Torninvartijan tarina

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Torninvartija
Viestit: 465
Liittynyt: 28.04.2007 15:36
Paikkakunta: Helsinki

Torninvartijan tarina

Viesti Kirjoittaja Torninvartija »

Synnyin Helsingissä vuonna 1974. Äidinmaidossa nauttimani ravinnon ansiosta minusta tuli Jehovan todistaja kolmannessa polvessa. Pienenä lapsena halusin päästä Jehovan todistajien paratiisiin leikkimään leijonien ja pandakarhujen kanssa.

Olin varsin innokas uskossani 12―16-vuotiaana. Silloisten Jehovan todistajien opetusten mukaan vuonna 1914 eläneiden piti nähdä maailmanloppu ja päättelin, että loppu oli todella lähellä. Menin kasteelle kypsässä 13-vuoden iässä. Aloitin vakituisen tienraivauksen juuri ennen kuin täytin 16 eli ollessani vielä peruskoulun ysiluokalla. Osallistuin valtakunnan salien ja "Beettelin" rakentamiseen. Ajattelin, että ehtisin ehkä vielä jännittäviin seikkailuihin lähetystyöntekijänä Afrikassa ennen lopun tuloa.

Harjoittelin lähetystyötä saarnaamalla pakolaisille Malmin pakolaiskeskuksessa. Huomasin, että suurimman osan maailman asukkaista täytyy olla täysin tietämättömiä Jehovan todistajien opetuksista. Suomalaisetkaan, joille Jehovan todistajat ovat (hieman flegmaattisesti?) saarnanneet vuosikymmeniä, eivät tiedä Jehovan todistajista juuri mitään. Ihmettelin miten Jumala voisi tuomita ihmisiä kuolemaan Harmagedonissa kun yli 95% ihmisistä ei tiedä ainoasta tosi uskonnosta juuri mitään.

Jotkut luonnossa havaitut asiat eivät millään sovi yhteen Jehovan todistajien opetusten kanssa. Jehovan todistajien käsitysten mukaan kaikki maalla elävät eläinlajit levisivät ympäri maailman Nooan arkista Araratin vuorelta muutama tuhat vuotta sitten. Tämä oli ensimmäinen asia, johon lakkasin uskomasta. Eläinlajien levinneisyys maapallolla on pahasti ristiriidassa tämän Jehovan todistajien käsityksen kanssa.

Luonnossa kaiken maailman öttiäiset tappavat ja syövät toisiaan. Huomasin, että luonto ei ole mitä ilmeisimmin koskaan ollut Jehovan todistajien paratiisin kaltainen, jossa leijonat syövät rehua kuin raavaat. Tai sitten Jumalan/Saatanan olisi pitänyt syntiinlankeemuksen jälkeen ohjelmoida noin miljardin eliölajin geenit ja käyttäytyminen uudestaan. Tajusin tämän noin 16-vuotiaana. Siihen asti kaikki Jehovan todistajien opetukset olivat olleet minulle totta, sen jälkeen aloin kyseenalaistaa niitä.

Menin takaisin kouluun 18-vuotiaana, iltalukioon. Olin samalla tienraivaaja, koska en uskaltanut tuottaa pettymystä perheelleni ja ystävilleni. Seurakuntani vanhimpien Seppo Koposen ja Janne Vaahtolan tullessa kysymään minulta oliko mitään mikä estäisi minua ottamasta avustavan palvelijan tehtävää vastaan, vastasin kieltävästi. Samalla kuitenkin mietin, että en oikeastaan tiedä uskonko Jumalaan. Olin silloin 19-vuotias.

Jehovan todistajat menevät usein naimisiin hyvin nuorena, koska seksiä ei saa harrastaa ennen vanhimman aamenta. Esimerkiksi molemmat veljeni menivät naimisiin 19-vuotiaina. En halunnut naimisiin Jehovan todistajan kanssa, koska en uskonut Jehovan todistajien oppeihin. Tiesin Jehovan todistajista eroamisen johtavan siihen, että menettäisin ystävänäni, sukulaiseni ja perheeni. Paras vaihtoehto näytti mielestäni olevan, että eläisin toisella jalalla Jehovan todistajien maailmassa ja toisella jalalla sen ulkopuolella. Tähän tarjoutuikin tilaisuus, kun löysin lukiosta itselleni tyttöystävän.

Vaikka epäilin vahvasti Jumalan olemassa oloakin, jotkut Jehovan todistajien opit kummittelivat mielessäni pitkään. Eikä ihme, olinhan uskonut niihin asioihin koko elämäni ja kävin yhä Jehovan todistajien kokouksissa ja kenttätyössä viikoittain. Lukiossa ja kenttäpalveluksessa tutustuin ihmisiin, jotka ajattelivat itse sen sijaan, että he olisivat luottaneet jonkun ylemmän auktoriteetin valmiiksi miettimiin näkemyksiin. Keskustellessani heidän kanssaan Jehovan todistajista en pystynyt antamaan heille mielestäni hyviä vastauksia esimerkiksi siihen, miksi ihmiselämän pelastaminen verensiirron avulla olisi Jumalan mielestä väärin.

Jehovan todistajista eroon johtanut ajatusprosessini olisi ollut helpompi ja nopeampi, jos olisin lukenut Jehovan todistajiin kriittisesti suhtautuvaa materiaalia. En kuitenkaan tehnyt niin, koska se oli kiellettyä. Lisäksi sellaista materiaalia ei ollut helposti saatavilla. En tiennyt yhdenkään luopion tai luopiokirjan nimeä.

Aloitin netin käytön vasta pari vuotta myöhemmin, vuonna 1995. Silloinkaan silmäni eivät auenneet heti. Kävin parilla luopiosivulla, tyttöystävänikin luki niitä ja huomautti, että Raymond Franz on kritisoinut Jehovan todistajia kirjassaan ”Crisis of Conscience”. Sanoin hänelle, että ne ovat jonkun katkeroituneet ihmisen valheita. Sanoin näin, koska minut oli ohjelmoitu ajattelemaan siten, tekemään päätelmiä sen perusteella mitä mielikuvia minulla oli kirjoittajasta lukematta hänen tekstiään. Tunsin tarvetta puolustella Jehovan todistajien uskontoa, koska se oli osa minua. Taisin myös toivoa, että tyttöystävästäni olisi tullut Jehovan todistaja, ehkä nimellisesti, jotta meillä olisi voinut olla hyvät välit sukuuni ja perheeseeni. Tyttöystäväni ei kuitenkaan halunnut Jehovan todistajaksi, eikä edes vaimoksi sillä perusteella, että välttäisin siten Jehovan todistajista erottamisen.

Vuodet 1994―1997 olivat rankkoja, mutta toisaalta antoisia, koska vanhan tuho johtaa usein jonkun uuden hyvän syntymiseen. Seurusteluni ”maailmallisen” kanssa tuli yleiseen tietoon ja eräänlaisena rangaistuksena menetin etuni tienraivaajana ja avustavana palvelijana. Minulle näistä tehtävistä pääseminen oli suuri helpotus. Minua painostettiin seurustelun lopettamiseen, mutta se toimi suhteessamme vähän kuin olisi yrittänyt sammuttaa tulipaloa bensalla.

En uskaltanut puhua ajatuksista kenellekään. Kirjoitin päiväkirjaa, mutta en uskaltanut kirjoittaa sinnekään kaikkea, koska joku voisi joskus löytää ja lukea sen. Pelkäsin, että Jehovan todistajat saavat tietää ajatukseni. Halusin kovasti uskoa Jehovan todistajien oppien olevan totta, mutta en pystynyt siihen. Vähensin vähitellen Jehovan todistajien kokouksissa käymistäni. Jehovan todistaja ystäväni, sukulaiseni ja perheenjäseneni alkoivat pikku hiljaa karttaa seuraani. Seurakunnassani pidettiin puhe, jolla minut nk. ”merkittiin” huonoksi seuraksi, koska seurustelin maailmallisen kanssa.

Pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon vuonna 1995. Ajattelin yhä, että ehkä maailmanloppu tulee sittenkin hyvin pian. Vasta kun Vartiotorni sanoi saman vuoden marraskuussa, että vuoden 1914 sukupolvi tarkoittaakin jotain muuta kuin siihen asti oli opetettu, lakkasin uskomasta pikaiseen maailmanlopun tulemiseen.

Veljeni ja isäni pakottivat minut tunnustamaan seurakuntani vanhimmille, että olin harrastunut tyttöystäväni kanssa seksiä. Siinä vaiheessa olin harrastanut seksiä jo yli kaksi vuotta joten en voinut kovin uskottavasti väittää, ettei sitä olisi tapahtunut. Lisäksi tilanteeni oli sen verran tukala, että joku ratkaisu asiaan oli saatava.

Minua kuulustellut oikeuskomitea muotoili asian näin: ”Emme voi suositella avioliittoa henkilön kanssa, joka ei ole Jehovan palvelija. Kuitenkin sekin on parempi vaihtoehto, kuin synnissä eläminen. Synnin tekemisen täytyy loppua tavalla tai toisella. Se voi loppua siis joko siten, että seksi loppuu, seurustelu loppuu tai siten että solmitte avioliiton.” Lupasin vanhimmille, että menisimme naimisiin. Emme kuitenkaan menneet naimisiin ja puolen vuoden kuluttua marraskuussa 1996 minut erotettiin Jehovan todistajista sillä perusteella, että olin harrastanut seksiä tyttöystäväni kanssa, joka oli ensirakkauteni, jolle olin menettänyt poikuuteni ja jolle olin antanut ensisuudelmani.

Erotettuna ajattelin, ettei mikään estä minua lukemasta erotettujen tekstejä. Yliopistolla netti oli käytössäni ja luopiosivut oli jo aiemmin bongattu, vaikka en niitä silloin uskaltanutkaan lukea. Suosikkisivustoikseni muodostuivat legendaariset norjalaiset All Along the Watchtower ja Watchtower Observer sekä jotkut rapakontakaiset sivustot kuten Beyond Jehovah’s Witnesses. Tilasin itselleni Raymond Franzin kirjan ”Crisis of Conscience” ja silmäni avautuivat. Vuonna 1997 olin jo Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n hallituksen jäsen. Tutustuin netin välityksellä entisiin Jehovan todistajiin ympäri maailman ja heitä alkoi löytyä myös Suomesta.

Tämä stoori on jo aika pitkä, täytyy joskus toiste kirjoittaa siitä mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut elämässäni. Olen selvinnyt mielestäni yllättävän hyvin, huomioiden, että menetin yhdessä vaiheessa kaikki läheiseni ja maailmankuvani. Jehovantodistajuudesta toipumisesta mainittakoon, että toisten samoja asioita kokeneiden tuki on ollut korvaamatonta. Jos nettiä ei olisi keksitty, monet kömpisivät takaisin Jehovan todistajien orwellilaiseen maailmaan ja päätyisivät rakastamaan Jehovaa, vaikka väkisin.

Torninvartija, Helsingissä 29.5.2007
"You take the blue pill and the story ends. You wake in your bed and believe whatever you want to believe. You take the red pill and you stay in Wonderland and I show you how deep the rabbit-hole goes."
Torninvartija
Viestit: 465
Liittynyt: 28.04.2007 15:36
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Torninvartija »

Huom! Muokkasin tänään yllä olevaa stooria ja kirjoitin siihen jatkoa.
tikaram
Viestit: 148
Liittynyt: 28.04.2007 14:40

Re: Torninvartijan tarina

Viesti Kirjoittaja tikaram »

Torninvartija kirjoitti: Olin varsin innokas uskossani 12―16-vuotiaana. Silloisten Jehovan todistajien opetusten mukaan vuonna 1914 eläneiden piti nähdä maailmanloppu ja päättelin, että loppu oli todella lähellä. Menin kasteelle kypsässä 13-vuoden iässä.
Kiitos historiikistäsi. Tekstissäsi oli paljon samaa, mitä itsekin olen ajatellut ja kokenut viimeisinä todistajavuosinani. Taisin vaan olla himpun verran vanhempi kuin Sinä erotessasi, eikä seurakunnasta erostani ole kulunut kuin muutama vuosi.

