Ollako vai eikö olla

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Fannis
Viestit: 7
Liittynyt: 16.06.2009 06:43

Ollako vai eikö olla

Viesti Kirjoittaja Fannis »

Moikka vaan kaikille. Ajattelin viimein, aikani vierestä seurattua, itsekin uskaltautua kirjoittamaan tänne jotain.

Olen vielä mukana, joskin vain paperilla. Viimeiset pari vuotta on tultu palloiltua toimettomana ja pidetty vain kulissia yllä. Viime kesän konventissakin olin "läsnä", lähinnä siis väliajat, jolloin kaikki pystyivät todistamaan minun olleen paikalla. :) Olen näköjään löytänyt kieron puolen itsestäni...

Mutta hieman lähtökohdista. Synnyin jt-perheeseen, jossa uskonto on aina ollut kaikki kaikessa. Itse asiassa eilen tajusin kuinka isossa roolissa se on oikeasti ollut. Isä on koko pienen ikäni toiminut vanhimpana, monissa erilaisissa vastuutehtävissä. Lisäksi suvusta löytyy erittäin aktiivisia todistajia. Miten tällaisesta perheestä voi kasvaa niin eri tavalla ajatteleva ihminen, kuin minä?

Kastamaton julistaja minusta tuli n.8-9vuotiaana. Suhteita hyväksi käyttäen halusin olla sen hetkisessä seurakunnassa nuorin kastamaton. Kasteelle menin sitten hurjassa 11 vuoden iässä. Sekin sen takia, että "kaverit" menivät samana kesänä ja halusin olla heitä nuorempi käydessäni kasteella. Onko sen ikäisellä muka jotain käsitystä siitä mikä on totta ja mikä ei?

Siitä lähtien osallistuin säännöllisesti kaikkeen toimintaan. Kokouksista oltiin pois ainoastaan jos oli 40'C kuumetta. Kerran tuli osa-aikaisenakin oltua. Mutta koskaan en oikeasti nauttinut koko touhusta. Kenttäkin hiipui pikkuhiljaa siihen viiteen tuntiin, jonka isä vaati, ettei katsottu epäsäännölliseksi.

Vanhempieni henkinen ote minusta on ollut sen verran vahva, että vaikka vaihdoin koulun perässä paikkakuntaa, en uskaltanut luopua kokouksista. Ensimmäinen joka avasi silmäni siihen, että voin oikeasti elää omaa elämää, oli mieheni, ja hänen ansiosta nyt tänne kirjoittelen. Joskaan vieläkään en ole aivan vapaa. En uskalla vanhempieni takia lopullisesti lähteä, kaiken lisäksi valehtelen heille sujuvasti käyneeni salilla yms. Ei tämä kaksoiselämäkään kovin helppoa ole, joten kaippa se lopullinen päätös on tehtävä. Kunhan vain jostan löytyisi tarpeeksi rohkeutta...

Eipä tässä sitten muuta.

Fannis
Viimeksi muokannut Fannis, 16.06.2009 19:46. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
RaM

Re: Ollako vai eikö olla

Viesti Kirjoittaja RaM »

Moi ja tervetuloa juttelemaan. Muista että älä anna itsestäsi liiaksi tunnistetietoja (jos perheesi vuoksi koitat vielä pysytellä mukana), sillä sivuja seuraavat monet muutkin jt:t aina Tikkurilaa myöten.
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ollako vai eikö olla

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Tervetuloa ja lykkyä pyttyyn.
Asioilla on tapana järjestyä, vaikka se veisikin aikaa.
Let me go Master I hate you so
Avatar
Alueveli
Eläkeläinen
Viestit: 1299
Liittynyt: 13.04.2007 01:51
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ollako vai eikö olla

Viesti Kirjoittaja Alueveli »

