Ohi on!

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
saara
Viestit: 53
Liittynyt: 08.10.2007 21:53
Paikkakunta: Espoo

Ohi on!

Viesti Kirjoittaja saara » 23.05.2009 09:02

Olen "saara", ehkäpä joku muistaa vielä minut parin vuoden takaa...kamppailin silloin kastamattomana julistajana irti Jehovan Todistajista.
Tutkittuani eri raamatunkäännöksiä, luettuani erinäisiä kirjoja ja kuhkittuani netissä yömyöhään erilaisilla Panettelijan sivuilla, irtisanouduin koko järjestöstä noin vuosi sitten.
Se kävi luonnollisesti ja kivuttomasti: minuun otettiin yhteyttä puhelimitse, jolloin ilmoitin, että kokouksessa saa kertoa, etten ole enää kastamaton julistaja.
Näin jälkikäteen ajateltuna pääsin kuin pääsinkin helpolla 8) Näen kyllä harvakseltaan unia, että olen kokouksessa ja pohdiskelen, olisiko tämä kuitenkin Totuus.
Olen päässyt pettymyksen ja vihan tunteiden yli, elämäni on tältä osin normalisoitunut ja mielialahäiriö on ollut kaksi vuotta oireeton :D Loppujen lopuksi asiat loksahtelivat itsekseen paikoilleen. Kaikkein erikoisin muutos on se, että huomasin eräänä päivänä muuttuneeni "uskottomaksi". Koin lähinnä surullisuutta, koska -jostain hämäräperäisestä syystä- en kykene enää uskomaan kuoleman jälkeiseen elämään enkä Jumalaan, ainakaan minään persoonana. Minulta hävisi hengellinen kainalosauva, johon voisi nojata ajatellen kuolemattomuutta.
Ikävä kyllä :wink: joudun ottamaan vastuun elämästäni -tässä ja nyt- , kuin tämä olisi ainoa sellainen. Pidän nykyään luonnollisena ajatusta, että ihminen on jotenkin keksinyt Jumalan tms., koska on vaikea kestää ajatusta elämän rajallisuudesta. Tai siitä, että esim. lapsi kuolee syöpään ja lyhyt elämä oli siinä.
Jos loukkaan teitä kirjoituksellani, pyydän vilpittömästi anteeksi. Tämä on vain subjektiivinen kokemukseni.
Että hyvin pyyhkii :D :D
"We are borg. You will be assimilated. Resistance is futile"
(Star Trek)

Vieras

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja Vieras » 23.05.2009 10:18

Síllä lailla.

Kun vielä kerrot taiten lahkon kavereille, mistä näissä asioista oikein on kysymys, että käyvät täällä veljesseuran sivuilla muutkin, niin pääsevät muutkin oikeaan valoon

Tsemppiä

RaM

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja RaM » 23.05.2009 13:59

saara kirjoitti: Minulta hävisi hengellinen kainalosauva, johon voisi nojata ajatellen kuolemattomuutta.
Ikävä kyllä :wink: joudun ottamaan vastuun elämästäni -tässä ja nyt- , kuin tämä olisi ainoa sellainen. Pidän nykyään luonnollisena ajatusta, että ihminen on jotenkin keksinyt Jumalan tms., koska on vaikea kestää ajatusta elämän rajallisuudesta. Tai siitä, että esim. lapsi kuolee syöpään ja lyhyt elämä oli siinä.
Jos loukkaan teitä kirjoituksellani, pyydän vilpittömästi anteeksi. Tämä on vain subjektiivinen kokemukseni.
Että hyvin pyyhkii :D :D
Saara. Sinulla pyyhkii hyvin ja pian entistäkin paremmin kun annat elämälle tilaa. Monelle uskossa eläneelle suurin kynnys luopua harhoistaan on juuri tuo mainitsemasi - hengellisen kainalosauvan katoaminen.
On kuitenkin paljon - PALJON - parempi havaita tässä vaiheessa elämän realiteetit. Mieti jos tiedostat 80 -vuotiaana nojanneesi sauvaan joka onkin pelkkää utopiaa ja jättäneesi elämisesi vailinaiseksi sen vuoksi. Mieti mikä pettymys elämää kohtaan tuossa vaiheessa ihmiselle saattaa tulla.

