Havahtumiseni

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Markku Meilo
Viestit: 13425
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja Markku Meilo » 16.09.2012 18:36

Saivartelu on kivaa, vaikka Vanhan Erkin kannalta on ihan sama tunaako hän ULA-virittimensä Stadissa YLE:n Radio Suomen kanavalle vaiko (moduloimattoman kantoaallon) taajuudelle 94,000 MHz. Tunaamisen jälkeen Erkin radio kun "heijastaa" samaa ohjelmasisältöä.

Olishan se kokemus jos totuttujen värien asemesta ryhtyisimme viittaamaan ihmissilmän herkkyysalueelle osuvan sähkömagneettisen värähtelyn aallonpituusalueisiin. Astetta kiinnostavampaa se olisi jos aallonpituuksien asemesta viittaisimmekin taajuuskaistoihin.

SonOfJesus
Viestit: 740
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja SonOfJesus » 17.09.2012 11:03

Saivartelu taitaa olla sitä samaa, jota nuoruudessani kutsuttiin näsäviisaudeksi.

Olenkin miettinyt, miksi minun piti viisastella vanhimmille oikeuskomiteassa. Tosin pidin itseäni silloin tunneperäisesti teini-ikäisenä ja olen edelleen samaa mieltä. Ja tilanne oli tietysti se, että en kai oikein pystynyt vastaamaan mitään oikeasti älykästä, koska minua ei syytetty mistään erityisestä. Todettiin vain lopuksi puhelimitse, että he ovat päättäneet erottaa minut. Ai, miksi? No, kyllähän sinä sen itsekin tiedät. Tosi absurdi tilanne. Ehkä viisastelu on teini-ikäisen sijaistoiminto samalla tavoin kuin kissa hämmentyneenä nuolee tassuaan.
SonOfJesus
Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

Markku Meilo
Viestit: 13425
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja Markku Meilo » 17.09.2012 11:43

SonOfJesus kirjoitti:Saivartelu taitaa olla sitä samaa, jota nuoruudessani kutsuttiin näsäviisaudeksi.

Mun sanastossa (ja sanakirjassanikin) näsäviisaus on nokkavuutta ja nenäkkyyttä. Saivartelulla taas ymmärrän lähestymistapaa, jossa asiaa lähestytään toisen/toisten mielestä tarpeettomalla tarkkuudella, pedanttisuudella tai teoreettisuudella.

Tosin pidin itseäni silloin tunneperäisesti teini-ikäisenä ja olen edelleen samaa mieltä.

Olen entistä vakuuttuneempi, että lapsesta jehovantodistajaksi painostetut kasvatetaan suojakuoren sisällä, jolloin aikuisuus lykkääntyy ja tuntuu, etteivät kaikki jehovantodistajina elävät saavuta aikuisuutta lainkaan. Sama koskenee tietysti muitakin alan vastaavien kulttien kersoja, joten todistajuus ei tuon jälkeenjääneisyyden suhteen eroa kilpailijoistaan.

Vakuuttuneisuuteni perustuu mm. käännyttävien todistajien tapaamisiin, joissa keskustelun tyylilajeina ovat väistely, sivuraiteelle johdattelu, perustelemattomien väitteiden toistelu sekä suora valehtelu. Siis asiallisuudeltaan samaa tasoa kuin helppoheikki markkinoilla.

Todettiin vain lopuksi puhelimitse, että he ovat päättäneet erottaa minut. Ai, miksi? No, kyllähän sinä sen itsekin tiedät.

Totuttua oikeuskomediaperustelua, joka kertoo vanhimpien puuttuvasta valmiudesta vastata sanoistaan ja tekemisistään.

Ehkä viisastelu on teini-ikäisen sijaistoiminto samalla tavoin kuin kissa hämmentyneenä nuolee tassuaan.

Nuorena sitä kokee tietävänsä kaikenlaista, mielenhallinnassa olevana jehovantodistajana kokee tietävänsä suunnilleen kaikesta tietämisen arvoisesta kaiken.

SonOfJesus
Viestit: 740
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja SonOfJesus » 17.09.2012 14:07

Markku Meilo kirjoitti:
SonOfJesus kirjoitti:Saivartelu taitaa olla sitä samaa, jota nuoruudessani kutsuttiin näsäviisaudeksi.

Mun sanastossa (ja sanakirjassanikin) näsäviisaus on nokkavuutta ja nenäkkyyttä. Saivartelulla taas ymmärrän lähestymistapaa, jossa asiaa lähestytään toisen/toisten mielestä tarpeettomalla tarkkuudella, pedanttisuudella tai teoreettisuudella.


