DG tässä hei!

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
DG
Viestit: 12
Liittynyt: 15.04.2008 07:10

DG tässä hei!

Viesti Kirjoittaja DG »

Hei kaikille!

Vaikka erottamisestani on jo 10 vuotta, uskaltauduin vasta nyt etsimään kriittistä tietoa Jehovan Todistajista sekä mahdollisesti jonkinlaista vertaistukea.

Olin 15-vuotias, kun minut käännytettiin ja tunnustan oikopäätä, etten olisi voinut olla helpompi uhri. Heitin raamattua tutkiessani oitis kaiken kriittisen ajattelun ulos ikkunasta ja toistelin kuin papukaija näitä hetkeä aiemmin kirjasta ääneenluettuja opinkappaleita vastatessani alamarginaalin kysymyksiin. Heti ensimmäisen tilaisuuden tullen minä melkein loikkasin kastealtaaseen.

Ei kulunut kauaakaan, kun jo julistin ovelta ovelle, pidin puheita palveluskoulussa, istuin valtakunnansalissa eturivissä nostelemassa mikrofoninjalkaa puhujille, ja olin Vartiotornin lukijana sunnuntaisissa kokouksissa.

Pian kenttäpalveluksen myötä minulla alkoivat erilaiset psykosomaattiset oireet. Vapina oli näkyvimpiä. En saanut julistamisesta sitä paljon puhuttua iloa, vaan olin hyvin ahdistunut joka kerta, kun minun piti lähteä kentälle ja hyvin helpottunut, kun pääsin sieltä viimein pois. Rukoilu ei tietenkään auttanut. Syytin itseäni siitä, että koko todistajana olemisen kulmakivi eli kenttätyö oli minulle painajaista. Syytin itseäni myös siitä, että jännittyneen ja kömpelön julistukseni myötä joku ei kenties kuulisikaan "totuutta" kyllin vetoavasti.

Näin myös painajaisia Harmagedonista. Pelkäsin, etten selviytyisi siitä, koska minusta tuntui, että olin muutenkin vailla kaikkia toistuvasti korostettuja hengen hedelmiä.

Olin tietysti tässä vaiheessa vieraannuttanut kaikki vanhat kaverit itsestäni, lopettanut entiset maailmalliset harrastukset, ja unohtanut haaveet korkeakoulututkinnosta. Mitäpä hyötyä siitä olisi pian tulevassa uudessa maailmassa?

Vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tätä on raskasta muistella ja kirjoittaa.

Erottamiseni tapahtui tylyn yksinkertaisesti niin, että rakastuin. Ikävä kyllä, tämä nuori nainen ei ollut Jehovan Todistaja eikä minulla ollut halua yrittää käännyttää häntä. Minua painostettiin joko käännyttämään tai jättämään hänet, mihin en suostunut. Jääräpäisyyteni maksoi minulle paratiisipaikan. :)

Psyykeeni romahti täysin. En ollut missään vaiheessa lakannut uskomasta, vaikka olinkin kapinoinut. Järjestön ulkopuolelle joutuminen ja täydellinen hylätyksi tuleminen veivät minut mukanaan pohjalle ja jouduin tuotapikaa hakemaan apua mielenterveysongelmiin. Tässä vaiheessa minua kauhistutti ajatus Harmagedonista ja vääjäämättömästä tuhostani siinä niin paljon, että yritin itsemurhaa vain päästäkseni nopeasti pois.

Vuosien kuluessa selvitettyäni päätäni niin itsekseni kuin terapiassakin koen viimein olevani valmis katsomaan taakse nähdäkseni todella, mistä tuossa lahkossa on kyse. Minun on yhä vaikea tarkastella Jehovan Todistajia millään tavalla kriittisesti. Aivopesu nähtävästi teki tehtävänsä.

Tällä synkällä matkalla ei kuitenkaan tarvitse olla synkkä loppu. Vaikka olen hukannut useita vuosia elämästäni, opiskelen nyt tavoitellen sitä kerran haaveilemaani korkeakoulututkintoa. Mielenterveyteni on yhä heikko, mutta hyvä lääkitys ja terapia pitää minut elämässä kiinni.

Tämä tarina oli pitkä ja kenties pitkäveteinenkin, mutten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä ja kerrankin kirjoittaa siitä, mistä olin vaiennut niin monta vuotta.
Jaakob
Viestit: 707
Liittynyt: 28.04.2007 14:43

Viesti Kirjoittaja Jaakob »

Tervetuloa joukkoon sekalaiseen :)
Religion was created when the first conman met the first fool
-Mark Twain
Lehtiveli
Eläkeläinen
Viestit: 1741
Liittynyt: 13.04.2007 10:07
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lehtiveli »

Tervetuloa mukaan. Toivottavasti palstasta on apua :)
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Tervetuloa.