Elämä ei ole reilua eikä missään ole sellaista lupausta annettu. Se on tosiasia joka jokaisen meistä vain tulee hyväksyä. Pyrkiä tekemään omasta elämästään jo nyt mahdollisimman hyvän ja sellaisen, jota ei elämän päättyessä tarvitse katua - miettiä mitä on heittänyt hukkaan vuosien aikana. Siinä on meille riittävästi tavoitetta. Vastuunottaminen omasta elämästä on samalla vastuunottamista luonnosta ja tulevaisuudesta, se kun kuuluu lapsillemme.

Witless
Viestit: 1477
Liittynyt: 04.05.2007 00:06
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja Witless » 23.05.2009 17:01

Onnea! Tuo kuolemanpelko tuntuu oikeasti olevan monilla se uskonnossa pitävä voima, ainakin omalla kohdallani se on mennyt pois. Voin jopa sanoa että pelkään kuolemaa paljon vähemmän kuin Jehovan todistajana ollessani.
saara kirjoitti:Näin jälkikäteen ajateltuna pääsin kuin pääsinkin helpolla 8) Näen kyllä harvakseltaan unia, että olen kokouksessa ja pohdiskelen, olisiko tämä kuitenkin Totuus.
Tervetuloa kerhoon, itse näen unia kokouksessa tai konventissa olemisesta harva se yö vielä kymmenen vuoden jälkeen. Mutta tuota pohdiskelua ei ole tullut kertaakaan, nyt kun sisimmässäni tiedän että se ei ole totuus. Luulen että tuo jälkimmäinen osuus menee pois kun aikaa kuluu ja tarpeeksi pitkään saat katsella todellisuutta ilman värillisiä laseja. Ajan myötä koko Totuus(tm) näyttää aina vaan enemmän siltä mitä se on, eli valtavan suurelta valheelta.
If you think you understand quantum theory, you don't understand quantum theory.
- Richard Feynman

Vieras

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja Vieras » 23.05.2009 18:20

JT-todellisuuden (epätodellisuuden) jälkeen on ainakin minun ollut kovin vaikea rakentaa takaisin uskoa, jollainen aito minulla oli ennen lahkoon tutstumista. Nyt tuntuu, että kaikki uskoaan julistavat yrittävät vain huijata saadakseen lahkojäseniä. Jos Raamattua yrittää lukea, tulee kova stressintapainen vastustusreaktio. Ihan kuin pitäisi ruveta siitä toistamalla vastaamaan kysymyksiin saati että ruveta toisille ovelta ovelle saarnaamaan. En jaksa kuin huokaista ajatellessani mitään hengellistä. Toivon, että tunne menee ohi ja haluaisin löytää aidon kristillisyyden ja toisista välittämisen. Ei kaikki uskovaiset ole huijareita.

saara
Viestit: 53
Liittynyt: 08.10.2007 21:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja saara » 24.05.2009 18:32

RaM kirjoitti: ...Mieti jos tiedostat 80 -vuotiaana nojanneesi sauvaan joka onkin pelkkää utopiaa ja jättäneesi elämisesi vailinaiseksi sen vuoksi. Mieti mikä pettymys elämää kohtaan tuossa vaiheessa ihmiselle saattaa tulla.

Elämä ei ole reilua eikä missään ole sellaista lupausta annettu. Se on tosiasia joka jokaisen meistä vain tulee hyväksyä.
Jep, RaM, kirjoittamasi on juuri sitä, mikä tuntuu oikealta. Ensin kyllä tuli tunne, että nyt pitää paahtaa täysillä, elänhän enää luultavasti vain noin 40v :lol: Ennenkuin aloin paahtaa, rauhoituin ja elän nykyään ihan tavallista, rauhallista elämää enkä -ihme kyllä- koe kuolemanpelkoa. Luulisin kuoleman olevan paluuta syntymistä edeltävään tilaan eli ei-minnekään. Ei pöllömpi ajatuksena.
"We are borg. You will be assimilated. Resistance is futile"
(Star Trek)

Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8103
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 25.05.2009 02:40

Hienoa -parhaat onnittelut.

Raamattu kirjoitusten kokoelmana on hyvin kompleksi, missä eri kirjoittajat ovat koonneet vuosisatojen kuluessa erilaisia näkemyksiä aina syvvällisestä pohdinnasta (Job) varsin eroottisiin aspekteihin (Laulujen laulu) ja kaikkea tältä väliltä. Se on saanut vaikutteita eri kulttuureista (Sumeri-Egypti-Kreikka) ja suodattanut ne useista eri lähteistä juutalaisen hurskauden suloisten silmälasien läpi.

Raamattu kirjoitusten kokoelmana on verraton aarreaitta, jota ei ihmisikä kykene loppuun käyttämään aina uutta löytäen. Kovin mielelläni toivottaisin Sinut tervetulleeksi tutkimaan Raamatun ihmeellistä maailmaa aivan uusista lähteistä käsin tehden oman käsitys- ja harkintakykyisiä löytöjä muinaisten sukupolvien historiasta ja kulttuurista. Voin sanoa: se on suuri seikkailu, mutta jos tähän lähdet, ole kriittinen ja avoin.

Uudet lähteet, joista mainitsin ovat, vain paria suositellakseni, Jaakko Hämeenanttilan "Mare Nostrum" ja Rotislav Holthoerin "Muinaisen Egyptin Kulttuuri" ja paljon muuta. Tervehdin tuloasi ajattelevien ihmisten joukkoon.

Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja Aaac » 26.05.2009 15:59

Tervetuloa tähän todellisuuteen! Et ole uhri, vaan toipuja.
Religionsfri.

rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja rippeli » 27.05.2009 12:05

Hienoa lukea ihmisestä joka pystyy tekemään johdonmukaisia ratkaisuja niinkin hankalassa asiassa, kuin elämänkatsomuksen valinta.
Let me go Master I hate you so

saara
Viestit: 53
Liittynyt: 08.10.2007 21:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja saara » 24.07.2014 12:13

Heh, olipa kiva käydä lukaisemassa mitä mieltä olen ollut viisi vuotta sitten...
Oikeastaan elämänkatsomukseni on vain syventynyt kohti "jumalatonta" maailmankaikkeutta. Voisin luonnehtia itseäni kouluarvosanalla "ateisti-" (lue: ateisti miinus). Pystyn nykyisin kuvittelemaan jumalan (tai oikeastaan voiman) korkeintaan kaiken alkuunpanijaksi mutta heti nousee esiin uusi kysymys: kuka loi jumalan? Jotenkin ei pure enää selitys "ei tällaisia asioita voi ymmärtää, täytyy vaan uskoa, että jumala on ollut aina".

Sysäyksen eteenpäin antoi televisiossa taannoin katsomani ohjelma "Uskonnottomat", jossa Richard Dawkins ja Lawrence Krauss olivat kiertueella keskustelemassa ateismista ym. Hoo, mikä tajunnanräjäyttäjä :idea: Ohjelma teki minuun niin suuren vaikutuksen, että halusin tietää lisää. Kun olen lukuihmisiä, aloitin tutustumisen Dawkinsin tuotantoon kirjasta "Sokea kelloseppä" (lukeminen vielä kesken...), välissä pari Sam Harrisin kirjaa ja nyt viimeksi luettuna D:n "Jumalharha". Aivan huikea opus (paitsi suomenkielinen käännös niiin täynnä kirjoitusvirheitä :evil: )!

Muistelen aikaa, kun vielä tutkin raamattua todistajien kanssa ja kuvittelin huvikseni maailmaa, jossa jumalaa ei olisikaan. Koin ajatuksen hyvin ahdistavaksi ja totesinkin yhdessä tutkistelussa, että tappaisin itseni, jos oikeasti selviäisi, ettei jumalaa ole.

Noh, en nyt kuollutkaan joten taidan jatkaa lukemista 8)
"We are borg. You will be assimilated. Resistance is futile"
(Star Trek)

Markku Meilo
Viestit: 13432
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo » 24.07.2014 12:49

saara kirjoitti:Jotenkin ei pure enää selitys "ei tällaisia asioita voi ymmärtää, täytyy vaan uskoa, että jumala on ollut aina".
Kaikilta ei onnistu vakavalla naamalla selittely toisesta suupielestä, että pitää kaikesta varmistua berealaisittain ja kuinka V t-seuran opetus kestää koettelun. Samanaikaisesti toisesta suupielestä toppuutellaan esimerkiksi vanhan materiaalin lukemista, kun sitä lainaa entinen jehovantodistaja, kilpailijoiden materiaalista puhumattakaan.
Sysäyksen eteenpäin antoi televisiossa taannoin katsomani ohjelma "Uskonnottomat"...
Siinä oli hienosti pelkistetty asiat oleellisiksi, jolloin ne käytännössä kattoivat uskontojen koko tarjonnan.