Itse mietin 8-vuotiaana perhetutkistelussa, että haluaisin ennen paratiisin alkua vielä täyttää 18 vuotta, jotta saattaisin ehtiä naimisiin. Isä sanoi, että tämän järjestelmän loppu saattaa jo tulla ennen sitä, mutta se on siinä rajoilla. Uskoni lopun läheisyyteen kyllä hiipui täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Olen miettinyt, että on aika vaarallistakin olla liian nuorena liian innokas. Minunkin todistajaurani kariutui loppujen lopuksi idealistisen innon hiipuessa pettymykseksi siihen, etten nähnyt Jumalan voimaa itsessäni tai todistajapiireissä.
Kävin parilla luopiosivulla, tyttöystävänikin luki niitä ja huomautti, että Raymond Franz on kritisoinut Jehovan todistajia kirjassaan ”Crisis of Conscience”.
Näin tämän kirjan jo kauan kauan sitten veljeni kirjahyllyssä. Harmi, etten lukenut sitä koskaan.
Minua kuulustellut oikeuskomitea muotoili asian näin: ”Emme voi suositella avioliittoa henkilön kanssa, joka ei ole Jehovan palvelija. Kuitenkin sekin on parempi vaihtoehto, kuin synnissä eläminen. Synnin tekemisen täytyy loppua tavalla tai toisella. Se voi loppua siis joko siten, että seksi loppuu, seurustelu loppuu tai siten että solmitte avioliiton.”
Minulle asia muotoiltiin samalla tavalla, kun elin avoliitossa puolisoni kanssa.
Valtakunnan palvelija
Viestit: 35
Liittynyt: 23.09.2007 09:28

Re: Torninvartijan tarina

Viesti Kirjoittaja Valtakunnan palvelija »

Torninvartija kirjoitti: Olin varsin innokas uskossani 12―16-vuotiaana. Silloisten Jehovan todistajien opetusten mukaan vuonna 1914 eläneiden piti nähdä maailmanloppu ja päättelin, että loppu oli todella lähellä. Menin kasteelle kypsässä 13-vuoden iässä. Aloitin vakituisen tienraivauksen juuri ennen kuin täytin 16 eli ollessani vielä peruskoulun ysiluokalla. Osallistuin valtakunnan salien ja "Beettelin" rakentamiseen. Ajattelin, että ehtisin ehkä vielä jännittäviin seikkailuihin lähetystyöntekijänä Afrikassa ennen lopun tuloa.
Liippaa kyllä aika läheltä omaa tarinaani. Tästä juteltiinkin silloin 22.9. miitissä.
Tuon lainauksen voisi laittaa melkein suoraan omaan esittelyyni pienillä muokkauksilla:
... innokas uskossani 10―17-vuotiaana. Silloisten Jehovan todistajien opetusten mukaan vuonna 1914 eläneiden piti nähdä maailmanloppu ja päättelin, että loppu oli todella lähellä. Menin kasteelle kypsässä 11-vuoden iässä. Aloitin vakituisen tienraivauksen juuri ennen kuin täytin 16 eli ollessani vielä peruskoulun ysiluokalla. Osallistuin valtakunnan salien ja "Beettelin" rakentamiseen. Ajattelin, että ehtisin ehkä vielä jännittäviin seikkailuihin kokoaikaisena palvelijana ennen lopun tuloa.
Vastaa Viestiin