Mielenkiintoinen kertomus ja surullisen tutun kuuloinen. Jokainen meistä joutuu näemmä taistelemaan tiensä normaaliin elämään ja mielenrauhaan. Onnea valitsemallasi tiellä ja toivottavasti tämä palsta auttaa huomaamaan että samanlaisia vaikeuksia kohdataan koko veljesseurassa.
Let me go Master I hate you so
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: DG tässä hei!

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

DG kirjoitti:Vaikka erottamisestani on jo 10 vuotta, uskaltauduin vasta nyt etsimään kriittistä tietoa Jehovan Todistajista sekä mahdollisesti jonkinlaista vertaistukea.
Vartiotorniseuran mielenhallinta on tehokasta, minä elin 25 vuotta erottamiseni jälkeen ajatuksessa, että Vartiotorniseuralla on tuo kuuluisa Ainoa Oikea Totuus. Eli siihen tärvääntyi elämäni ensimmäiset viisi vuosikymmentä.

Hieman yli vuosikymmen sitten sain nettiliittymän ja alle kahdessa viikossa pääsin pahimmasta taakasta eroon. Internet ja entiset todistajat on jo vuosia ollut tehokkain vastalääke Vartiotorniseuran käytökselle.
Ei kulunut kauaakaan, kun jo julistin ovelta ovelle, pidin puheita palveluskoulussa, istuin valtakunnansalissa eturivissä nostelemassa mikrofoninjalkaa puhujille, ja olin Vartiotornin lukijana sunnuntaisissa kokouksissa.
Olit uraputkessa.
Näin myös painajaisia Harmagedonista.
Sama täällä, painajaiset loppuivat tasan niihin päiviin kun kykenin tekemään itselleni selväksi, että jehovantodistajuus on uskonto muiden joukossa, ei sen kummallisempi kuin muut.
Vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tätä on raskasta muistella ja kirjoittaa.
Se on jonkun sortin taakka lopun ikää, mutta vaikutat sen verran nuorelta, että kykenet paikkaamaan joitakin menetyksiä. Jokainen täällä vakituisesti kirjoitteleva käsittää oikein hyvin mistä kohdallasi on kyse.
Minun on yhä vaikea tarkastella Jehovan Todistajia millään tavalla kriittisesti. Aivopesu nähtävästi teki tehtävänsä.
Tiedon myötä se kriittisyys kyllä tulee esiin.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: DG tässä hei!

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

DG kirjoitti:Hei kaikille!

Vaikka erottamisestani on jo 10 vuotta, uskaltauduin vasta nyt etsimään kriittistä tietoa Jehovan Todistajista sekä mahdollisesti jonkinlaista vertaistukea.
-------
Pian kenttäpalveluksen myötä minulla alkoivat erilaiset psykosomaattiset oireet. Vapina oli näkyvimpiä. En saanut julistamisesta sitä paljon puhuttua iloa, vaan olin hyvin ahdistunut joka kerta, kun minun piti lähteä kentälle ja hyvin helpottunut, kun pääsin sieltä viimein pois. Rukoilu ei tietenkään auttanut. Syytin itseäni siitä, että koko todistajana olemisen kulmakivi eli kenttätyö oli minulle painajaista. Syytin itseäni myös siitä, että jännittyneen ja kömpelön julistukseni myötä joku ei kenties kuulisikaan "totuutta" kyllin vetoavasti.
-----
Erottamiseni tapahtui tylyn yksinkertaisesti niin, että rakastuin. Ikävä kyllä, tämä nuori nainen ei ollut Jehovan Todistaja eikä minulla ollut halua yrittää käännyttää häntä. Minua painostettiin joko käännyttämään tai jättämään hänet, mihin en suostunut. Jääräpäisyyteni maksoi minulle paratiisipaikan. :)
------.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hienoa että uskaltauduit, se on iso asia "parantumisessa".

Ilon saaminen kentästä oli mullekin ihan teoreettista, vain joskus harvoin kenttäily oli edes hetken mukavaa.

Minäkin sain kenkää siksi kun löysin "toisen naisen". Se taas ettei hän ollut jt, ei ollut ollenkaan ikävää. :D Olen vieläkin kiitollinen siitä, että tämä nainen sai minut tekemään pesäeron Järjestöön. Kun vanhemmat ovat jeppuloita tuo ero olisi ollut ehkä liian vaikeaa.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
StereoX
Viestit: 143
Liittynyt: 28.04.2007 08:16
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja StereoX »

Kiitos kokemuksestasi. Aikoinaan minulle tuotti vaikeuksia ajatella kriittisesti järjestöstä siitä lähdettyäni. Joskus arvostelin ja heti sen jälkeen piti sanoa "oli siellä paljon hyvääkin" kun tuli niin huono omatunto ja pelko.