Voimantorni
Viestit: 986
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja Voimantorni » 25.07.2014 15:58

saara kirjoitti:Heh, olipa kiva käydä lukaisemassa mitä mieltä olen ollut viisi vuotta sitten...
Oikeastaan elämänkatsomukseni on vain syventynyt kohti "jumalatonta" maailmankaikkeutta. Voisin luonnehtia itseäni kouluarvosanalla "ateisti-" (lue: ateisti miinus). Pystyn nykyisin kuvittelemaan jumalan (tai oikeastaan voiman) korkeintaan kaiken alkuunpanijaksi mutta heti nousee esiin uusi kysymys: kuka loi jumalan? Jotenkin ei pure enää selitys "ei tällaisia asioita voi ymmärtää, täytyy vaan uskoa, että jumala on ollut aina".
Näistä ajatuksistasi palautui taas itsellenikin elävästi mieleeni, miten vapauttava tunne oli päästä ulos lahkon mielenhallinnasta. Varsinkin, jos on ihan tosissaan uskonut Jt-maailmankuvaan. Itse en ollut syntymätodistaja, vaan liityin todistajiin ns. "maailmasta" 20-vuotiaana. Sitten kymmenisen vuotta myöhemmin erosin järjestöstä havaittuani koko touhun suuren luokan huijaukseksi.

Epäilykset alkavat aluksi varovaisesti jostakin, mutta sitten kun alkaa olla kypsä ottamaan vastaan lisää tietoa, etenee herääminen nopeasti. Ainakin itselläni se meni siten, ja juuri kuvailemiasi asioita tuli mietittyä paljonkin. Jehovantodistajuuden uskottavuus on kuin korttitalo; liikutat yhtä korttia, niin koko homma kaatuu. Ja jälkeenpäin huomaat vieläkin selvemmin, ettei koko asialla ollut minkäänlaisia perustuksia.

Jt-tyyppinen ajatusrakennelma on kuin kaikki muutkin dogmit ja ismit: pelkkiä ihmisten kehittelemiä toivekuvioita, jotka elävät aikansa ja sitten floppaavat. Tai jakautuvat ja muuntuvat jälleen uusiksi toivekuvioiksi (kuten kehityskaari adventismista C.T. Russellin oppeihin, Russellin opeista J.F. Rutherfordin näkemyksiin, ja siitä edelleen eteenpäin).

Eräsmies
Viestit: 33
Liittynyt: 07.07.2014 16:23

Re: Ohi on!

Viesti Kirjoittaja Eräsmies » 26.07.2014 18:28

Sokea kelloseppä on tosi hyvä kirja, vaikka se on jo vanha. Voisin lukea sen uudestaankin. Minulle se ainakin avasi monta sellaista asiaa, mitä en ymmärtänyt tai mitkä eräs sinikantinen kirja hämmensi. Se kelloseppävertaus on niin paljon käytetty jo historian aikana ja siihen on hankala vastata, ellei ymmärrä asioita tarkkaan. Vaikka sen ymmärtäisikin höpöjutuksi, niin siihen vastaaminen on vaikeaa.

Niin ja alkuräjähdys ja sensellaiset asiat... Maailmankaikkeudessa vain on vielä paljon selvittämättömiä asioita, mutta pikkuhiljaa ne selviää. Eihän avaruutta ole kunnolla osattu edes tutkia kovin pitkään, niin tietomäärää ei luonnollisestikaan ole ehtinyt kertyä yhtä paljon, kuin joistakin vanhemmista tieteistä. Silti joka vuosi löytyy uutta jännää, joka selittää jonkin hyvin pienen osasen tästä todellisuudesta. Se se on minusta todella kiinnostavaa. To boldly go jne...

Vastaa Viestiin