Moi

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
MissäOnTotuus
Viestit: 2
Liittynyt: 30.08.2020 16:55

Moi

Viesti Kirjoittaja MissäOnTotuus » 30.08.2020 19:25

Moi kaikille.

Sivusta seurannut tätä foorumia jonkin aikaa. Nyt uskaltauduin rekisteröitymään ja kertomaan hieman itsestäni ja toivottavasti osallistumaan aktiivisesti hyvään keskusteluun.

Olen hieman yli 40v mies. Olen aina ollut kiinnostunut uskonnoista ja olenkin oikeastaan aina ollut sitä mieltä, että jonkinmoinen Jumala on olemassa. Olen lukenu Koraanin, haditheja ja tietenki raamatun muutamaan otteeseen.
Pari vuotta takaperin olin yksin kotona ja ovikello soi yllättäen. Pari jehovan todistajaa oli oven taakse ilmestynyt.
En edes muista mikä oli sen hetken kysymys mitä he esittivät, mutta muistan kuinka esitin kysymyksiä Raamatusta ja olin aika otettu kuinka hyvin he sen tunsivat. Toki kaikkiin kysymyksiin en saanut vastausta ja sain kutsun salille tutkimaan.
Kohta kädessäni oli mitä raamattu todella opettaa kirja.

Sitä kävimme läpi yli vuoden ajan. Sain kutsun seurakunnan tilaisuuksiin ja olenkin käynyt tilaisuuksissa koronan tuloon saakka.
Kuitenkin Google minut tänne aikanaan toi ja huomasin kuinka totuus on valikoivaa ja yksipuolista.

Nyt olen yrittänyt irrottautua otteesta. Korona on onneksi lykännyt kaikkea, muuten olisin varmaan jo kasteelle erehtynyt menemään.

Aika vaikeaksi koen tämän tilanteen. Eli napanuoran katkaisun. Olen ottanut esille opin ristiriitoja, mutta osia ei tunnusteta tai leimataan vain luopioiden panetteluksi.
Kaikkeen löytyy vastaus, välillä hyvinkin heppoinen selitys.
Kuitenkin olen huomannut kuinka aina ottaessani etäisyyttä, veli vanhimmat sun muut kokevat seurani tärkeäksi. Eli yhteydenpito alkaa välittömästi. En kuitenkaan haluaisi olla töykeä, mutta olen miettinyt että kun hyvällä olen yrittänyt kertoa etten kaikkea jt teologiaa jaa ja se sivuutetaan hyvin nopeasti ettei kohta muu enää auta.

gola
Viestit: 10
Liittynyt: 12.01.2018 23:47

Re: Moi

Viesti Kirjoittaja gola » 31.08.2020 08:21

Vanhimmat ovat erittäin hyvin valmennettu pitämään huolta koukun nielleestä saaliistaan - kalaa ei saa päästää karkaamaan. Vaikka vanhimpia ottais kuinka pataan kun et ihan kokonaan ole vielä heidän/seuran talutushihnassa, heidät on VALMENNETTU kohtaamaan juuri tällaisia tilanteita - sliipatulla, kohteliaalla kohtaamisella luovat sinulle tunteen että JUURI SINÄ olet erityisen tärkeä ja muuta diippadaappaa. He tietävät miten ihminen toimii; että on ikävää torjua sliipattu, kohtelias kokouskutsu, tutkisteluehdotus tai muuta. Heille on vaan sanottava suoraan että nyt STOP, en halua enää olla mukana.

Silti saattavat tulla myöhemmin varmistelemaan josko sittenkin olisit muuttanut mielesi... Ei kannata jäädä väittelemään heidän kanssa, ilmoittaa vaan ettei halua olla järjestön/heidän kanssa tekemisissä - kuten olet huomannut, valmennettu vastaus on opetelut jokaiseen vastaväitteeseen.

Kaarmis
Viestit: 3911
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Moi

Viesti Kirjoittaja Kaarmis » 31.08.2020 10:34

Jep. Olet parisen vuotta lukenut heidän kirjoistaan ja livekeskusteluista heidän oppirakennelmaansa. Vastaavasti heitä on vuosikymmeniä opetettu vastaamaan vastakysymyksiin "oikealla tavalla".

Siinä kohtaa on aika ymmärrettävää olla näissä keskusteluissa altavastaaja?

Kerrankin koronasta oli jotakin hyötyä.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."

Polyester
Viestit: 2971
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Moi

Viesti Kirjoittaja Polyester » 31.08.2020 16:33

Hyvä esimerkki siitä, miten hatarin tiedoin jopa ulkopuolelta (siis ei Jt-perheeseen syntymällä) voidaan tulla mukaan, tai onneksi tässä tapauksessa vain meinattiin tulla. Ei sinulle olisi mitään kerrottu, ellet olisi itse ymmärtänyt hakea tietoa, eivätkä monet itsekään tajua missä ovat mukana.

Järjestön arvosteleminen on Jehovan todistajissa tabu, eikä vanhimmista saa kaveria kriittiseen, avoimeen ja perusteelliseen keskusteluun millään keinolla. He haluavat vain arvioida sinua: kuinka potentiaalinen jäsen edelleen olet, millaisia ajatuksia olet omaksunut, ja muodostatko vaaran seurakuntalaisten "hengellisyydelle" (eli voiko jonkun usko saada kolauksen sinun kommenteistasi).

Jos suoraan sanominen tuntuu vaikealta, mutta pokka muuten pitää, voit tietysti kertoa vanhimmille esim. kirjoittelevasi täällä tai ottaa puheeksi joitakin artikkeleita Johanneksenpojan sivustolta. Tämäkään ei avaisi merkittäviä keskusteluja, mutta sinua saatettaisiin pitää "luopioajatuksia" omaksuneena, jollainen saa olla paremmin rauhassa kuin sellainen, jonka kiinnostuksen vain katsotaan hiipuneen. Silti he saattaisivat esim. parin vuoden päästä yrittää tavoitella sinua sähköisesti tai kotoasi tarkistaakseen tilanteesi.

MissäOnTotuus
Viestit: 2
Liittynyt: 30.08.2020 16:55

Re: Moi

Viesti Kirjoittaja MissäOnTotuus » 31.08.2020 17:11

Kiitoksia vastauksista. Arvostan todella paljon kun olette vastanneet.
En edes ajatellut kuinka vastapuoli on vuosikymmeniä tällaista käsitellyt.

Taidan laittaa johanneksen pojan sivuilta linkin esim karttamisesta ja tuoda esille, että olen täysin samaa mieltä muun muassa siitä ja muustakin siellä olevista aiheista.

Tuntuu vaan hölmöltä miten he jaksavat paneutua yhden miehen saamiseen riveihin.
Aikamoinen vaivannäkö yhden vuoksi.

gola
Viestit: 10
Liittynyt: 12.01.2018 23:47

Re: Moi

Viesti Kirjoittaja gola » 31.08.2020 21:28

MissäOnTotuus kirjoitti:
31.08.2020 17:11
Tuntuu vaan hölmöltä miten he jaksavat paneutua yhden miehen saamiseen riveihin.
Aikamoinen vaivannäkö yhden vuoksi.
Olet arvokas koska ovat saaneet merkittävällä tavalla kartutettua tunteja kenttäraportteihin.

Vastaa Viestiin