Aikoinaan työkavereiden kotibileiden kautta törmäsin entisiin todistajiin, rynniessäni heidän saunaansa vierailulle. Kun lopulta puhuimme asiasta ja uskaltauduin ajattelemaan asioita enemmänkin, koin vapauden tunnetta ja samalla kaikki haavat aukesi hetkeksi. Varaudu että puhuessasi asioista hetkellinen paha olo saattaa kuristaa kurkkua. Nyt tunnen olevani vapaa ajattelemaan asioita, kiitos sen, että nämä luopiolliset toverit jakoivat kokemuksiaan kanssani. En tunne enää huonoa omaatuntoa ja pystyn ajattelemaan hyvinkin kriittisesti.

Voimia sinulle
"hedelmistään puu tunnetaan"
DG
Viestit: 12
Liittynyt: 15.04.2008 07:10

Viesti Kirjoittaja DG »

Kiitos lämpimästä vastaanotosta!

Vastauksenne antoivat minulle ajattelemisen aihetta ja tunteen, että olen tullut oikeaan paikkaan kokemuksineni. Luin useita esittelyjä tästä osiosta ja minua hämmästytti, kuinka usein tunnistinkaan itseni näistä kertomuksista - erityisesti kiinnitin huomiota niihin henkisiin kahleisiin, joita tunnumme raahaavan mukanamme vuosikausia luopioitumisen jälkeenkin.
Lehtiveli
Eläkeläinen
Viestit: 1741
Liittynyt: 13.04.2007 10:07
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lehtiveli »

DG kirjoitti:Kiitos lämpimästä vastaanotosta!

Vastauksenne antoivat minulle ajattelemisen aihetta ja tunteen, että olen tullut oikeaan paikkaan kokemuksineni. Luin useita esittelyjä tästä osiosta ja minua hämmästytti, kuinka usein tunnistinkaan itseni näistä kertomuksista - erityisesti kiinnitin huomiota niihin henkisiin kahleisiin, joita tunnumme raahaavan mukanamme vuosikausia luopioitumisen jälkeenkin.
Tämä, että tuntee näkevänsä itsensä muiden kokemuksista on mielestäni melko usein tullut esiin täällä, ja myös entisillä palstoilla. Minusta oli ainakin mukava tietää ettei ole ongelmiensa kanssa yksin ja on olemassa muita jotka ovat samoista ongelmista selvinneet.

Täällä kyllä vanhat Vartiotornin haamut karisevat, ja varsinkin henkiset kahleet joilla usein ei ole järkevää perustetta, muuta kuin mielikuva järjestön ylivertaisuudesta tai jaloudesta, jäävät pois. Ainakin itselläni asian käsittely nopeutui huomattavasti, jos vertaa siihen etten palstoilla olisi pyörinyt.
Analysoija
Viestit: 1234
Liittynyt: 21.07.2007 19:51

Re: DG tässä hei!

Viesti Kirjoittaja Analysoija »

Tervehdys DG!

Olin 15-vuotias, kun minut käännytettiin ja tunnustan oikopäätä, etten olisi voinut olla helpompi uhri. Heitin raamattua tutkiessani oitis kaiken kriittisen ajattelun ulos ikkunasta ja toistelin kuin papukaija näitä hetkeä aiemmin kirjasta ääneenluettuja opinkappaleita vastatessani alamarginaalin kysymyksiin. Heti ensimmäisen tilaisuuden tullen minä melkein loikkasin kastealtaaseen.
Tuossa ei sinänsä ole mitään hävettävää. Jehovan todistajat tekeytyvät fiksuiksi ihmisiksi ja heitä koulutetaan suostuttelutaidon kehittämisessä. Nuorelle ja vähän vanhemmallekin eri elämän vaiheissa upota erilaiset verkostomarkkinointijipot, samoin Jehovan todistajuus.

Ei kulunut kauaakaan, kun jo julistin ovelta ovelle, pidin puheita palveluskoulussa, istuin valtakunnansalissa eturivissä nostelemassa mikrofoninjalkaa puhujille, ja olin Vartiotornin lukijana sunnuntaisissa kokouksissa.
Nuori, joka tulee "maailmasta" JT:ksi, saa usein melko nopeasti vastuita = oletetaan hänen tehneen ratkaisujen - ei vanhempien painostuksesta - vaan omasta halustaan.


