Olen ollut tänä kesänä melko tarkkaan kymmenen vuotta erotettuna, mutta pesäeron tekeminen todistajien oppeihin omassa mielessäni on alkanut vasta nyt. Huomaan, että asia on jäänyt käsittelemättä kaikki nämä vuodet.
Taustaani sen verran, että äitini puolella olevat sukulaiset osittain ovat edelleenkin mukana... mummoni, tätini ja muutama serkkuni ovat järjestön leivissä edelleen. Äitini on ollut pitkään toimeton, mutta ilmeisesti häntä ei koskaan ole erotettu eikä hän itsekään ole eronnut. Äitini ei ole pitkään aikaan uskonut JT-järjestön opetuksiin. Isäni ei ole koskaan ollut mukana ja hän on maailmankatsomukseltaan ateisti. Muutama sisarus minulla on, mutta vain minä olen meistä se onneton, joka meni ottamaan kasteaskeleen ja olen ollut järjestössä aktiivisena.
Minun omaan JT:ksi tuloon suurin vaikuttaja on äitini äiti. Niin pienestä kun muistan, hän on kertoillut uudesta maailmasta, harmageddonista, demoneista, Saatanasta, Jehovasta ja ”totuuden” autuaaksitekevästä voimasta. Jo siis aivan pienenä pelkäsin sitä, että suurin osa sukulaisista tulee kuolemaan (mukaanlukien isäni) pian, demoneita ja maailman pahuutta. Monet kerrat olen nähnyt unta harmageddonista ja painajaiseni vieläkin tuppaavat olemaan jollain tavalla yliluonnollisia. Nämä mummoni opettamat asiat jäivät itämään mieleeni, vaikka oma kotini ei varsinaisesti ollut uskonnollinen. Kuuntelin aina käännytykset kiltisti ja kävin satunnaisesti kokouksissa.
Muutettuani pois kotoa mukana oleva serkkuni elämäntilanteeseeni sopivana ajankohtana ehdotti, että aloittaisin tutkimisen ja niinhän sitä sitten aloitettiin. Etenin muutaman vuoden sisällä melko nopeaan ja kävin kasteella ollessani 22-vuotias. Näin jälkeenpäin huomaan, että moni asia tutkittaessa aiheutti kysymyksiä itselleni, mutta ohitin mahdollisimman pian ne peläten niitä saatanan aiheuttamaksi houkutuksiksi ja kompastuskiviksi. Esitinkin joitain kysymyksiä, joihin en saanut tyydyttävää vastausta, mutta edelleenkin ummistin niiltä silmäni. Minulle sanottiin, että nämä kysymykset eivät ole olennaisia tämän uskonnon kannalla pysymiseksi.... no kysymykset eivät ehkä olleet mitään olennaisimpia uskonkysymyksiä koskevia, mutta jäi ihmetyttämään se, miksi asioihin otettiin niin jyrkät kannat, mutta muutamalla lisäkysymyksellä mentiinkin sitten ymmälle ja asiasta ei keskusteltu enempää. En tiedä olinko ikinä kuitenkaan ihan oikeasti ja koko sydämisesti mukana -yritin kyllä kovasti. Vaikka minun ei ollut millään tavalla pakko käydä kokouksissa ja olla järjestössä mukana, pelko tämän maailman loppumisesta ja omatuntoni syytökset siitä etten ole tarpeeksi hyvä, saivat minut kuitenkin käymään niissä. Minulla oli hyviä ystäviä järjestön kautta, mutta minulla oli kuitenkin aina maailmallisiakin hyviä ystäviä.
Minut erotettiin seurakunnasta, kun rakastuin ja perustin perheen maailmallisen kanssa. Erottamisen syynä oli haureus. Maailmalliset ystävät ja oma perheeni teki kuitenkin eroprosessista aika helpon, näin jälkikäteen ajatellen, jopa niin helpon, että minun ei tarvinut asiaa päässäni ja sydämessäni käsitellä. Työnsin kaiken tarkemman asian ajattelun taka-alalle niin pitkäksi aikaa kun kykenin. Asian käsittelyyn minut taas herätti -yllätys yllätys – mummoni, joka minulle sanoi: ”Jos et itseäsi ajattele, niin ajattele edes lapsiasi. Etkö halua antaa heille mahdollisuutta elää?” Silloin päätin, että nyt tää homma on katsottava. Haluanko oikeasti takaisin jehovantodistajien keskuuteen? Aloin etsimään netistä tietoa ja eksyin näille sivuille. Huomaan kuinka pitkään sisälläni kyteneet asiat on pikku hiljaa sammutettu ja saanut vastauksensa. Jehovantodistajuus on vain yksi uskonto muiden joukossa. Ei mikään Totuus.
Nyt olen oikeasti onnellinen. Minulla on perhe ja onnellinen avioliitto, eikä pelkoa harmageddonista sydämessäni. Kerroin yliluonnollisista unistani, mutta nyt kun alan olla sovussa asian kanssa nekin ovat loppuneet. Ymmärrän kyllä, että uskonto voi tuoda ihmisen elämään hyvääkin, esim. en ole katkera mummolleni sillä hän yritti tehdä oikein ja oppien mukaan. Hän on hyvässä uskossa ”totuudessa” mukana (se on hänen elämänsä sisältö, surullista kyllä), mutta itse en voi hommaan enää kirkkain silmin lähteä.
Meinasin jo että olisin tullut Suokin tapaamiseen, mutta valitettavasti olen reissussa juuri tuona viikonloppuna... ehkä sitten ensi vuonna
Jaksamista kaikille näiden asioiden kanssa painiskeleville. Tällainen oli rönsyilevä vuodatukseni asiasta. Paljon jäi vielä sanomatta ja ehkä tulen jatkamaan pohdintoja jossain vaiheessa tänne.