Joo, kyllä tämä määritelmä sopii minun ajatuksiini paremmin kuin oma esittämäni. Pedanttisuus on kovin tarpeen vanhassa ammatissani. Siitä on sitten saivartelun mielihyväkin ehkä peräisin, koska tarkkuus on niin helppoa sitten siviilissäkin. Minusta onkin esitetty että olen "pilkun päälle pilkku". Tämän joudun myöntämään. Olen sittemmin huomannut, että ehdoton tarkkuus ei ole kaikessa välttämätöntä. Esimerkiksi keittiöremontissa ei tarvitsisi pyrkiä 0,1 millin tarkkuuteen, mutta sen oppimiseen on mennyt aikaa.

Markku Meilo kirjoitti:
Ehkä viisastelu on teini-ikäisen sijaistoiminto samalla tavoin kuin kissa hämmentyneenä nuolee tassuaan.

Nuorena sitä kokee tietävänsä kaikenlaista, mielenhallinnassa olevana jehovantodistajana kokee tietävänsä suunnilleen kaikesta tietämisen arvoisesta kaiken.


Muistan kerran saaneeni pyyhkeitä: "Kyllä huomaa, että poika on juuri päässyt koulusta", kun taisin huomattaa enolleni, että alkaa -verbin yhteydessä pitää käyttää 1. infinitiivi -muotoa. Nykyisin ajattelen huomautuksellani hakeneeni hyväksyntää. Koulussa olin saanut opettajalta palautteen "Huomaa että oppi on mennyt hyvään maahan", kun olin tunnistanut hylättävän svetisismin. Kieli vaan kun kehittyy, niin ei taida kumpikaan sääntö enää olla voimassa.

Nuoruudessa olisi hyödyllistä, jos kohtaisi aikuisia, jotka eivät elä 'tiedän kaiken' -harhaluulossa. Nuorelle, joka etsii vasta oman ymmärryksensä rajoja, on vaikeaa tunnistaa ja hyväksyä itsessään tietämättömyyden alueitaan. Tämähän on sinänsä ristiriitaista, koska teininä vastaa hankkii tietojaan, mutta toisaalta ei ehkä vielä ole kokemuksia siitä, ettei tiennytkään.

Ainoan Tosi Totuuden tunteminen luonnollisesti vahvistaa nuorille ominaista (?) oman tietämyksen suurentelua.
SonOfJesus

Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

SonOfJesus
Viestit: 740
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja SonOfJesus » 17.09.2012 14:39

Yksi asia, joka helpotti minua hengellisesti erottamiseni jälkeen, oli kirkkohistoriaan tutustuminen. Kirkkohistoriasta on kait kirjoitettu paljon. Muistaakseni luin jotain 4-osaista A4:n kokoista kirjasarjaa. Enpä juuri enää muista mitä sieltä luin tai ymmärsin, mutta sen muistan, että se asetti mielessäni Jehovan todistajat yhdeksi uskonnoista monien joukossa. Eli heidän oman oppinsa mukaan osaksi Suurta Babylonia. Muistan havainneeni useampia yhtäläisyyksiä Jehovan todistajien ja kirkon historiassa. Jehovan todistajissa "lopputulos ratkaisee" eli voittaja on aina oikeassa. Näinhän se menee kaikkien muidenkin kohdalla. Voittaja määrää historiankirjoituksesta.

Muistelen, että "Jumalan päätöksissä" -kirjassa joskus kerrottiin kuinka ryhmä ihmisiä, joita kutsuttiin "itsensä kehittäjiksi", erotettiin vuonna 1912. Silloin ymmärrettiin, että kansainvälinen saarnaamistyö on tärkeämpää kuin itsensä kehittäminen. Ja koska heidät saatiin kerran erotettua, niin se oli Jehovan tahto. Minullekin sanottiin oikeuskomiteassa, ettei Jehova sallisi sellaista, kun kerroin heidän tekevän väärin. Ja koska he saivat minut erotettua, he olivat oikeassa! Enpä silloin muistanut raamatunpaikkaa: "Jerusalem, Jerusalem! Sinä luoksesi lähetettyjen kivittäjä." VT sisältää paljon kertomuksia siitä, kuinka kuninkaat tappoivat profeettoja. Miksi näin tapahtui silloin, mutta ei olisi enää sallittua?
SonOfJesus

Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

Markku Meilo
Viestit: 13425
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja Markku Meilo » 17.09.2012 15:57

SonOfJesus kirjoitti:...tarkkuus on niin helppoa sitten siviilissäkin.

Itse vältän tarkkuta vasta kun huomaan sen tarpeettomaksi. Pienimuotoisempaa puutyötä tehdessäni käytän kyllä työntömittaa, mutta mikrometri saa olla rauhassa.

Nuoruudessa olisi hyödyllistä, jos kohtaisi aikuisia, jotka eivät elä 'tiedän kaiken' -harhaluulossa.