Olin tietysti tässä vaiheessa vieraannuttanut kaikki vanhat kaverit itsestäni, lopettanut entiset maailmalliset harrastukset, ja unohtanut haaveet korkeakoulututkinnosta. Mitäpä hyötyä siitä olisi pian tulevassa uudessa maailmassa?
Psyykeeni romahti täysin. En ollut missään vaiheessa lakannut uskomasta, vaikka olinkin kapinoinut. Järjestön ulkopuolelle joutuminen ja täydellinen hylätyksi tuleminen veivät minut mukanaan pohjalle ja jouduin tuotapikaa hakemaan apua mielenterveysongelmiin. Tässä vaiheessa minua kauhistutti ajatus Harmagedonista ja vääjäämättömästä tuhostani siinä niin paljon, että yritin itsemurhaa vain päästäkseni nopeasti pois.

Vuosien kuluessa selvitettyäni päätäni niin itsekseni kuin terapiassakin koen viimein olevani valmis katsomaan taakse nähdäkseni todella, mistä tuossa lahkossa on kyse. Minun on yhä vaikea tarkastella Jehovan Todistajia millään tavalla kriittisesti. Aivopesu nähtävästi teki tehtävänsä.

Tällä synkällä matkalla ei kuitenkaan tarvitse olla synkkä loppu. Vaikka olen hukannut useita vuosia elämästäni, opiskelen nyt tavoitellen sitä kerran haaveilemaani korkeakoulututkintoa. Mielenterveyteni on yhä heikko, mutta hyvä lääkitys ja terapia pitää minut elämässä kiinni.
On tavattoman arvokasta, kun pystyy näin kertomaan tunteistaan / tilanteestaan toisille. Tällä palstalla on monia joilla on samanlaisia kokemuksia.
Myös entisten todistajien tapaaminen tosielämässä auttaa näkemään, miten toiset ovat selviytyneet ja omakohtaisesti voin sanoa, että paljon on auttanut nimenomaan tämä tutustuminen muihin entisiin todistajiin muutoinkin kuin näin netin välityksellä.



Täältä tähän


Analysoija
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3701
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: DG tässä hei!

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

DG kirjoitti:Mielenterveyteni on yhä heikko, mutta hyvä lääkitys ja terapia pitää minut elämässä kiinni.
Kiitos kun kerroit elämästäsi. Älä syyllistä itseäsi tästä tilanteesta. Vartiotorniseura on pilannut monen mielenterveyden, eikä uhrin kannata siitä häpeää kantaa.

Minäkin kävin lähes kolme vuotta terapiassa. Siitä oli hyvin suuri apu. Lääkitys jatkuu yhä, terapia saavutti jo päätepisteensä.

Tervetuloa kirjoittelemaan tänne Veljesseuraan minunkin puolestani. Itse en ole täällä hirmuisesti itsestäni kertonut, mutta oma tarinani on luettavissa

Myllynkivisivuilta
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: DG tässä hei!

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

DG kirjoitti:Tämä tarina oli pitkä ja kenties pitkäveteinenkin, mutten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä ja kerrankin kirjoittaa siitä, mistä olin vaiennut niin monta vuotta.
Heipä hei! :D
Tarinasi ei ollut pitkä, eikä edes pitkäveteinen. Tietty "riittämättömyyden"- ja "alemmuudentunne" ovat täysin ymmärrettäviä ja niiden käsittely vie pitkänkin aikaa. Kysymykseenhän tulee se uskonnollonien opetus, mitä olet joutunut nielemään: Jehovantodistajuudessa kaikki kärjistäen kulminoituu kolmeen seikkaan: alistu, ansaitse, älä epäile.

Kaikkein pahinta lienee tuo ainainen "Jehovan hyväksynnän ansaitseminen" mitä ihmeellisimmin suorituksin. Olet kuin vuorikiipeilijä, joka näkee edessään huipun ja otaksuu sen saavutettuaan olevansa laella - mitä vielä: päästyäsi "huipulle", sen takaa avautuu toinen, vielä korkeampi huippu, ja näin loputtomiin. Sinulle hoetaan ponnistele, ponnistele, ponnistele -ja ellet jaksa, rukoile rukoilemasta päästyäsikin.

Jatkuva hyväksynnän ansaitesminen ei ole Raamatun opetus. Se on seuran keino hallita.
Nyt voit hellittää. Kukaan ei vaadi Sinulta yhtikäs mitään. Iloa matkalle vapauteen.

Edit: kirjoitusvihreitä
Vastaa Viestiin