Fannis kirjoitti:Kasteelle menin sitten hurjassa 11 vuoden iässä. Sekin sen takia, että "kaverit" menivät samana kesänä ja halusin olla heitä nuorempi käydessäni kasteella.
Ei lapsikastetta? :roll:

Tervetuloa mukaan jakamaan kokemuksia!
"Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä." - J. F. Rutherford, Vartiotorniseuran presidentti
"Religion is dangerous because it allows human beings who don't have all the answers to think that they do." - Bill Maher, Religulous
Arskavain
Viestit: 578
Liittynyt: 14.11.2007 21:14
Paikkakunta: Tornio

Re: Ollako vai eikö olla

Viesti Kirjoittaja Arskavain »

Mutta koskaan en oikeasti nauttinut koko touhusta.
On hienoa, että olet oikeasti alkanut kuunnella sisimpääsi. Usein kuulin itse tutun kliseen, jota Jehovan todistajat käyttävät; "TÄMÄ ON PARAS TAPA ELÄÄ", on mainoslause. Mutta on helppo todistetlla sellaiselle, joka ei ole muuta elämää kokenut...Eikä se todellakaan tarkoita mitään jumalatonta elämää...
Elä ja anna toisten elää
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Ollako vai eikö olla

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Yksin yksilön mielenterveyden kannalta katsottuna, ei ole hyvä elää ristiriidassa itsensä kanssa. Senkin estämättä, että menettää läheisiä ja tärkeitä ihmmissuhteita ja toveripiirinsä, elämä alkaa rehellisyydestä itselleen ja olemassaolevien tosiasioiden hyväksymisellä.

Tämä toki tekee hyvin kipeää, mutta on kuitenkin tervehtymisen ehto. Sanani saattavat suoruudessaan loukata. Tätä en kuitenkaan tarkoita. Vaikka minulla ei ole elämässäni ollutkaan sen enempää jehovantodistajuudessa elämistä, olen silti jo hyvin nuorena joutunut jättämään kotini, vanhempani, sisarukseni, kaverini ja painumaan yksin maailmalle minulle täysin vieraiden ihmisten ja vieraan kulttuurinkin joukkoon. Siellä on ollut selvittävä niillä eväin, mitä myötään on kantanut. En väitä tämän olleen mitenkään helppoa ja myös omat jälkensä se on persoonallisuuteeni jättänyt.

Tällä hetkellä pyrin parhaani mukaan perehtymään jehovantodistajuuteen vielä hieman paremmin. Tämä kuulostaa oudolta niistä, jotka pyrkivät päinvastaiseen suuntaan. Kuitenkin voidakseni tarvittaessa auttaa tämän lahkoliikkeen uhreja, on minun tunnettava liike sisältä käsin mahdollisimman hyvin. Toimintani on hyvin harkittua ja myös sen riskit tiedostan. Jehovan todistajien tunnuslauseeksi sopii vallan hyvin heidän työssään: "olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset" (Mt. 10:16).

Tämä sama palvelee mainiosti myös toisin päin, kunhan tiedostaa toimivansa lampaannahkaan pukeutuneiden susien parissa, ei niin että yksityinen todistaja välttämätä tätä olisi, mutta seura, joka on Jumalan sijan ottanut, sitä on.

Iloa elämääsi, Fannis
Arskavain
Viestit: 578
Liittynyt: 14.11.2007 21:14
Paikkakunta: Tornio

Re: Ollako vai eikö olla

Viesti Kirjoittaja Arskavain »

Viisaita sanoja ja joskus tuntuu päätelmistäsi, että olet kokenut juuri saman kuin minä. On ilo tavata näin avarakatseisa ihmisiä kuin sinä Jaakko :) .
Paras tapa tutstua jehovantodistajjuuden ollessa kyseessä käydä kokouksissa. Mutta kuka sanoo: Jos et usko näin, vaikka sinut on kastettu, emme ole kavereitasi.
Elä ja anna toisten elää
Vastaa Viestiin