Se on vaan hieman hankala yhtälö kun ja jos nuori ajattelee, että aikuiset ovat jotenkin jääneet kehityksestä jälkeen. Yksi poikkeus on jokin kapea ammattiala, jossa aikuinen hakkaa käden- tai muilla taidoillaan mennen tullen kokemattoman nuoren.

Markku Meilo
Viestit: 13425
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja Markku Meilo » 17.09.2012 16:11

SonOfJesus kirjoitti:Enpä juuri enää muista mitä sieltä luin tai ymmärsin, mutta sen muistan, että se asetti mielessäni Jehovan todistajat yhdeksi uskonnoista monien joukossa.

Hupaisa yksityiskohta asiassa on se, että vasta 1950-luvulla Vt-seura katsoi itsensä uskonnoksi, ottaen termikseen "oikean uskonnon", erottuakseen "vääristä uskonnoista". Mikähän näinkin yksinkertaisessa asiassa olisi vuosikymmeniä ollut Jehovalle ylivoimaisen vaikeaa?

Muistan havainneeni useampia yhtäläisyyksiä Jehovan todistajien ja kirkon historiassa. Jehovan todistajissa "lopputulos ratkaisee" eli voittaja on aina oikeassa. Näinhän se menee kaikkien muidenkin kohdalla. Voittaja määrää historiankirjoituksesta.

Samaa menoa se oli jo Raamatun VT:nkin kohdalla, asioita väritetään kotiinpäin vetämällä.

Ja koska heidät saatiin kerran erotettua, niin se oli Jehovan tahto.

Samoin standfastersit katsottiin luopioiksi, vaikka he vastustivat Rutherfordin harjoittamaa militarismia. Samoin on monotettu mies, joka vastusti Rutherfordin ajan spiritistisiä asenteita. Erottaminen tapahtuu siis yhtenäisyyden ylläpitämiseksi, ei opillisen puhtauden.

SonOfJesus
Viestit: 740
Liittynyt: 15.05.2007 12:39

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja SonOfJesus » 11.05.2018 16:33

Nykyisin ajattelen, että ihmisen elämän voi jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka eivät ole yksiselitteisesti ikään sidottuja ja ne voivat olla päällekäisiä:

Ensiksi. Lapsuus / nuoruus. Fyysisen kasvu. Tunne-elämän pohja esim perusturvallisuuden kasvu.

Toiseksi. Aikuisuus. Henkisen kasvun aikaa. Tunne-elämän kypsyminen eli aikuistuminen.

Kolmanneksi. Vanhuus. Kuoleman odotus. Henkinen kasvu voi jatkua. Tuntee iloa kuoleman odotteesta.

Itse olen nyt vaiheessa kolme.
SonOfJesus

Laki ja Seura toimivat kasvattajina: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.

Lothar II
Viestit: 411
Liittynyt: 08.12.2009 10:52

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja Lothar II » 11.05.2018 17:33

Rankkaan itseni kakkosen ja kolmosen väliin, koska olen vuosien ajan lukenut kuolinilmoitukset melko tarkkaan.

Markku Meilo
Viestit: 13425
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja Markku Meilo » 11.05.2018 22:21

Mun mielestä noin kattavasti vanhuuteen liitetty kuoleman odotus, voisi pikemminkin olla kuoleman hyväksymistä kuin sen odotusta. Ilo kuoleman odotteesta on samoin mulle vieras ajatus. Tämä kaikki siis siltä pohjalta, ettei vanhuus ole (toistaiseksi) kohdallani tuonut mitään vakavaa sairautta. Voisin eo. suhteessa ajatella jaettua kolmossijaa niille, jotka eivät ole niin onnekkaita, että saavat vanhana kuolla terveenä (vähintään nupin suhteen).

Kaarmis
Viestit: 3825
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja Kaarmis » 12.05.2018 01:05

Olen tullut kolmosesta kakkoseen, ja nyt pyrin kohti ykköstä. Tunne-elämän pohjaratkaisuiden rakennesuunnitelmapiirustukset nokan alla, ja suunnitelmat niiden asianmukaisesta salaojittamisesta, routaeristyksestä sekä patolevytyksestä budjetoitavana. Ennen uutta vaippaikää tunnen suurta vastuuta siitä ettei kypsymiseni johda myös lähimmäisteni kypsymiseen minuun.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

Lothar II
Viestit: 411
Liittynyt: 08.12.2009 10:52

Re: Havahtumiseni

ViestiKirjoittaja Lothar II » 12.05.2018 10:33

Suakeli sentään, onneksi olkoon. Odotamme innolla raporttia ykkösestä.
Huolettaa tuo mahdollinen raadon, onko siellä päin mikään ongelma?


Palaa sivulle “Kirjoittajien esittely”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija