessa mitassa.

Sitten tietysti ihan perusasiat ovat niitä, joilla maailmalliset tykkäävät leikkiä. Saatetaan käydä käsiksi. On ihan oikeasti huumeongelmaisia, olen itsekin ollut asunnoton, eikä työtä saa. Toisin kuin Vartiotorni väittää, sateenkaariväkeen suhtautuminen on ollut maailmassa vähintäänkin ynseää, eikä maailmallisilla ole asiaan mitään perustetta, ollaan ynseitä ynseyden itsensä vuoksi.

Itse näen myös niin, että lahkosta lähtijä törmää ikäänkuin todellisuuteen tässä maailmassa joka on myös paha tai siinä on pahojakin asioita, joita jt-kuplassa elänyt ei osaa kuvitellakaan. Jehovan todistajaksi syntynyt on kuitenkin niin elämänkokematon tämän maailman ihmisiin verrattuna. Itse koen jehovan todistajana eläneeni tietyllä tavalla hyvin suojatun elämän. Ei voi siis oikein täysin ymmärtää, miten monenlaisia tapoja täällä on elää.

Lisäksi olen huomannut sen, että ystävien löytäminen aikuisiällä ei ole helppoa eikä missään nimessä itsestään selvää. Ja ei tosiaan suvaitsevaisuus ole itsestään selvää ja tiedän itsekin, että seksuaalivähemmistöihin suhtautuminen voi olla tässäkin maailmassa syrjivää. Ei siis pelkästään jehovan todistajien keskuudessa.

Modernissa, narsistisessa uusliberalistisessa dystopiassa korkealle arvostettuja hyveitä on omien ansioiden korostaminen ja kyynärpäätaktiikka ja ylipäätään äänen pitäminen itsestään. Nämä ovat Jehovan todistajille ihan hakusessa, enkä olisi ihan varma, että näitä kannattaisi hankkiakaan. Joka tapauksessa kun niitä ei hallitse, niin putoaa pian tienraivaajaduuneihin tai jopa alle, oma mahdollisuus hankkia leipää pöytään on vakavasti kyseenalainen.

Minä olen huomannut, että exissä on paljon ihmisiä, jotka maailmassa päätyvät mietittyihin ratkaisuihin valtavirran ulkopuolelle.

tasapaino kaikessa on minusta ihan hyvä eli liian vaatimatonkaan ei ole hyvä olla. Kyynärpäätaktiikan kannalla en ole sillä se ei tekisi mulle ainakaan hyvää.

Pehmoluopio kirjoitti:Modernissa, narsistisessa uusliberalistisessa dystopiassa korkealle arvostettuja hyveitä on omien ansioiden korostaminen ja kyynärpäätaktiikka ja ylipäätään äänen pitäminen itsestään. Nämä ovat Jehovan todistajille ihan hakusessa, enkä olisi ihan varma, että näitä kannattaisi hankkiakaan. Joka tapauksessa kun niitä ei hallitse, niin putoaa pian tienraivaajaduuneihin tai jopa alle, oma mahdollisuus hankkia leipää pöytään on vakavasti kyseenalainen.

Minä olen huomannut, että exissä on paljon ihmisiä, jotka maailmassa päätyvät mietittyihin ratkaisuihin valtavirran ulkopuolelle.

Tämä on tietenkin totta. Vallanhimoinen narsisti pärjää kyllä sekä JT-todellisuudessa että oikeassa maailmassa, mutta sellainen ei tavallisesti lähdekään järjestöstä, koska viihtyy siinä.

Silti on lohdullista tietää, että pahinkin kusipäisyys on vain ihmisten kusipäisyyttä, eikä minkään irvokkaan ja kaikkia pakkomielteisesti valvovan sosiopaatti-Jehovan pikkumaista mielivaltaa tarvitse oikeasti pelätä.

mymmeli kirjoitti:Itse näen myös niin, että lahkosta lähtijä törmää ikäänkuin todellisuuteen tässä maailmassa joka on myös paha tai siinä on pahojakin asioita, joita jt-kuplassa elänyt ei osaa kuvitellakaan. Jehovan todistajaksi syntynyt on kuitenkin niin elämänkokematon tämän maailman ihmisiin verrattuna. Itse koen jehovan todistajana eläneeni tietyllä tavalla hyvin suojatun elämän.

Minulla on ollut ongelmana tietynlainen naiivius ja mustavalkoajattelu. Järjellä ymmärrän, että mikään ei ole mustavalkoista, mutta jotenkin sitä on tottunut siihen ajatukseen, että on olemassa joku absoluuttisen hyvä viiteryhmä missä ei ole mitään negatiivista. Ehkä sitä haluaa alitajuisesti jotain todistajuuden tilalle, mikä johtaa lapsenomaiseen idealisointiin. Esimerkiksi entisistä Jehovan todistajista ajattelin joskus täysin päinvastoin mitä seura opettaa, jonka jälkeen lävähti kasvoille että ne luopiotkin on vain tavallisia ihmisiä, ei hyviä eikä pahoja. Osa luopioista on aivan raivostuttavia kusipäitä, joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä. Niin kuin missä tahansa ihmisryhmässä. Myös ihmissuhteissa oon huomannut tietynlaista naiiviutta ja idealisointia.

Yksi tietysti on se, että kaikki olivat "ystäviä". Voidaan ajatella, että kun kaikki ovat ystäviä, kukaan ei ole ystävä. Valtavissa luopioissa olen nähnyt ristivetoa Lloyd Evansin kanssa. Minusta tuntuu, että osa ei ole vielä sisäistänyt sitä, ettei meidän tarvitse olla ystäviä tai edes kavereita. Sen sijaan meidän pitäisi olla solidaarisia, puhaltaa yhteen hiileen, nähdä yksi ja sama projekti.

Yksi asia, johon en ole vieläkään tottunut, on se, kuinka helposti uskontojen arvostelu leimataan rasistiseksi vihapuheeksi. Jos vielä kieltäytyy nostamasta islamia erilliselle jalustalle kaiken arvostelun yläpuolelle, täyskilahtamiset omat varmoja. Mutta tapahtuu niitä aina välillä myös mistä tahansa muusta uskonnosta puhuttaessa.

Elämä olisi varmasti helpompaa, jos osaisi tai haluaisi olla näistä asioista hiljaa. Mutta minulla on kaiken kokemani ja näkemäni jälkeen pakottava tarve puhua niistä, ja koen myös tärkeäksi pyrkiä älylliseen ja moraaliseen johdonmukaisuuteen. Vaikka se sitten välillä johtaisikiin välillä omien motiivien synkkään kyseenalaistamiseen ja välillä sen odotteluun, että tulevatko ne poliisit nyt sitten ovelle.

Hemmetti sentään, kyse on ideoista ja ideologioista. Kenen mielestä on ollut hyvä idea tehdä niistä tabuja, jos ne sattuvat perustumaan taikauskoon?

Hei vieras!

Itselläkin tuo ryhmä, jossa ei ole mitään negatiivista on oikeastaan näkynyt siinä, että helposti haluan kaiken olevan täydellistä ja tuo jaottelu hyviin ja pahoihin eli mustavalkoajattelu on itsellenikin tuttua. Aika hassua, että oikeastaan nyt olen havahtunut sellaiseen tasapainoajatteluun eli pyrkimys tasapainoon asioissa. Tunnistan itsessäni myös sellaista naiviutta ja lapsenomaista uskoa, joka näkyy lähinnä niin, että varsinkin lahkosta eroamisen alkuaikoina olin jotenkin hirveän luottavainen ja se näkyi sellaisena kritiikittömyytenä.

Hei weathertop!

Kyllä minusta on ihan hyväkin, että jehovan todistajuutta nostetaan julkisesti esille, mutta asiallisuus on hyvä, vaikka itseänikin ärsyttää suunnattomasti kaikkien uskovaisten yhden totuuden ehdottomuus. Se suorastaan raivostuttaa, jos esimerkiksi joku tulee linja- autossa paasaamaan uskonnosta, kuten esimerkiksi mormonit ovat tehneet omalla kohdallani ja kerran eräs helluntailainen rupesi saarnaamaan minulle bussissa ja mun oli ihan pakko sanoa, että voitko jättää mut rauhaan, kiitos. Hän todisteli mulle useita kertoja. Hän kyllä jätti mut rauhaan, onneksi.

MInusta on hyvä, että jehovantodistajuudesta puhutaan, koska minusta on niin, että tämä muu maailma ei voi käsittää( täysin ymmärtää), että on yhteiskunnasta irtaantuneita yhteisöjä. Yhteisöjä, joissa on omat oikeusjärjestelmät yms. Tai se, että äiti hylkää uskonnosta eronneen/ erotetun lapsensa. Näistä käytännöistä on hyväkin puhua julkisesti, koska nehän tietysti rikkovat ihmisoikeuksia. Hyväksikäyttötapauksien julki tulo on myös hyvä asia. Näin paljastuu lahkon mädännäisyys ja väkivallan tekijöiden suojelu, joka on törkeää ja julmaa väkivaltaa uhreja kohtaan.

Erosin 8/2005, joten tässä täytyy nyt herätellä harmaita aivosoluja, että millaista silloin oli ja vielä nykyäänkin.

Sen tunteen, muistan, kun olin jotenkin ihan pihalla. Minulta kysyttiin jotain ja ei tarvinnutkaan antaa raamattu vastausta vaan ihan oma mielipide. Tuli monta hiljaista hetkeä, kun en tiennyt mitä sanoa. Ja se kun joku teki minulle jotain hyvää, oli ystävällinen tms niin suu auki vain varmasti tuijottelin, kun taaperosta asti toitotettu, että maailmalliset jumalatonta väkeä. Todellinen ahaa elämys, että nämä ihmisethän välittää toisista, on ystävällisiä ja eihän nämä mitään rietastelijoita ole.

Varmasti olin vihainen ja katkera, lähinnä siitä, että meni niin monta vuotta hukkaan elämästä, eikä niitä saa takaisin vaikka mikä olisi.

Äiti sinne jäi ja tästä traumasta en varmasti pääse ikinä yli, mutta pystyn sen kanssa elämään ja olemaan koko ajan ajattelematta sitä.

Se oli shokki kun erosin niin kaikki rajat kun poistuu yhdellä kertaa niin ihme, ettei henki lähtenyt. Millään kun ei ollut mitään väliä ja olin niin yksin. Ennen eroani en ollut löytänyt tätä palstaa enkä muutakaan, mistä olisi vertaistukea saanut. Jäin kokouksista ja muusta toiminnasta pois ihan suorilta jaloilta.

Se mikä edelleen vaivaa isoiten, on luottamuspula. Kun on lähtenyt noista piireistä, missä niin kaksinaamaista touhua niin on vaikea ymmärtää, että jotkut ihmiset oikeasti haluavat vain sinulle hyvää.

Joskus olin katkera myös siitä kun rukoilu oli minulle niin vaikeaa ja sitä piti tehdä ja paljon ja hyviä asioita tapahtui vain rukouksesta johtuen. Se elämys kun hyviä juttuja tapahtunut lähtöni jälkeen minulle ilman yhtään rukousta. Monta vuotta rukoillut jotain, johon ei usko (en osannut tätä silloin pukea sanoiksi tai edes myöntää itselleni) ja vain esittää rukoilevansa. Esimerkiksi ravintolassa kun jokainen piti hiljaisen ruokarukouksen niin en ajatellut yhtään mitään.

Mies auktoriteetti on minulle varmasti koko elämäni punainen vaate. Pahimmat oireet tulee kun joskus opiskellessa kuunneltiin rentoutumisharjoitusta ja nauhalta mies sanelee mitä tehdä ja miltä pitää tuntua. Itse pelästyin sitä raivoa mikä sisältäni kupli. Parisuhteita myös kaatunut tämän takia. Hermo ei kestä yhtään jos mies määrää. Oli asia mikä vain.